Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Rotanloukut tarpeen Kokkolassa – kaupunki ohjeistaa torjuntatoimiin

Kokkolassa on tehty syksyn aikana useita rottahavaintoja muutaman kilometrin päässä keskustasta.

Vaasassa asennetaan neljän huoltomiehen voimin rottaloukkua viemäriin Klemettilän kaupunginosassa.
Vaasan kaupunki ryhtyi häätämään rottia lokakuussa. Torjuntatoimien arvioidaan kestävän useita kuukausia. Kuva: Jarkko Heikkinen / YLE
Heini Holopainen
Avaa Yle-sovelluksessa

Kokkolan Ouluntien ja Lehtotien asukkaat ovat raportoineet lukuisista jyrsijähavainnoista Pensarinmäen ja Piispanmäen välisellä alueella.

Nyt kaupunki ohjeistaa kaikkia rottaongelmasta kärsiviä kiinteistöjä hävittämistoimiin.

Rottia tai niiden jätöksiä löytäneiden on lopetettava lintujen ruokinta toistaiseksi. Myös kaikki rottia houkuttelevat ruokailu-, pesimis- ja piilopaikat on syytä raivata pihalta, eikä ruuantähteitä saa laittaa viemäriin.

Esimerkiksi lauta- ja jätekasat vetävät jyrsijöitä pihoille. Kaupunki muistuttaa, että haittaeläinten hävittäminen yksityisellä kiinteistöllä on kiinteistön omistajan ja haltijan vastuulla.

Kaupunki suosittaa ensisijaisesti loukkupyyntiä.

Rotat saattavat saastuttaa elintarvikkeita, jyrsiä rakenteita ja levittää tarttuvia tauteja.

Myös Vaasassa ja Pietarsaaressa on kamppailtu rottaongelman kanssa.

Suosittelemme sinulle