Viimeisestä lähtöruudusta lähtenyt suomalaiskuljettaja Mika Kallio ajoi kauden viimeisessä MotoGP-kilpailussa Portugalissa 17:nneksi. Kallio jäi kilpailun voittaneesta tallikaveristaan, Miguel Oliveirasta, 48 sekuntia.
KTM:n testikuljettajana toimiva Kallio sai ajaa tänä viikonloppuna kauden ensimmäisen kilpailunsa, kun hän tuurasi koronatartunnan saanutta Iker Lecuonaa. Kallio myönsi kilpailun jälkeen Yle Urheilulle, että vuoden tauko kilparadoilta näkyi Portimaon radalla käydyssä kilpailussa.
– Aina on tietysti hienoa palata ja se on ykkösjuttu, mutta täytyy myöntää, että kyllähän sitä ruostetta ranteissa on, Kallio tuumi Yle Urheilulle.
– Tänä vuonna olen ollut muutenkin todella vähän MotoGP-pyörän puikoissa, joten oli selvää, ettei minulla ole kylmiltään millään konstilla mahdollisuutta haastaa maailman huippuja.
Rata oli Kalliolle täysin uusi tuttavuus, mutta viikonloppu oli siihenkin peilattuna odotettua vaikeampi. Kallio pääsi kuitenkin myös nauttimaan yhdestä ohituksesta, kun hän kuittasi entisen tallikaverinsa Tito Rabatin ohitse viimeisen mutkan ulostulossa ja piti sijoituksensa tuhannesosan erolla.
– Sain kilpailussa ihan kohtuullisia kierrosaikoja ja pystyin ajamaan oman suorituskyvyn rajoilla ilman virheitä. Tiesin, ettei tämä tule olemaan helppo rasti, mutta kyllä tästä sai virtaa ja pääsin fiilikseen, mikä on aikanaan ollut, Kallio tunnelmoi.
Kymiring siintää mielessä
Koronaviruspandemia vaikutti myös MotoGP-kauteen merkittävästi, sillä kausi alkoi vasta heinäkuussa ja se piti sisällään 14 Euroopassa ajettavaa osakilpailua. Myös Suomessa piti ajaa Kymiringillä, mutta kilpailu peruttiin jo huhtikuussa koronaviruspandemian takia.
Kymiringin osakilpailu on kuitenkin tarkoitus ajaa ensi vuoden heinäkuussa. Kallio ei osaa vielä sanoa, saako hän ajaa Kymiringillä.
– Odotan itsekin Kymiringiä ja katson, miten sen kanssa käy. Tällä hetkellä en osaa sanoa, olenko viivalla, mutta totta kai se on mielessä. Aika näyttää, mutta olisi todella hienoa ajaa siellä.
Kallio kuitenkin kertoo jatkavansa KTM:n testikuljettajana. Hän toivoo, että koronavirustilanne hellittäisi, jotta hän pääsisi ajamaan enemmän testipäiviä ja saisi tuntumaa pyörään. Portugalissa suomalaiskuski joutui ajamaan vähäisellä ajokokemuksella, mikä näkyi lopputuloksessa.
– Toivottavaa on, että koronasta päästäisiin eroon. Jos tuuraan jatkossa toista kuljettajaa tai kisaan Kymiringillä, olisin paljon valmiimpi, kun pääsisin ajamaan normaaliin rytmiin testejä.
Portugalin osakilpailussa toiseksi ajoi Jack Miller ja kolmanneksi Franco Morbidelli. MotoGP-sarjan mestaruudesta ei enää Portugalissa ajettu, sillä Suzukin Joan Mir ratkaisi voittonsa jo edellisessä kilpailussa Valenciassa. Morbidelli ylsi MM-sarjassa hopealle ja Alex Rins pronssille.
MotoGP-kausi oli huipputasainen, sillä kahdeksankertainen maailmanmestari Marc Marquez loukkaantui kauden avauskilpailussa, minkä vuoksi espanjalainen joutui 2–3 kuukaudeksi sivuun tositoimista.
Juttua muokattu 22.11.2020 klo 20.14: lisätty Mika Kallion kommentit.
Lue myös: