Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

Yli 20 hengen yleisötilaisuudet ja yleiset kokoukset kielletään HUSin alueella – Tämä jokaisen tulisi tietää uusista rajoituksista ja suosituksista

Etupainotteisilla linjauksilla reagoidaan epidemian leviämisen uhkaan. Määräaikaisia suosituksia ja rajoituksia jatketaan tarvittaessa.

Joulupukki ohjaa Korvatunturin junaa kauppakeskus Jumbon joulunavauksessa Vantaalla 14. marraskuuta 2020.
Pääkaupunkiseudun koronarajoitukset tiukkenevat ensi maanantaina. Joulupukki ohjasi junaa kauppakeskus Jumbon joulunavauksessa viime viikonloppuna. Kuva: Antti Aimo-Koivisto / Lehtikuva
Petri Kosonen
Avaa Yle-sovelluksessa

Pääkaupunkiseudun koronakoordinaatioryhmä kertoi tänään perjantaina uusista leviämisvaiheen rajoituksista ja suosituksista.

Koronakoordinaatioryhmään kuuluu Helsingin, Espoon ja Vantaan kaupungit, THL, HUS ja Etelä-Suomen aluehallintovirasto. Se vastaa yhteisen tilannekuvan pohjalta koronaepidemiaan liittyvän päätöksenteon valmistelusta ja koordinaatiosta

HUSin johtajaylilääkäri Markku Mäkijärven mukaan pääkaupunkiseudun kuntien lisäksi myös muut Uudenmaan alueen kunnat ovat näyttäneet vihreää valoa suositusten käyttöönotolle. Tiedottaminen asiasta on jokaisen kunnan omalla kontolla.

Kokosimme tähän juttuun perjantaina annetut rajoitukset ja suositukset Uudenmaan alueen kunnille.

Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri
Pääkaupunkiseutu eli Helsinki, Vantaa, Espoo ja Kauniainen kuvassa punaisella. Uudenmaan kunnista Pukkila ja Myrskylä eivät kuulu HUS-alueeseen. Kuva: Jyrki Lyytikkä / Yle

Sisätiloissa järjestettävät yleisötilaisuudet

Uudellamaalla sisätiloissa järjestettävien yleisötilaisuuksien enimmäishenkilömäärä rajataan 20 henkilöön 23. marraskuuta alkaen kolmeksi viikoksi. Kyseessä ei ole suositus vaan määräys. Se koskee koko Uuttamaata pois lukien Pukkilan ja Myrskylän kunnat, jotka kuuluvat Päijät-Hämeen sairaanhoitopiiriin. Avi tiedotti tänään perjantaina tehneensä asiasta päätöksen.

Aluehallintoviraston päätös koskee yleisötilaisuuksia, kuten konsertteja, teatterinäytöksiä ja urheiluotteluja, joissa on yleisöä. Aluehallintoviraston toimivalta ei ulotu yksityisiin tilaisuuksiin, kuten illanviettoihin tai perhejuhliin. Sairaanhoitopiirit ja kunnat voivat antaa yksityistilaisuuksien järjestämisestä suosituksia.

Koronakoordinaatioryhmä antoi perjantaina myös useita suosituksia, joihin Uudenmaan alueen kunnat suhtautuivat torstaina myönteisesti.

Sisätiloissa järjestettävät yksityistilaisuudet

Pääkaupunkiseudun koronakoordinaatioryhmä kehottaa jo aiemmin antamansa linjauksensa mukaisesti, ettei yli kymmenen hengen yksityistilaisuuksia toistaiseksi järjestetä lainkaan. Suositus koskee myös syksyn ylioppilasjuhlia, perhe- ja sukutilaisuuksia ja joulun ajan juhlia.

Aikuisten harrastetoiminta

Kaupunkien hallinnoimissa sisätiloissa tapahtuva yli 20-vuotiaiden joukkue- ja kontaktilajien harrastustoiminta keskeytetään 23. marraskuuta alkaen kolmeksi viikoksi.

Myöskään aikuisten harrastusjoukkueiden välisiä otteluita, kilpailuita tai alueellista sarjatoimintaa ei järjestetä samana ajanjaksona. Yksityisten toimijoiden suositellaan noudattavan samoja rajoituksia. Lisäksi suositellaan, että kaikki aikuisten harrastukset suoritetaan toistaiseksi vain omassa harrastusryhmässä.

Rajoitukset eivät koske yksilö- ja ryhmälajien maajoukkuetoimintaa, SM-tason ja I-divisioonan tasoista kilpailutoimintaa ja kansainväliselle huipulle tähtäävää ammattimaista harjoittelua. Rajoitus ei koske toimintaa, jossa osallistujien turvavälit säilyvät tosiasiallisesti koko harjoituksen ajan.

Julkiset tilat

Julkisten tilojen osalta aiemmin tehtyjen rajoitusten lisäksi uimahallien kävijämäärää aiotaan rajoittaa puoleen ja pukukaapeista puolet suljetaan. Lisäksi kirjastoissa vähennetään opintosalien paikkoja maanantaista 23. marraskuuta alkaen toistaiseksi.

Toisen asteen opetus

Toisen asteen etäopetuksen vuorottelua lisätään toistaiseksi.

Kasvomaskien käyttö

Maskisuositusta laajennetaan entisestään pääkaupunkiseudulla.

Pääkaupunkiseudun koronakoordinaatioryhmä antoi nyt maskisuosituksen yläkouluihin. Kaupungit tarjoavat maskit yläkoululaisille, mutta myös omia kasvomaskeja voi käyttää. Jo aiemmin koronakoordinaatioryhmä on suositellut maskin käyttämistä perusopetuksen henkilöstölle ja toisen asteen opetuksessa.

Kasvomaskin käyttöä suositellaan myös kaikilla työpaikoilla. Suositus koskee niin yksityisen kuin julkisen sektorin työpaikkoja.

Varhaiskasvatuksen henkilöstölle suositellaan kasvomaskin käyttöä sisätiloissa mahdollisuuksien mukaan. Maskin käyttöä suositellaan erityisesti työssään eri paikoissa kiertäville henkilöille kuten sijaisille, päiväkotiapulaisille, päiväkodin johtajille, työharjoittelijoille ja työssäoppijoille.

Suositukset tulevat voimaan maanantaina 23. marraskuuta. Pääkaupunkiseudun kunnat hankkivat kasvomaskit työntekijöilleen ja niitä ryhdytään toimittamaan työpisteisiin mahdollisimman pian. Myös omaa kasvomaskia voi käyttää. Kasvomaskisuosituksia ei tarvitse noudattaa, jos sille on terveydellinen este.

Aiheesta muualla:

Koronakoordinaatioryhmä: pääkaupunkiseudun yläkouluihin maskisuositus, yleisötilaisuuksien henkilömäärä rajataan, yli 20-vuotiaiden joukkue- ja kontaktilajien harrastustoiminta sisätiloissa keskeytetään

Helsinki, Espoo ja Vantaa nyt epidemian leviämisvaiheessa – Jan Vapaavuori: Valtiovallan suositukset olleet tarkastelussa rajoitusten suunnittelussa

Paine uusiin rajoituksiin Uudellamaalla kasvaa, leviämisvaiheen kriteereistä valtaosa täyttyy – alueen koordinaatioryhmät päättävät tiukennuksista tänään

Uudellamaalla ollaan leviämisvaiheen kynnyksellä – STM:n Varhila: koronan torjuntaa on pakko kiristää entisestään

Uusimmat tiedot koronaviruksesta: Uuttamaata koskevista uusista rajoituksista kerrotaan klo 11 – Yle näyttää suorana TV1:ssä ja Areenassa, Kaliforniaan ulkonaliikkumiskielto, Intiassa yli yhdeksän miljoonaa tartuntaa

Suosittelemme