Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Alexander Stubb ei lähde Helsingin pormestarikisaan: "Tietysti suuri kunnia olla mainittuna näissä karkeloissa"

Stubb vahvisti kantansa TV1:n Ykkösaamussa ja tarjosi puolestaan ehdokkaaksi Kirsi Pihaa.

Professori Alexander Stubb Ykkösaamun vieraana
Antti Parviala
Avaa Yle-sovelluksessa

Professori ja kokoomuksen entinen puheenjohtaja, entinen pääministeri ja moninkertainen ministeri Alexander Stubb ei lähde tavoittelemaan Helsingin pormestarin paikkaa.

Stubb vahvisti kantansa TV1:n Ykkösaamussa.

Hän sanoi asiassa olevan hyviä ja huonoja puolia, mutta totesti kotimaiseen politiikkaan liittyvän "myös negatiivisia muistoja".

– Moni, joka minut henkilökohtaisesti tuntee, tietää että vastaus on ei, Stubb sanoi heti Ykkösaamun alkuun.

Tällä hetkellä Stubb toimii professorina EU-yliopistossa Firenzessä ja sanoo viihtyvänsä tehtävässä "äärimmäisen hyvin".

– Helsingin pormestarin paikka on äärettömän tärkeä. Se on yksi merkittävimmistä julkisista tehtävistä, mikä Suomessa voi olla.

– Toivon, että kokoomus ja Helsinki löytävät itselleen hyvän, modernin, eteenpäinkatsovan, suvaitsevaisen pormestarin, Stubb listasi.

Keskustelua Kirsi Pihan kanssa

Kieltäytymistään pormestarin tehtävään hän perusteli oman kiinnostumisensa painottumisella kansainvälisiin asioihin.

– Ei ole intohimoa tähän yksittäiseen tehtävään. Tietysti suuri kunnia olla mainittuna näissä karkeloissa.

Stubb ehdotti pormestarikisaan Kirsi Pihaa. Piha on Ellun Kanat-viestintätoimiston perustaja ja toimii sen yritysjohdon konsulttina.

Stubb sanoo keskustelleensa ehdokkuudesta Pihan kanssa. Hänen mukaansa Pihalla "on harkinta päällä, mutta minkään näköisiä päätöksiä ei ole tehty".

Jo ennen Ykkösaamun haastattelua Stubb arvioi, että suurten kaupunkien vaikutusvalta maailmalla kasvaa, samalla kun valtioiden asema on muutoksessa.

– Perinteiseen kansallisvaltioon kohdistuu painetta sekä ylhäältä että alhaalta. Ylhäältä globalisaatio vähentää rajojen merkitystä. Alhaalta kaupunkikeskittymät verkottuvat rajojen yli keskenään, hän sanoi.

"Presidenttiyteen ei hakeuduta"

Stubbilta kysyttiin myös kiinnostusta presidentin tehtäviin.

– Vuosi 2024 on kaukana. Presidenttiys on tehtävä johon ei hakeuduta, vaan siihen haetaan. Eli syntyy luontainen kysyntä ja silloin vastataan tarjontaan, Stubb muotoili.

– Se on kysymys, jota pitää vakavasti harkita, mutta tässä vaiheessa siihen ei pysty mitenkään antamaan vastausta, koska sellaista vastausta ei ole.

Stubb oli politiikassa 12 vuotta ja on toiminut valtiovarainministerinä, ulkoministerinä ja pääministerinä.

HS: Stubb sopivin kokoomuksen pormestariehdokas

Stubbilla on ollut vankkaa kannatusta Helsingin pormestarin tehtävään.

Helsingin Sanomien teettämän kyselyn mukaan helsinkiläisistä 29 prosenttia kannattaa Stubbia kokoomuksen pormestariehdokkaaksi. Sinnemäkeä pitää parhaana vaihtoehtona vihreiden pormestariehdokkaaksi 27 prosenttia helsinkiläisistä.

Helsingin valtuustossa kokoomuksella on tällä hetkellä 24 paikkaa ja vihreillä 21 paikkaa.

Kyselyssä kokoomuksen pormestariehdokkaaksi tarjotuista henkilöistä toiseksi suosituin oli Elina Lepomäki, jota piti sopivimpana 12 prosenttia vastaajista.

Vihreiden ehdokkaaksi sopivimpana pidettiin Anni Sinnemäkeä, joka sai 27 prosentin kannatuksen. Toiseksi sopivimpana pidettiin Pekka Sauria. Hän sai 22 prosentin kannatuksen.

Suosittelemme sinulle