Turun SDP:n valtuustoryhmän mielestä uuden konserttitalon hankesuunnitelma tulisi aloittaa alusta
Ryhmä kertoo tiedotteessaan olevansa tyytyväinen kaupunkiympäristölautakunnan päätökseen palauttaa kaavaesitys uudelleen valmisteltavaksi. Ryhmän mielestä sijoituspaikaksi aiemmin päätetty Itsenäisyydenaukio tulisi säilyttää puistona. Paikka on myös ahdas uudelle konserttitalolle.
Valtuustoryhmä on kuitenkin huolissaan nykyisen konserttitalon kunnosta ja siellä työskentelevien terveydestä ja turvallisuudesta. Siksi filharmoniselle orkesterille tulisi löytää nopeasti väistötilat siihen saakka, että uudet tilat saadaan käyttöön.
Valtuustoryhmän mielestä investoinnin osalta tulisi suorittaa kokonaisharkinta siitä, mikä on niin taloudellisesti kuin toiminnallisestikin järkevin vaihtoehto. Myös vanhan konserttitalon peruskorjaus pitää arvioida uudelleen, mikäli alueen kiinteistökehityshanke osoittautuu toimimattomaksi ratkaisuksi.
Valtuustoryhmä katsoo, että uudelle konserttitalolle voisi löytyä sopiva paikka Turun linnan lähistöltä Linnanniemestä. Sen osalta ongelmia aiheuttaa aikataulu, sillä alueen kehittäminen on alkutekijöissään. Ryhmän mielestä Linnanniemeä voisi kehittää osissa. Jatkossa pitäisi selvittää siihen soveltuvat alueet.