Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Suomen rikkain mies Antti Herlin välttyi syytteiltä kiinteistökauppatutkinnassa – poliisi epäili avunannosta törkeään kavallukseen

Pääepäilty tapauksessa on entinen pankkiiri Mika Lehto, joka kiistää syyllistyneensä rikokseen.

Antti Herlin.
Koneen suuromistaja Antti Herlin vastasi poliisikuulusteluissa useimpiin kysymyksiin joko “en tiedä” tai “en muista”. Arkistokuva vuodelta 2015. Kuva: Roni Rekomaa / Lehtikuva
Jyri Hänninen
Avaa Yle-sovelluksessa

Helsingin poliisi epäili Antti Herliniä talousrikoksesta, mutta syyttäjä ei nostanut syytettä Suomen rikkainta miestä kohtaan.

Ylen MOT-toimituksen tietojen mukaan tapauksen pääepäilty, entinen pankkiiri Mika Lehto, saa syytteen törkeästä kavalluksesta.

Etelä-Suomen Sanomat uutisoi Mika Lehdon saamasta syytteestä jo syyskuun alussa.

MOT:n tavoittama Lehto toteaa, ettei ole saanut syytettä vielä virallisesti tiedoksi.

– Siltä osin kuin syytteestä olen saanut tietoja totean saman kuin poliisille esitutkinnassa, syytökset ovat aiheettomia ja kiistän mitenkään syyllistyneeni asiassa mihinkään rikokseen, sanoo Mika Lehto MOT:lle lähettämässään sähköpostissa.

– Syyte perustuu asianomistajien väitteisiin, jotka ovat vääriä ja virheellisiä, Lehto jatkaa.

Herlin: Täyttä yhteistyötä poliisin kanssa

Poliisi kuulusteli rikoksesta epäiltynä esitutkinnassa myös Koneen hallituksen sihteeriä ja Herlinin luottohenkilönä pidettyä Jukka Ala-Melloa. Syyttäjä ei nostanut syytettä myöskään Ala-Melloa vastaan.

Todistajana tapauksessa kuultiin Koneen juristia Johannes Frändeä. Antti Herlin ei antanut aiheesta haastattelua, vaan ainoastaan lyhyen lausunnon sähköpostitse.

– Ala-Mello, Herlin, Frände sekä Security Trading Oy:n [Antti Herlinin sijoitusyhtiö] muut edustajat ovat tehneet täyttä yhteistyötä poliisin kanssa asiassa ja muun muassa toimittaneet poliisille kaiken poliisin pyytämän aineiston.

– Perusteellisen tutkinnan jälkeen syyttäjä on päättänyt olla nostamatta syytettä Ala-Melloa, Herliniä ja/tai Security Trading Oy:n muita edustajia vastaan. Security Trading Oy tai sen edustajat eivät ole asiassa syyllistyneet mihinkään rikokseen, Fränden lähettämässä sähköpostissa todetaan.

Poliisi kiinnostui kiinteistökaupoista

Poliisin esitutkinta liittyy Kirkkonummella 2016 tehtyihin yritys- ja kiinteistökauppoihin.

Pankkiiri Mika Lehto omisti yhdessä neljän yksityishenkilön kanssa Kirkkonummen Långvikissa yhdeksän kiinteistöä, 78 hehtaaria maata ja noin 80 hehtaaria vesialueita. Omistuksia hallinnoitiin Långvik South Oy -yhtiön kautta.

Mika Lehto sopi maa-alueiden ja kiinteistöjen myynnistä Antti Herlinin omistamalle sijoitusyhtiölle toukokuussa 2016. Kauppahinnaksi määriteltiin 8,5 miljoonaa euroa.

Käteisenä kauppasummasta maksettiin kuitenkin vain 1,5 miljoonaa euroa. Loppu kauppasummasta oli tarkoitus hoitaa niin, että Herlin ottaisi vastuulleen seitsemän miljoonaa euroa kiinteistöt ja maa-alueet omistaneen yhtiön velkoja.

Neljä Långvik South Oy:n omistajaa kertoi esitutkinnassa, etteivät he tienneet Mika Lehdon myyneen maa-alueet ja kiinteistöt Antti Herlinille. Kauppa paljastui vasta neljä kuukautta myöhemmin.

Muut osakkaat eivät saaneet euroakaan kiinteistökaupan tuloista vaan Mika Lehto piti itsellään koko summan. Verottaja vaati kuitenkin muita osakkaita maksamaan kauppaan liittyen yli 250 000 pääoma- ja varainsiirtoveroja.

Kiinteistökauppoihin liittyy myös muita erikoisia piirteitä. Herlinin edustajat esimerkiksi jatkoivat neuvotteluja Långvik South Oy:n kanssa maiden ja kiinteistöjen ostamisesta vielä sen jälkeen, kun Mika Lehto ja Antti Herlin olivat jo tehneet muilta osakkailta salatut kaupat.

Mika Lehto
Ex-pankkiiri Mika Lehtoa epäillään MOT-toimituksen tietojen mukaan talousrikoksista kahdessa eri poliisitutkinnassa. Kuva: Markus Henttonen / Lehtikuva

Herlinin miljoonilla yritettiin pelastaa pankkia Maltalla

Långvik South Oy:n osakkaat tekivät kiinteistökaupoista tutkintapyynnön poliisille, joka käynnisti esitutkinnan. Sen pääepäilty oli MOT-toimituksen tietojen mukaan alusta alkaen Mika Lehto.

Antti Herlinin rikosepäily liittyi siihen, oliko Herlin tietoisesti sopimassa kauppoja tilanteessa, joissa valtaosa myyjän edustajista ei tiennyt asiasta.

Aluesyyttäjä Petteri Perälän mukaan näyttöä Herlinin vilpillisestä toiminnasta ei kuitenkaan tullut esille poliisitutkinnassa.

– Herlinin menettelyssä ei todennäköisyystahallisuudenkaan aste täyty, sillä hänellä ei ole ollut syytä epäillä etteikö valmistelussa olisi selvitetty Lehdon oikeus [maat ja kiinteistöt omistaneen yhtiön] Långvik South Oy:n osakkeiden myyntiin, syyttämättäjättämispäätöksessä todetaan.

Poliisin esitutkinnan perusteella Mika Lehdon motiivi rikossyytteeseen johtaneiden kauppojen tekoon näyttää liitttyvän Lehdon ja hänen suomalaisen yhtiökumppaninsa omistamaan Nemea-pankkiin Maltalla.

Maltan viranomaiset olivat vaatineet pankkia hankkimaan lisää omaa pääomaa kolme miljoonaa euroa. Viranomaiset epäilivät pankin omavaraisuuden olevan heikolla tolalla.

Mika Lehto hankki vaaditut rahat viime tingassa, kun Antti Herlinin sijoitusyhtiö lähetti kolme miljoonaa euroa Nemea-pankin tilille toukokuussa 2016.

Antti Herlin vastasi esitutkintamateriaalin perusteella lähes kolmeenkymmeneen poliisin esittämään kysymykseen ”en tiedä” ja 13 kysymykseen ”en muista”. Hän oli kuulusteluissa yksin, ilman asianajajaa.

Ylen MOT-toimituksen tietojen mukaan poliisi oli kiinnostunut tästä tilisiirrosta. Kauppakirjan mukaan Herlinin yhtiön olisi pitänyt maksaa käteisenä vain 1,5 miljoonaa euroa.

Toinen puolitoista miljoonaa euroa oli laina, jonka Herlinin yhtiö oli myöntänyt Mika Lehdolle.

”Poliisin kysymys: Onko Security Trading [Antti Herlinin sijoitusyhtiö] Oy lainannut Mika Lehdolle 1,5 miljoonaa euroa? Jos on, niin mikä siihen on ollut syynä?

Antti Herlin: Security Trading Oy on lainannut jotakin Mika Lehdolle osakekauppaan liittyen, mutta en muista summaa.

Poliisin kysymys: Oliko 3 000 000 euron tilisiirrolla Nemea-pankkiin jokin kiire?

Antti Herlin: Osakekaupalla oli kiire, sillä Mika Lehdolla oli jotakin ongelmia pankkinsa kanssa. En muista yksityiskohtia.”

Antti Herlin vastasi esitutkintamateriaalin perusteella lähes kolmeenkymmeneen poliisin esittämään kysymykseen ”en tiedä” ja 13 kysymykseen ”en muista”. Hän oli kuulusteluissa yksin, ilman asianajajaa.

Poliisi kuulusteli tutkinnassa todistajan roolissa myös pörssiyhtiö Koneen vanhempaa lakiasioiden neuvonantajaa Johannes Frändeä.

Herlinin luottomies Jukka Ala-Mello oli pyytänyt Frändeä tulemaan kesken työpäivän Koneen kartanoon Helsingin Munkkiniemessä ja laatimaan kauppakirjan kaupoista, joihin poliisitutkinnassa keskityttiin.

Kuvakaappaus
Antti Herlinin sijoitusyhtiön tililtä lähetettiin keväällä 2016 kolme miljoonaa euroa maltalaisen Nemea-pankin tilille. Rahoilla oli tarkoitus pelastaa kahden suomalaisen liikemiehen vaikeuksiin joutunut pankki. Operaatio ei onnistunut ja pankin toimilupa peruutettiin. Kuva: kuvakaappaus tilisiirrosta

Maat päätyivät Antti Herlinin omistukseen

Mika Lehtoa epäillään talousrikoksista myös toisessa tapauksessa, joka liittyy Lahden konserttitalon kiinteistöön ja sen yhteyteen rakennettuihin asuntoihin.

Ylen MOT-toimituksen tietojen mukaan myös Lahdesta on siirretty varoja Maltalle osana operaatiota, jolla pyrittiin pelastamaan Nemea-pankki.

Operaatio ei kuitenkaan onnistunut ja Euroopan keskuspankki peruutti Nemean pankkitoimiluvan keväällä 2017. Ylen MOT-toimituksen tietojen mukaan luvan peruuttamiseen oli useita syitä, kuten lainojen myöntäminen Mika Lehdon intressipiiriin kuuluville yhtiöille, riskipitoiset lainat sekä useat pankin hallintoon liittyvät ongelmat.

Kirkkonummen maakauppoja on käsitelty käräjä- ja hovioikeudessa riita-asiana, jossa muut maanomistajat vaativat korvauksia Mika Lehdolta. Oikeus ei nähnyt perusteita korvausten maksamiselle.

Maa-alueiden ja kiinteistöjen omistuksesta oli epäselvyyttä syksyllä 2016 ja alkuvuodesta 2017. Lopulta maat omistanut Långvik South Oy ajautui konkurssiin syksyllä 2017.

Konkurssipesä myi Kirkkonummen maa-alueet ja kiinteistöt Antti Herlinin sijoitusyhtiölle.

Rikostutkinnan asianomistajat eivät halunneet kommentoida tapausta MOT-toimitukselle.

Suosittelemme sinulle