Norjalais-islantilainen maastohiihtäjä Snorri Einarsson ei pystynyt osallistumaan Rukan maailmancupin sprinttihiihtoihin, sillä Islannin valmentajalla Vegard Karlströmin ensimmäinen testi osoittautui positiiviseksi.
Tilanne oli hyvin samankaltainen kuin Norjan tilanteessa, kun Norjan hiihtomaajoukkueen valmentaja Eirik Myhr Nossumin pikatesti todettiin ensin positiiviseksi. Tämän takia norjalaishiihtäjien osallistuminen Rukalle oli vaakalaudalla.
Norjalaisen sanomalehti Nordlysin mukaan Norja maksoi noin 15 000 kruunua, jotta se saisi uuteen koronatestiin pikakäsittelyn. Islannille ei kuitenkaan ilmoitettu tällaisesta mahdollisuudesta, joten maa odotti kärsivällisesti uutta tulosta.
Koronatestin tulos ei kuitenkaan valmistunut ennen sprinttihiihtojen alkua.
– Tämä on koronakaaos. Tämä on niin monimutkaista. Se Norjan maajoukkueella ollut tieto, josta meille ei ilmoitettu, on nimenomaan pikakohtelua. He ovat analysoineet testiä 48 tuntia, eikä tulos ole vielä selvä, Einarsson sanoi turhautuneena testistään.
Islannin valmentajan testitulos varmistui negatiiviseksi kilpailun alkamisen jälkeen. Rukan maailmancup on on myös maastohiihdon minitour, eli niin sanottu Rukan tripla, joten urheilijan on osallistuttava kaikille viikonlopun matkoille.
Siksi ensimmäisen matkan väliin jääminen olisi normaalitilanteessa tarkoittanut, ettei Einarsson olisi voinut kilpailla lauantain ja sunnuntain matkoilla. Kansainvälinen hiihtoliitto FIS kuitenkin antoi Einarssonille luvan jatkaa kilpailua, sillä koronatestin tulos viivästyi, eikä Islannille kerrottu nopeammasta vaihtoehdosta PRC-testin tuloksen saamiseksi.
Lue myös:
Joni Mäki ja Ristomatti Hakola perjantain suomalaisnimet maastohiihdossa – urakka tyssäsi välierissä