Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Mikkelissä suunnitelmissa muuttaa Launialan koulu päiväkodiksi – alkuopetus säilyisi Launialassa

Noin 100 iltahoitoa tarvitsevaa lasta joutuisi vaihtamaan päiväkotia, jos ehdotus varhaiskasvatuksen uusista järjestelyistä hyväksytään.

Barnhänder som leker med leksaker.
Ympärivuorokautisen varhaiskasvatuksen tarve Mikkelissä on vähentynyt reilussa neljässä vuodessa. Kuvituskuva. Kuva: dgr
Minna Matintupa
Avaa Yle-sovelluksessa

Mikkelin kasvatus- ja opetuslautakunta linjasi eilen kaupungin itäisen alueen varhaiskasvatuksen järjestämisestä. Lautakunta ehdottaa kaupunginhallitukselle Launialan koulun muuttamista päiväkoti-kouluksi. Tiloihin sijoittuisi varhaiskasvatuksen lisäksi ensimmäisen ja toisen luokan opetus. Ratkaisun ehtona on, että Launialan koulurakennuksen kunto selvitetään ja todetaan hyväksi.

Jos tutkimuksessa ilmenee, että kiinteistöä ei voida kustannustehokkaasti saneerata päiväkodiksi, lautakunta esittää uuden itäisen alueen päiväkodin rakentamista Launiala-Tikanpelto-alueelle.

Iltahoito siirtyisi Saksalasta Naisvuorelle

Kasvatus- ja opetuslautakunnan torstaisessa kokouksessa käsiteltiin myös vuorohoidon keskittämistä.

Lautakunta esittää kaupunginhallitukselle, että Saksalan ja Kalevankankaan päiväkodit muuttuisivat vain päiväaikaisiksi. Naisvuoren päiväkodin aukioloaika laajennettaisiin kello 5–23 väliselle ajalle ja Lähemäen päiväkodin ilta-aukioloaika pitenisi tunnilla kello 20:een.

Suunnitelmien taustalla on Mikkelin kaupungin talouden tasapainottamiseen tähtäävä talous- ja tulevaisuusohjelma.

Ympärivuorokautisen varhaiskasvatuksen tarve Mikkelissä on vähentynyt reilussa neljässä vuodessa noin 40 lapsella. Toimintojen keskittämisellä voitaisiin säästää henkilöstökuluissa noin 150 000 euroa vuodessa.

Suunnitelmat varhaiskasvatuksen muutoksista ovat kuitenkin herättäneet lasten vanhemmissa huolta muun muassa päiväkotimatkojen pitenemisestä ja hoitopaikan vaihtoon liittyvistä ongelmista. Muutos vaikuttaisi tällä hetkellä noin 100 lapseen ja heidän perheeseensä, kun lapset joutuisivat vaihtamaan yksiköstä toiseen.

Kasvatus- ja opetuslautakunnan esityksiä käsitellään seuraavaksi kaupunginhallituksessa. Lopulliset päätökset asiasta tekee kaupunginvaltuusto.

Kasvatus- ja opetuslautakunan esityksistä kertoi ensimmäisenä Länsi-Savo.

Suosittelemme sinulle