Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

THL:n Mika Salminen: "On hieman harhaa ajatella, että epidemiatilanne olisi vakava vain Etelä-Suomessa"

Salmisen mukaan on liian aikaista vielä arvioida, mihin ajankohtaan epidemian toisen aallon huippu ajoittuu.

Mika Salminen
Salminen toteaa, että osa tänään raportoiduista tartunnoista olisi pitänyt raportoida jo eilen torstaina, mutta THL:n rekisterissä oli viivettä. Kuva: Tiina Jutila / Yle
Anna Näveri,
Kai Jaskari
Avaa Yle-sovelluksessa

Suomessa todettiin tänään enemmän koronavirustartuntoja kuin koskaan aiemmin epidemian aikana: 618. Sairaalahoidossa ja tehohoidossa olevien potilaiden määrä on kasvussa ja pääkaupunkiseudulla alle puolet tartunnanlähteistä tiedetään.

Tilanne ei näytä hyvältä, tuumaa Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen terveysturvallisuusosaston johtaja Mika Salminen. Hän tosin huomauttaa, että tänään ilmoitetuista 618 tartunnasta osa on eilen kertomatta jääneitä lukuja.

– Siihen (618 uuteen tartuntaan) sisältyi jonkin verran tapauksia, jotka olisi oikeastaan pitänyt raportoida jo eilen. Meillä oli rekisterissä häikkää, joka aiheutti hitauden.

– Siitä huolimatta luku on tietysti vakava.

Salmisen mukaan on mahdotonta arvioida vielä, minne epidemian toisen aallon huippu iskee. Sen sijaan hän arvioi, että sairaalahoidossa olevien koronaviruspotilaiden määrä kasvaa päivittäin ainakin pari viikkoa tästä eteenpäin.

– Kuinka paljon määrä kasvaa ja kuinka nopeasti, se riippuu ihmisten iästä ja riskitekijöistä, Salminen toteaa.

Tällä hetkellä sairaalahoidon kapasiteetti ei Salmisen mukaan ole uhattuna myöskään Etelä-Suomessa.

– Mutta jos tartuntaluvut pysyvät korkeana, niin aika äkkiä siellä ollaan. Uhka on todellinen.

Tällä hetkellä ainakin Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin alueen koronapotilaiden ikähaitari on laaja. Pääkaupunkiseudun koronakoordinaatioryhmän tiedotustilaisuudessa tänään puhunut HUSin johtajaylilääkäri Markku Mäkijärvi kertoi, että nuorin sairaalahoidossa olevista koronapotilaista on 27-vuotias, vanhin noin 90-vuotias.

"Kevään luvut olivat aliarvio"

Pääkaupunkiseudun koronakoordinaatioryhmä kertoi tiedotustilaisuudessaan tiukoista rajoituksista, jotka astuvat voimaan maanantaina Helsingissä, Espoossa, Vantaalla ja Kauniaisissa kolmeksi viikoksi. Pääkaupunkiseutulaisia kehotetaan muun muassa rajaamaan omat lähikontaktinsa vain perhepiiriin ja "siihen rinnastettaviin läheisiin".

Samalla ravintoloita ei kuitenkaan pantu kiinni. Helsingin pormestari Jan Vapaavuori totesi tiedotustilaisuudessa, että ravintoloiden sulkeminen ei ole kaupunkien vaan valtion päätettävissä.

THL:n Salminen ei ollut tiedotustilaisuudessa mukana. Hän arvioi Ylelle, että vielä on liian aikaista arvioida, ovatko pääkaupunkiseudun uudet rajoitukset riittäviä. Hän luonnehtii Ylelle rajoituksia "aika laajoiksi".

– Kyllä siellä aika paljon tehdään, ja sitä kautta ihmisten välisten kontaktien pitäisi vähentyä aika reippaasti. Menee jonkin aikaa, ennen kuin pystymme sanomaan, ovatko rajoitukset riittäviä.

Salminen arvioi, että tänään julki kerrotut pääkaupunkiseudun tiukat rajoitukset asetettiin nyt suunnilleen samanlaisessa tilanteessa kuin kevään tiukat rajoitukset.

– Jos verrataan kevääseen, niin aika lailla samoissa olosuhteissa toimitaan. Täytyy muistaa, että kevään luvut ovat myös erittäin suuri aliarvio siitä epidemian todellisesta koosta, Salminen huomauttaa.

Tällä hetkellä esimerkiksi testauskapasiteetti on huomattavasti suurempi kuin keväällä, joten koronavirustestejä pystytään ylipäätään tekemään enemmän.

Tällä hetkellä Uusimaa ja Päijät-Häme on luokiteltu koronavirusepidemian leviämisvaiheeseen. Tänään perjantaina kerrotuista tartunnoista yli puolet on todettu HUSin alueella. Salmisen mukaan tilanne on kuitenkin vakava myös muualla Suomessa.

– On hieman harhaa ajatella, että tilanne olisi vakava vain Etelä-Suomessa. Olemme juuri katsoneet epidemiatilannetta yliopistosairaaloiden erityisvastuualueittain ja kehitys on ihan samanlaista joka puolella Suomea. Tapausmäärät on tietysti pienempiä muualla, koska asukasmäärät ovat pienempiä, Salminen toteaa.

Salminen toivoo, että tulevat rajoitukset auttaisivat helpottamaan tilannetta jouluksi.

– Rajoitusten käyttöönotto tähtää siihen, että pääsisimme viettämään hieman parempaa joulua. Mutta faktat viittaavat siihen, ettei joulua päästä juhlimaan isolla porukalla ikävä kyllä. Pitäisin joukon pienenä.

Lue lisää:

Uusimmat tiedot koronaviruksesta – Jatkuvasti päivittyvään artikkeliin kootaan koronauutiset Suomesta ja maailmalta

Menikö päivän koronainfo ohi? Lue täältä, mitä uusia rajoituksia ja suosituksia pääkaupunkiseudulle tuli voimaan

Katso täältä maakuntasi koronavirustilanne ja kuinka se vaikuttaa arkeesi

Kanta-Häme voi olla leviämisvaiheessa jo viikonloppuna – toisen asteen oppilaitokset varautuvat täysimääräiseen etäopetukseen

Näin pääkaupunkiseudun uudet koronarajoitukset vaikuttavat urheiluun – harrastustoiminta jäihin, lasten ulkoliikunta jatkuu, huippu-urheilijoille helpottava uutinen

Suosittelemme