Miesten pituushypyn Suomen ennätyksen kesällä leiskauttanut Kristian Pulli on valittu Vuoden yleisurheilijaksi. Valinnan teki Suomen Urheiluliiton hallitus. Pulli liiteli kesäkuussa Espoossa SE-lukemat 827 ja voitti Turun Kalevan kisoissa Suomen mestaruuden.
– Kauden tavoitteena oli Suomen ennätys ja paikka Timanttiliigassa. Molemmat toteutuivat ja olin muutenkin tyytyväinen kauteeni. Espoon SE-hypyn lisäksi parhaiten mieleeni jäi kauden päättänyt kilpailu Sveitsissä, Pulli kertoi Urheiluliiton tiedotteessa.
Pulli ponnisti syksyn viimeisessä kilpailussaan Bellinzonassa 808 ja peittosi muiden muassa hallitsevan maailmanmestarin Jamaikan Tajay Gaylen.
Pulli rakentaa kuntoaan parhaillaan Etelä-Afrikan leirillä yhdessä Kristian Bäckin kanssa.
– Olen harjoittelussa edellä viime syksyn tilanteeseen nähden. Niin on tarkoituskin, koska haluan kilpailla Euroopan hallimestaruuskilpailuissa ja maailman hallimestaruuskilpailuissa, Pulli ennakoi.
Mikäli koronavirustilanne sen sallii, EM-hallikilpailut järjestetään maaliskuun alussa Puolassa ja MM-kilpailut maaliskuun lopulla Kiinassa.
Annimari Korte nimettiin Vuoden pikajuoksijaksi, Topi Raitanen Vuoden kestävyysjuoksijaksi, moukarinheittäjä Aaron Kangas Vuoden heittäjäksi, seitsenottelija Maria Huntington Vuoden moniottelijaksi ja Aleksi Ojala Vuoden kävelijäksi. Amanda Kotaja vei Vuoden kelaajan tittelin.
Yle Urheilun toimittaja Emma Hyyppä on Vuoden yleisurheilujournalisti.
Lue myös:
Paavo Nurmen kisat kaksipäiväisiksi – "suomalaisella yleisurheilulla menee niin hyvin"