Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

Rautalampilaiset huolestuivat kaivosjätin etsinnöistä kansallispuistossa, vaativat kunnalta tiukkaa kantaa – asukas pitää ryöstökalastuksena

Monikansallinen Rio Tinto on tehnyt lentomittauksia syksyn aikana Etelä-Konneveden kansallispuiston ympäristössä.

Tuomo Hänninen Rautalammelta
Rautalampilainen Tuomo Hänninen laittaisi kaikki kaivoshankkeet jäihin siksi aikaa, kunnes uusi kaivoslaki saadaan aikaan. Kuva: Antti Karhunen / Yle
Anna Ronkainen
Avaa Yle-sovelluksessa

Pohjois-Savossa Rautalammilla on tänä syksynä herättänyt huomiota monikansallisen kaivosyhtiö Rio Tinton tekemä malminetsintä.

Yhtiö on tehnyt näkyviä lentomittauksia, joiden avulla se etsii kuparia, nikkeliä ja muita metalleja sisältäviä aineita. Mittauksia on tehty esimerkiksi usean kunnan alueelle ulottuvassa Etelä-Konneveden kansallispuistossa.

Rautalammilla ja sen lähialueilla arvellaan olevan runsaasti erilaisia metalleja kuten kuparia, nikkeliä, hopeaa ja kromia. Lisäksi Rautalammin Kiviniemessä on todettu olevan maan alla miljardien arvosta skandiumia.

Ympäristön tulevaisuus huolestuttaa paikallisia asukkaita ja kesämökkiläisiä.

– Päällimmäisenä on huoli ympäristöstä ja luonnosta ja se, miten se kestäisi mahdollisen kaivostoiminnan, toteaa ikänsä Rautalammilla asunut Tuomo Hänninen.

Paikalliset asukkaat haluavatkin nyt Rautalammin päättäjien ottavan tiukan kannan malminetsintään. Kunnan ei haluta myöntävän yhtään malminetsintälupaa ennen uuden kaivoslain valmistumista. Myös kunnan kantaa valmisteilla olevaan kaivoslakiin odotetaan.

– Paikallisella väestöllä ei ole mitään vaikutusmahdollisuuksia näihin asioihin, harmittelee Hänninen.

Asukkaiden laatimaan kuntalaisaloitteeseen on marraskuun aikana kertynyt jo noin 300 nimeä.

Rautalammin kunnanjohtaja Anu Sepponen.
Rautalammin kunnanjohtaja Anu Sepponen ymmärtää kuntalaisten huolen ympäristöstään. Kuva: Antti Karhunen / Yle

Kunnalta kanta kaivosasioihin alkuvuodesta

Rautalammin kunta ei toistaiseksi ole ottanut kantaa malminetsintälupiin tai kaivoslakiin.

– Alkuvuodesta tulemme ottamaan kantaa näihin asioihin. Sitä ennen jaamme tietoa, ja käymme keskustelua kuntalaisten kanssa, lupaa kunnanjohtaja Anu Sepponen.

Kuntalaiset pääsevät esittämään kysymyksiä myöhemmin järjestettävässä kuntalaistilaisuudessa.

Monissa kunnissa on jo ryhdytty ottamaan kantaa kaivosasioihin aiempaa aktiivisemmin. Sepponen kertoo olevansa tietoinen kunnissa käytävistä keskusteluista.

– Rautalammilla kantaa kaivoslakiin ole vielä linjattu. Sillä ajatuksella varmaan lähdemme, että jatkossa näihin asioihin pystyttäisiin vaikuttamaan paremmin, pohtii Sepponen.

Useat tahot vaativat, että uudessa kaivoslaissa päättäjillä ja maanomistajilla on nykyistä paremmat vaikutusmahdollisuudet.

Rautalampilainen Tuomo Hänninen kuvailee nykytilannetta erittäin huonoksi.

– Se on semmoista ryöstökalastusta tällä hetkellä tässä valtakunnasssa. Löytäjä saa pitää, olkaa hyvä ja viekää pois, Hänninen toteaa.

Työ- ja elinkeinoministeriön luonnoksessa ehdotetaan, että kaivoksen avaaminen edellyttäisi jatkossa kuntakaavaa.

Ilmakuvaa Rautalammin eteläpuolelta Pieni-Myhi järveltä.
Malminetsinnöistä huolestuneet asukkaat ja mökkiläiset muistuttavat, että Rautalampi sijaitsee arvokkaan vesireitistön äärellä. Kuva: Antti Karhunen / Yle

"Kaivoshankkeet toistaiseksi jäihin"

Rio Tintolle malmia Rautalammilla etsii suomalainen Muon Solutions -niminen yhtiö, joka teki varauksen toukokuussa 2019. Lähes 1 500 neliökilometrin kokoinen varausalue ulottuu myös muun muassa Hankasalmelle, Kangasniemelle, Konnevedelle ja Pieksämäelle.

Rautalammin kuntalaisaloitteen tekijöitä huolestuttaa myös Rio Tinton huono maine.

Yksi aloitteen tekijöistä, rautalampilainen Kaisa Naukkarinen korostaa, että paikkakunnalle ei haluta luoda vastakkainasettelua vaan edistää asiaa rakentavasti.

– Ehkä tärkeintä on tuoda ihmisten tietoon, että tällaisia malminetsintäsuunnitelmia ylipäätään on, ja että meillä on kaikilla oikeus toimia elinympäristömme hyväksi, Naukkarinen tiivistää.

Tuomo Hännisen mielestä nyt olisi hyvä laittaa kaikki kaivoshankkeet jäihin siksi aikaa, kunnes uusi laki saadaan aikaiseksi.

– En vastusta kaivostoimintaa, se on utopiaa. Toivon rehellistä keskustelua siitä minne ja minkälaista toimintaa olisi tulossa ja kuka siitä vastaa, Hänninen korostaa.

Kaksivuotinen varaus päättyy ensi keväänä. Rio Tinton jatkosuunnitelmat alueella eivät ole tiedossa. Yhtiö on kertonut aiemmin harkitsevansa hakevansa malminetsintälupaa, jolla se saisi aloittaa poraukset maastossa nikkelin ja kuparin etsimiseksi.

Yle ei ennättänyt saamaan yhtiöltä vastausta tämän jutun julkaisuun mennessä.

Lue lisää:

Asenteet malminetsintää kohtaan muuttuvat yhä kielteisemmiksi – myös kunnat ovat alkaneet vastustaa

Euroopan suurin kultakaivos Kittilässä on rakentanut 24 kilometriä purkuputkea melkein valmiiksi, vaikka lainvoimaista lupaa päästöille ei vielä ole

Kaivos tuli Yrjö Palosuon naapuriin, eikä hän voinut sille mitään – dokumentti näyttää karun totuuden, joka selvisi liian myöhään

Lätäköt punertavat ja kivet syöpyvät vanhan kaivoksen alueella – Katso, mistä löytyvät 19 ympäristölle haitallisinta hylättyä kaivosta

Keskustele aiheesta 21.11.2020 saakka

Juttua päivitetty 21. marraskuuta kello 9.13: Kaisa Naukkarinen tarkensi jutun julkaisun jälkeen sitaattiaan.

Suosittelemme