Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

Avi kielsi yli 20 hengen yleisötilaisuudet HUS-alueella – yhdeksän koronatartunnan Hangossa toivottiin, että kuntien vaihteleva tilanne olisi otettu huomioon

Aluehallintoviraston kielto astuu voimaan ensi viikon maanantaina ja se on voimassa kolme viikkoa.

Kuvassa kasvomaskia käyttävä tarjoilija työskentelee ravintola Vltavassa lokakuussa 2020.
Länsi-Uudellamaalla noin 8 000 asukkaan Hangossa on tähän mennessä todettu 9 koronavirustartuntaa. Helsingissä vastaavasti tartuntoja on todettu tähän mennessä yli 6 000. Tarjoilija käytti kasvomaskia Helsingissä lokakuun alussa. Kuva: Silja Viitala / Yle
Hanna Hanhinen
Avaa Yle-sovelluksessa

Etelä-Suomen aluehallintovirasto kielsi perjantaina kaikkien yli 20 hengen yleisötilaisuuksien ja yleisten kokousten järjestämisen sisätiloissa Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin alueella. Kielto tulee voimaan ensi viikon maanantaina ja se kestää kolme viikkoa.

Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri
Pääkaupunkiseutu eli Helsinki, Vantaa, Espoo ja Kauniainen kuvassa punaisella. Uudenmaan kunnista Pukkila ja Myrskylä eivät kuulu HUS-alueeseen. Kuva: Jyrki Lyytikkä / Yle

Koronatilanne vaihtelee eri puolilla sairaanhoitopiirin aluetta. Esimerkiksi Länsi-Uudellamaalla noin 8 000 asukkaan Hangossa on tähän mennessä todettu 9 koronavirustartuntaa. Helsingissä vastaavasti tartuntoja on todettu tähän mennessä yli 6 000.

Hangon perusturvajohtaja Elisabet Kajanderin mukaan avin päätöksessä olisi ollut hyvä ottaa huomioon HUSin alueen sisällä oleva eriävä tautitilanne.

– Helsingin alueen tai pääkaupunkiseudun tapahtumat poikkeavat aika paljon Hangon tilanteesta. Hanko on aika pieni kaupunki ja voisimme ryhtyä pian toimiin, jos näyttäisi siltä, että tartunnat lisääntyvät hirveästi tai tilanne näyttäisi ryöstäytyvän käsistä, Kajander sanoo.

Kajander kuvailee kaupungin koronatilannetta rauhalliseksi. Perusturvajohtajan mukaan kaupungissa on tähänkin asti seurattu ministeriön, Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n ja HUSin ohjeita ja toimittu sen mukaan.

Kajander ei usko, että aluehallintoviraston kielto vaikuttaa suuresti kaupungin tapahtumiin. Hänen mukaansa kaupungissa on toimittu tähänkin asti sillä periaatteella, että parempi olla varovainen kuin toisinpäin.

– Turvallisuus edellä on menty tähänkin asti, ja sillä tiellä jatketaan. Me olemme jo alusta asti pyrkineet tekemään sen minkä voimme, ja sen takia olemme pärjänneetkin aika hyvin.

Mäntsälässä avin päätökselle ymmärrystä

Noin 20 000 asukkaan Mäntsälässä Keski-Uudellamaalla tartuntoja on todettu tähän mennessä 45. Kunnanjohtaja Esko Kairesalo ymmärtää avin ratkaisun, koska tautitilanne on menossa Uudellamaalla huonompaan suuntaan.

Kunnanjohtajan kuvailee Mäntsälän koronatilannetta kohtuulliseksi. Hänen mukaansa Keski-Uudenmaan sotealueen kunnat ovat pyrkineet noudattamaan annettuja ohjeita ja suosituksia yhtenäisesti.

– Mäntsälässä on harvempi asutus ja vähemmän vaaranpaikkoja, eli tilanne on sillä tavalla parempi. Meillä on paljon työssäkäyntiä pääkaupunkiseudulla, jossa tilanne on paljon pahempi. Onneksi olemme tähän asti pystyneet pitämään tautitilanteen aika hyvänä, Kairesalo sanoo.

Lue myös:

Epidemia leviää nyt Uudellamaalla nuoremmissa ikäluokissa ja radan varressa – katso lähetyksestä HUSin uusimmat tiedot tilanteesta

Uusimmat tiedot koronaviruksesta: EU-parlamentti ja jäsenmaat sopuun koronatodistuksesta, yliopistoissa yhä luennot etänä syksyllä

Suosittelemme