Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Jelena Välben ystäviä kuoli koronavirukseen ja tytär sairastui vakavasti — hiihtolegenda kertoo, miksei suostu pelkäämään vaikeaa tilannetta

Moninkertainen arvokisavoittaja kertoo koronapandemian vaikuttaneen niin omaan elämäänsä kuin Venäjän hiihtomaajoukkueeseen.

Venäjän hiihtoliiton puheenjohtaja ja entinen huippuhiihtäjä Jelena Välbe ei ole halunnut vaipua epätoivoon poikkeuksellisessa maailmantilanteessa.
Venäjän hiihtoliiton puheenjohtaja ja entinen huippuhiihtäjä Jelena Välbe ei ole halunnut vaipua epätoivoon poikkeuksellisessa maailmantilanteessa. Kuva: Artyom Geodakyan/Getty Images
Jelena Leppänen
Avaa Yle-sovelluksessa

Venäjän koronavirusepidemiasta on saatu keväästä saakka huolestuttavia uutisia, eikä tilanne ole juuri parantunut syksyn aikana.

Virallisten tilastojen mukaan maassa on ollut yli 2,2 miljoonaa koronatartuntaa. Viruksen seurauksena on kuollut lähes 40 000 ihmistä. Määrät voivat olla todellisuudessa vielä suuremmat, sillä kaikkia tapauksia ei ole tilastoitu.

Maailmalla leviävä virustauti on iskenyt myös itänaapurin hiihtomaajoukkueeseen. Venäjän hiihtoliiton puheenjohtajan Jelena Välben mukaan 40 prosenttia maajoukkueeseen kuuluvista henkilöistä on sairastanut koronan. Suurin osa tapauksista on ollut syksyllä.

— Joillain korona ei tuntunut ollenkaan, joillain oli todella vaikeaa. Vaikeinta oli, että jäimme maajoukkueessa hetkeksi ilman hoitohenkilökuntaa. Suuri osa sairastuneista oli joukkueen lääkäreitä, Välbe, 52, kertoo Yle Urheilulle Rukalla.

— Myös osa kärkiurheilijoistamme sairastui vakavasti ja tarvitsi lisähappea.

Välbe ei halua nimetä yksittäisiä urheilijoita, mutta valmentaja Juri Borodavko kertoi jo aiemmin kolminkertaisen olympiamitalistin Denis Spitsovin ja nuorten maailmanmestarin Andrei Sobakarevin olleen sairastuneiden joukossa. Molemmat hiihtäjät jättivät Rukan maailmancupviikonlopun väliin ehtiäkseen toipua kunnolla.

Tilanne on ollut taudista parantuneillekin urheilijoille raskas, sillä olotila ei ole palautunut normaaliksi pitkään aikaan.

— Vaikka koronan olisi sairastanut oireettomana, jatkuva väsymys voi jäädä päälle, Välbe sanoo.

Venäjän maajoukkueen kärkinimiin kuuluvan Denis Spitsovin, 24, kauden avaus siirtyy koronavirustartunnan vuoksi. Kuvassa Spitsov Pyeongchangin olympialaisissa 2018, joissa venäläinen saavutti kolme mitalia.
Venäjän maajoukkueen kärkinimiin kuuluvan Denis Spitsovin, 24, kauden avaus siirtyy koronavirustartunnan vuoksi. Kuvassa Spitsov Pyeongchangin olympialaisissa 2018, joissa venäläinen saavutti kolme mitalia. Kuva: Diego Azubel/All Over Press

Takavuosien huippuhiihtäjä ei ole itsekään välttynyt huonoilta uutisilta. Välbe kertoo ystäväpiirissään olleen lukuisia sairastumisia, joista osa on johtanut kuolemiin.

Surunkin keskellä Välbellä on ollut lähipiirilleen ja urheilijoilleen yksi viesti. Vaikka varovaisuus on lisääntynyt, Välbe ei suostu pelkäämään.

— Niin vaikeaa kuin se onkin, tärkeintä on olla panikoimatta. On ymmärrettävä, ettei kyseessä ole sairaus, joka tappaa 99 prosenttia ihmisistä.

Välbe uskoo vakaasti maailman palaavan normaaliin rytmiinsä. Optimismia on ruokkinut elämänkokemus. Välbe kasvoi Siperian Magadanissa äärimmäisen köyhyyden keskellä ja oppi jo lapsena, että ainoa tapa selviytyä oli olla vaipumatta epätoivoon.

— Tyttäreni sairastui vakavasti koronaan. Kaikki lastenhoitajaa ja äitiäni myöten itkivät. Minä en voi kuitenkaan itkeä siinä hetkessä. Alan keskittyä ja tehdä ratkaisuja. Sama pätee nykyhetkeen. Tärkeintä on löytää voimaa elää samanlaista elämää kuin ennen.

Näky Suomessa yllätti

Moskovan lähettyvillä asuva Välbe on viettänyt maailmancupin alkuun saakka varovaista arkea kotioloissaan.

Ajanjaksoon mahtui paljon huolta, mutta Välbe löytää korona-arjesta myös valoisamman puolen. Tiiviisti maailmaa kiertävä hiihtopomo ehti pysähtyä viettämään kunnolla aikaa perheensä kanssa ja huomasi, miten pandemia pakotti Moskovankin kaltaisen metropolin hengähtämään.

— Moskovassa elämä menee kuin nopeutetussa filmissä. Ehkä ihmisten on nyt aika rauhoittua ja ymmärtää, ettei elämä ole vain suorittamista tai puhelimen räpläämistä.

Yli 13 miljoonan asukkaan pääkaupungin kasvavat tartuntamäärät ovat saaneet Välben käyttämään ahkerasti maskia ja suojakäsineitä esimerkiksi kauppareissuilla. Muuten hän kertoo elävänsä melko normaalia elämää.

— Yritän kuitenkin välttää turhien riskien ottamista kuten lentämistä ja lentokentillä olemista.

Välbe ajoikin autollaan yli 1500 kilometrin matkan Moskovasta Kuusamoon seuraamaan suojattiensa otteita Rukan maailmancupissa. Suomen puolella hiihtolegendaa odotti uudenlainen näky.

— Kävimme matkalla Rukalle ruokakaupassa. Ehkä kymmenen prosenttia kaupan asiakkaista käytti maskia. Siinä joukossa olimme me ja muutama urheilija. Se yllätti totta kai. Suomalaisilla näyttää menevän hyvin.

Lue myös:

Iivo Niskasen "koneen yskähdys" näkyi karusti kellossa – asiantuntija piti Suomen ykköstykin hiihtoa tukkoisena: "Se ei ollut valmiin näköistä"

Turhautunut islantilaishiihtäjä ei saanut osallistua Rukan sprinttihiihtoihin testisekaannuksen takia: "Tämä on koronakaaos"

Kommentti: Suomen hiihtonaiset kyykkäsivät Rukalla historiallisella tavalla – pitäisikö Hiihtoliiton tehdä merkittävä peliliike?

Suosittelemme