Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

Oulun poliisi on huolissaan nuorten kiusaamisesta – säännöllisesti rötösteleviä nuorisojoukkoja ei kuitenkaan Oulussa ole

Tilastojen mukaan nuorten väkivaltarikollisuus ei tänä vuonna ole lisääntynyt, vaan pikemminkin vähentynyt viime vuodesta.

Kauppakeskus Valkea Isokadulta kuvattuna, autoja tien vieressä parkissa
Poliisin mukaan nuorten kokoontuminen kauppakeskus Valkeaan on normaalia. Kesäisin kokoontumispaikkana on torinranta. Arkistokuva. Kuva: Marko Väänänen / Yle
Pekka Loukkola,
Hanna Holopainen
Avaa Yle-sovelluksessa

Oulun poliisi on huolissaan nuorten kiusaamisen lisääntymisestä. Kuitenkaan erityisiä väkivaltaisten nuorten ryhmiä kaupungissa ei ole, vaikka esimerkiksi Helsingin osalta tällaisista tapauksista on keskusteltu julkisuudessakin.

Nuorten tekemien väkivaltarikosten määrä ei ole tilastojen mukaan kasvussa tänä vuonna, kertoo Oulun poliisilaitoksen rikosylikomisario Markus Kiiskinen. Päinvastoin pahoinpitelyrikokset ovat vähentyneet edellisestä vuodesta.

Sen sijaan poliisi havainnut tapauksia, joissa nuorten varustautuminen väkivaltaan on kasvanut. Oulussa poliisi on muun muassa kerännyt pois teräaseita nuorilta kaduilta mutta myös kouluissa.

– Arvaus on se, ollaanko varauduttu johonkin uhkatilanteeseen. Vai onko se voiman näyttämistä, liittyykö varustautumisen kulttuuriin. Joka tapauksessa huolestuttavaa se on, Kiiskinen sanoo.

Poliisin havaintojen mukaan fyysistä kiusaamista ilmenee enemmän alakouluikäisten keskuudessa ja yläkouluiäisillä somekiusaaminen näyttelee suurempaa roolia. Myös teräaseita on otettu poliisin haltuun erityisesti alakouluikäisiltä huolestuttavan paljon.

– Katse kääntyy koteihin, onko omalla nuorella teräaseita ja kuljetetaanko niitä mukana.

Kiiskinen pohtii, onko korona-ajan eristäytyminen ja netissä vietetty aika johtanut siihen, että verkosta haetaan ja otetaan esimerkkiä aiempaa väkivaltaisempaan käytökseen. Markus Kiiskisen mukaan koronakevään ilmiö oli ainakin se, että nettirikollisuus nosti hieman päätään.

Nuorisotyöntekijä: Porukoihin kokoontumista on, mutta tuskin jengiä tulee syntymään

Viime aikoina esimerkiksi sosiaalisen median keskusteluissa on herännyt huoli Oulussakin mahdollista väkivaltaisten nuorten ryhmistä.

Oulun poliisista kerrotaan, että marraskuun puolessa välissä Valkean kulmilla olikin väkivaltatilanne, johon ei kuitenkaan liittynyt rikosilmoitusta. Lisäksi aiemmin syksyllä keskustassa yksi ja sama mies pahoinpideltiin kahteen eri kertaan.

– Oulusta voin sanoa, ettei meillä ole mitään erityistä ongelmaa käsillä, verrattuna aiempaan. Tilanne ei ole muuttunut viime vuosien aikana nuorten tekemien pahoinpitelyjen osalta niin sanotussa isossa kuvassa. Tilastollisesti vaihtelua ilmenee vuosittain. Tosin tietynlainen toimettomuus havaittiin kevään aikana, Kiiskinen toteaa.

Kiiskisen mukaan maahanmuuttajataustaisuus ei näyttele suurta roolia tilastoiduissa pahoinpitelyrikoksissa.

Oulussa nuoria kohtaava Walkersin nuorisotyöntekijä ei koe, että kaupungissa olisi erityisiä jengejä.

– Semmoista porukoihin kokoontumista on aina, niin kuin ennenkin. Pientä huhua olen kuullut, että yhdellä alueella on vähän jengiytymistä, mutta kyse on sellaisista yläasteikäisistä nuorista, etten usko, että siitä mitään jengiä tulee syntymään, sanoo nuorisotyöntekijä Perttu Kemppainen.

Oulussa nuorten tekemät rikokset keskittyvät muutamaan kaupunginosaan: ydinkeskustaan, Tuiraan ja Toppilaan.

Tarvitaan tekoja, toivoja ja turvaa

Oulun alueellisen vanhempainyhdistyksen puheenjohtaja Pirita Satomaa ja Puolivälinkankaan suuralueen asukasyhdistyksen edustaja Vesa Ilola ovat ottaneet myös kantaa keskusteluun.

Heidän mukaansa syksyn aikana on havaittu moksintaa, uhoamista ja levottomuutta eri puolilla Oulua yläkouluissa ja keskustassa.

Satomaa ja Ilola näkevät, että levottomuuksien ja joukkokokoontumisten yksi merkittävä syy on vallitseva koronatilanne. Keväällä korona sulki lasten ja nuorten koulut ja harrastusmahdollisuudet kahdeksi kuukaudeksi. Korona kurittaa myös syksyä ja tulevaa, kirjoittajat sanovat.

– Sen sijaan että levottomuuksia kärjistetään rotu-, vähemmistö- tai kurittomuuskysymyksenä, nyt tarvittaisiin tekoja, toivoa ja turvaa.

Tästä jutusta voit lukea tuoreimmat tiedot koronavirustilanteesta Pohjois-Pohjanmaalla.

Lisää Pohjois-Pohjanmaan uutisia Yle Areenassa. Kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.

Suosittelemme