Iranin uskotaan lähiaikoina teloittavan vankinaan pitämän ruotsalaisen lääkärin Ahmadreza Djalalin, kertoo Dagens Nyheter -lehti.
Djalali on iranilaistaustainen, mutta hän on Ruotsin kansalainen ja asunut Ruotsissa vuodesta 2009 lähtien. Hän ollut vangittuna Iranissa vuodesta 2016 ja suurimman osan ajasta Teheranin lähellä sijaitsevassa Evinin vankilassa.
Iran syyttää Djalalia vakoilusta. Hänet tuomittiin vuonna 2017 kuolemaan.
Djalalin vaimo Vida Mehrannia kertoo uutistoimisto TT:lle, ettei ollut kuullut miehestään kuukauteen, mutta tänä aamuna tämä oli soittanut. Djalali oli kertonut, että hänet siirretään Karain vankilaan, jossa hän joutuu odottamaan tuomionsa täytäntöönpanoa eristyksissä.
– Hän sanoi, ettei varmaan enää voi soittaa minulle, vaimo kertoi uutistoimistolle. Pariskunnalla on kaksi lasta.
Djalali otettiin kiinni Teheranissa, kun hän oli siellä esitelmöimässä. Djalali on katastrofilääketieteen tutkija ja työskennellyt muun muassa Tukholman Karoliinisessa instituutissa.
Lehden haastattelema valtiopäivien jäsen Lars Adaktusson pitää siirtoa toiseen vankilaan huolestuttavana. Adaktussonin mukaan se on merkki teloituksen lähestymisestä. Adaktusson on seurannut Djalilin tilannetta vuosien ajan.
Vida Mehrannia on epätoivoisesti yrittänyt saada yhteyttä Ruotsin ulkoministeriin Ann Lindeen, jotta tämä yrittäisi saada Djalalin tuomion kumottua.
Mehrannia ja Adaktusson pelkäävät, että ainoa keino pelastaa Djalali on saada hänen tapaukselleen mahdollisimman laaja kansainvälinen huomio.
Korjattu 25.11. kello 18.13 lääkärin nimi Djalaliksi.