Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Mika Kallio jäi Portugalissa viimeiseen lähtöruutuun

Mika Kallion tallikaveri Miguel Oliveira ajoi paalulle Portugalissa.

Mika Kallio
Mika Kallio jäi kauas kollegoistaan Portugalin aika-ajoissa. Kuva: JOSE SENA GOULAO / AOP
Simo Arkko
Avaa Yle-sovelluksessa

Ratamoottoripyöräilyn MotoGP-sarjaan vuoden tauon jälkeen palannut Mika Kallio jäi Portugalin osakilpailun aika-ajoissa viimeiseksi.

Kallio ajoi aika-ajojen ensimmäisessä osiossa viikonlopun parhaan aikansa 1.41,753, mutta hän jäi silti peräti 1,3 sekuntia toiseksi viimeiseksi ajaneesta Tito Rabatista.

KTM:n testikuljettajana toimiva Kallio sijaistaa koronavirustartunnan saanutta Iker Lecuonaa. Kallion lähtökohdat viikonloppuun ovat olleet kuitenkin haastavat, sillä hänen viimeisestä kilpailustaan on kulunut jo vuoden verran, eikä Kallio ole ajanut ennen tätä viikonloppua Portimaon radalla.

Aika-ajojen nopeimman ajan kellotti Kallion tallikaveri Miguel Oliveira. Toiseksi nopeinta vauhtia piti Franco Morbidelli ja kolmanteen ruutuun ajoi Jack Miller.

Lue myös:

Mika Kallio palasi Portugalissa MotoGP-joukkoon

Suosittelemme sinulle