Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

Iivo Niskasen "koneen yskähdys" näkyi karusti kellossa – asiantuntija piti Suomen ykköstykin hiihtoa tukkoisena: "Se ei ollut valmiin näköistä"

Iivo Niskanen aloitti hitaasti ja hyytyi viimeisellä kierroksella Rukan lauantain normaalikisassa.

Katso Iivo Niskasen kisa kuvaa klikkaamalla.
Kimmo Porttila,
Anu Karttunen
Avaa Yle-sovelluksessa

Iivo Niskanen on juhlinut Rukan 15 kilometrin perinteisen hiihtotavan kisassa kolme kertaa voittoa, mutta tänä vuonna kuopiolainen joutui pettymään.

Niskanen yllättyi itsekin ensimmäisen viiden kilometrin hitaasta alkuvauhdistaan ja kiristi välikierroksella. Viimeisellä viiden kilometrin kierroksella hän kuitenkin hyytyi palkintosijojen ulkopuolelle viidenneksi, ja muun muassa kolmanneksi sijoittunut Aleksandr Bolshunov hiihti viimeiset kaksi kilometriä yksitoista sekuntia Niskasta nopeammin.

Yle Urheilun asiantuntijan Kalle Lassilan mukaan Rukan radalla juuri vauhdinjako korostuu.

– Osa lähti selkeästi todella rauhallisesti, kuten Bolshunov, joka sai sitten hyvän lopun. Kisassa hiihdettiin erilaisia maastokohtia eri tavoin. Esimerkiksi Andrew Musgrave hiihti ylätasaiselle aina todella kovaa. Aivan kuin olisi sprinttiin lähtenyt, Lassila sanoi.

Musgrave sijoittui kilpailussa kuudenneksi ja hävisi Niskaselle 11 sekuntia.

Niskanen starttasi kisaan kuuman ryhmän alkupäässä ja valitteli, ettei saanut kisan aikana kunnolla väliaikoja. Yle Urheilun asiantuntija Sami Jauhojärvi totesikin, että Niskanen joutui kisan aikana tekemään omaa vauhdinjakoaan “etupellossa”.

– Teknisesti hiihto pysyi Iivolla kasassa, ja hän pystyi hiihtämään hyvällä rytmillä, mutta laktaattia kertyi eikä hän pystynyt sitä huuhtomaan pois, Jauhojärvi totesi.

Hänen mukaansa hiihtäjän “koneen yskinnän” vaikutus voi olla prosentuaalisesti minimaalinen, mutta se näkyy kuitenkin selkeästi tuloksissa.

– On laskettu, että yhden prosentin heikennys on parikymmentä sekuntia 15 kilometrillä. Täällä ero on vähän vähemmän, koska kisa kestää noin 35 minuuttia. Yksi prosentti ei ole paljoa päivän kunnossa, mutta lopputuloksissa parikymmentä sekuntia.

Niskanen otti pari viikkoa sitten Oloksella Venäjän leirikilpailussa selkeän ykkössijan, mutta Rukan lauantain kisa oli hänelle ensimmäinen virallinen normaalimatkan kilpailu tälle kaudelle. Viime viikonlopun Suomen cupin kisat Niskanen jätti väliin selkävaivojen takia.

– Aluksi näytti, että hän lähti todella rennosti liikkeelle, mutta siinä vaiheessa, kun lähti lisäämään kaasua, niin siinä ei tullut hyvää vauhdin lisäystä. Se hiihtäminen oli tukkoisen näköistä, Lassila sanoi.

– Se ei ollut valmiin näköistä.

Lue myös:

Iivo Niskasen voittokulku Rukalla ei jatkunut – pettynyt suomalainen ihmetteli hidasta alkuvauhtiaan: "Käsittämättömän kaukana olin ekalla kierroksella"

Niskasen hiihto sai Jauhojärvenkin innostumaan: "Kerttu on palannut sille tasolle, mitä on odoteltu"

Pärmäkosken meno oli tukkoisen takkuista eikä sunnuntain startti houkuttele – "Uskon, että huomenna on pitkän lenkin päivä"

Suosittelemme