Valtaosa Suomea on edelleen koronaepidemian leviämis- tai kiihtymisvaiheessa, ja moni alue onkin jatkanut rajoituksia ja suosituksia edelleen.
Epidemian leviämisvaiheessa ovat tällä hetkellä Helsingin ja Uudenmaan, Päijät-Hämeen, Kanta-Hämeen, Kymenlaakson ja Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirit sekä Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiiristä Oulun alue.
Kiihtymisvaiheessa ovat Etelä-Karjalan, Satakunnan, Pirkanmaan, Keski-Suomen, Etelä-Pohjanmaan, Keski-Pohjanmaan, Vaasan, Etelä-Savon, Pohjois-Karjalan ja Länsi-Pohjan sairaanhoitopiirit sekä Ahvenanmaan maakunta.
Itä-Savon, Pohjois-Savon, Kainuun ja Lapin sairaanhoitopiirit ovat epidemian perustasolla.
Päivitämme tähän juttuun tietoa eri alueiden koronarajoituksista. Tässä jutussa voit tutustua tarkemmin maakuntasi koronavirustilanteeseen.
Pääkaupunkiseutu
- Kaikki harrastustoiminta sisätiloissa keskeytetään. Lisäksi keskeytetään kaikki yli 20-vuotiaiden harrastustoiminta ulkona.
- Alle 20-vuotiaiden harrastustoiminta voi jatkua ulkokentillä aiemmin myönnetyillä vuoroilla, mutta uusia ei myönnetä.
- Kilpailuja, otteluita tai sarjatoimintaa ei enää järjestetä, mutta kilpa- ja huippu-urheilun harjoittelu- ja kilpailumahdollisuudet kuitenkin turvataan.
- Koululiikunta toteutetaan vain koulujen omissa tiloissa ja ulkona.
- Ulkokentät ovat kaupunkilaisten käytössä silloin, kun ne eivät ole lasten ja nuorten harrastustoiminnan käytössä.
- HUSin alueella yli 10 hengen yleisötilaisuudet kielletään. Yksityisiä tapaamisia tai perhekokoontumisia ei suositella järjestettäväksi.
- Kaupunkien julkiset tilat ja kulttuuritilat, kuten nuorisotilat, työväenopistot ja museot, sekä Korkeasaaren eläintarha suljetaan.
- Kirjastot ovat auki rajatuin palveluin. Koordinaatioryhmä suosittelee myös yksityisiä toimijoita sulkemaan liikunnan ja vapaa-ajan tilat.
- Toinen aste siirtyy etäopetukseen.
- Yksityistilaisuuksia mukaan lukien valmistujaiset, hautajaiset ja joulupyhät suositellaan vietettäväksi hyvin suppean lähipiirin kanssa sellaisten ihmisten kesken, jotka muutenkin kuuluvat omaan lähipiiriin arjessa.
- Helsinki, Espoo ja Vantaa määrittelevät kukin omat välttämättömiä palveluita tarjoavat tilansa ja ne pidetään rajatusti, terveysturvallisesti auki.
- Rajoitukset astuivat voimaan maanantaina 30.11., paitsi etäopetus, joka otettiin käyttöön 3.12. Rajoitukset ovat voimassa 31. tammikuuta saakka.
- Vantaa kertoi aiemmin tarkemmin kaupungin koronarajoituksista, voit lukea niistä täältä.
Tampere
- Alle 20-vuotiaiden enintään kymmenen henkilön harrastusryhmien toiminta on sallittua kaupungin sisäliikuntatiloissa sekä koulujen, päiväkotien ja kirjastojen sisätiloissa. Muutoin kaupungin sisäliikuntatilat ja kuntosalit on edelleen suljettu toistaiseksi.
- Uimahallit palvelevat rajoitetusti eli ne ovat auki alle 20-vuotiaiden harrasteryhmille, koululaisryhmille, yli 65-vuotiaille senioreille, erityisuimakortin käyttäjille ja eläkeläisille.
- Aikuisten joukkueurheilun ja kontakti- ja kamppailulajien taukoa jatketaan, kunnes alueellinen koronaryhmä toisin suosittaa.
- Kirjastoista pääsee hakemaan lainattavaa normaalisti hyllyistä, mutta lehti- ja lukusalit sekä työskentely- ja harrastustilat ovat edelleen suljettu. Asiakkaiden tulee käyttää kasvomaskia, jos sen käyttöön ei ole terveydellistä estettä.
- Kulttuuritilat ja museot ovat avoinna. (Milavida avautuu helmikuuussa.)
- Nuorisotilat ovat toistaiseksi suljettuina.
- Kaupungin sisätiloissa kaikissa yleisötilaisuuksissa noudatetaan korkeintaan kymmenen hengen rajaa.
- Työväen- ja kansalaisopistojen opetus on siirretty etäopetukseksi tai keskeytetty, kunnes alueellinen koronaryhmä toisin suosittaa. Taiteen perusopetus alle 20-vuotiaille voidaan toteuttaa alle kymmenen henkilön ryhminä.
- Suositukset kasvomaskien käytöstä ja etätyöstä ovat edelleen voimassa. Esimerkiksi oppilaitoksissa kasvomaskia käytetään 6. luokasta lähtien. Tarkemmat ohjeet kasvomaskien käytöstä Pirkanmaalla löytyvät täältä.
Kaikki voimassa olevat suositukset löytyvät TAYSin sivuilta.
Oulu
- Kaupungin liikuntatilat ovat suljettuina muilta kuin alle 18-vuotiailta, 20.1. päätettiin alaikäisten harrastustoiminnan jatkamisesta. Kuntosalit, ryhmäliikuntaan, kontaktilajeihin, joukkueurheiluun sekä muuhun vastaavaan liikuntaan tai urheiluun tai muuhun ryhmäharrastetoimintaan (esim. koulutilojen iltakäyttö) käytettävät varsinaiset tilat ja niihin liittyvät tukitilat (pukukopit) avataan alle 18-vuotiaiden ryhmämuotoiseen harrastamiseen ajalle 21.1.–1.2.2021.
- Uimahallit avataan alle 18-vuotiaiden ryhmämuotoiselle harrastustoiminnalle sekä läheteperusteiselle kuntoutukselle ajalle 21.1.–1.2.2021.
- Kirjastoissa, BusinessAsemalla ja kaupungin asiointipisteissä on rajoitettu palvelu.
- Sisäleikkipuistot ja sisäleikkipaikat suljetaan.
- Kauppakeskusten yleiset tilat suljetaan.
- Kiinni menevät myös nuorisotilat ja kansalaisopistot, kansalais- tai työväenopistotoimintaa on mahdollista jatkaa etänä.
- Yleisötilaisuuksien ja yleisten kokousten osallistujamäärä suositellaan rajattavan 10 henkeen. Kokoontumisrajoitukset koskevat myös seurakuntien tapahtumia, pyydetään, ettei yksityistilaisuuksia järjestetä lainkaan, pieniä muistotilaisuuksia lukuunottamatta.
- Lukiot ovat etäopetuksessa.
- Muiden toisen asteen oppilaitosten suositellaan toimivan samoin. Opiskelijoiden harjoittelujaksot kaupungin toimipisteissä keskeytetään.
- Ylioppilaskirjoituksiin tai muihin päättökokeisiin valmistautuvat voivat palata lähiopetukseen kuitenkin 20.1. alkaen.
- Aikuisten harrastustoiminta on keskeytetty. Edellytetään yhdistysten ja urheiluseurojen toimivan samoin.
- Lasten ja nuorten harrastustoiminta keskeytetään sekä sisällä että ulkona. Edellytetään yhdistysten ja urheiluseurojen toimivan samoin.
- Kaupunginsairaalassa vierailukielto, tapauskohtaista harkintaa tehdään esimerkiksi saattohoidon osalta. Vierailuja tulee välttää mahdollisuuksien mukaan sekä kaupungin että yksityisten toimijoiden yksiköissä.
- Kilpa- ja huippu-urheilun harjoittelu- ja kilpailumahdollisuudet turvataan. Ottelutapahtumat suositellaan järjestettäväksi ilman yleisöä. Näiltä osin päätökset tekee aluehallintovirasto.
- Etätyö- ja etäkokouskäytäntösuositukset sekä yli 15-vuotiaita koskevat maskisuositukset jatkuvat.
Rajoitukset ovat voimassa näillä näkymin ainakin 1.2. saakka.
Turku
Varsinais-Suomen koronakoordinaatioryhmä jatkoi loppiaisen alla lähes kaikkia aiempia suosituksiaan 24. tammikuuta saakka. Turun kaupunki ilmoitti 7.1. 2021 suositusten ja rajoitusten jatkuvan 24.1.2021 asti kaupungin liikuntapaikoilla.
Aluehallintovirasto ilmoitti 7.1.2021 kokoontumisrajoitusten jatkuvan 10.2.2021 asti. Korkeintaan 10 henkilön tapahtumat ovat sallittuja. Määräys koskee sekä sisätiloissa että rajatuissa ulkotiloissa järjestettäviä tapahtumia.
Yleisötilaisuudet
Sisätiloissa ja ulkotiloissa järjestettäviin tapahtumiin voi osallistua korkeintaan kymmenen henkilöä.
Yksityistilaisuudet
Yli kymmenen henkilön yksityistilaisuuksia ei tule järjestää.
Opetuksen järjestäminen
Korkeakoulut jatkavat etäopetuksessa aiemman suosituksen mukaisesti.
Toisen asteen opetus:
Lukioissa ja ammatillisessa opetuksessa suositellaan etä- ja lähiopetusta vuorottelevaa hybridimallia niin, että välttämätön opetus voidaan toteuttaa lähiopetuksena, esim. abiturienttien viimeiset kurssit ja ammatillisten opintojen käytännön harjoittelu.
Ylä- ja alakoulut:
Ylä- ja alakoulut voivat palata lähiopetukseen
Alakoulujen 4.-6. luokille suositellaan harkittavaksi maskeja erityisesti hankalilla epidemia-alueilla.
Yläkoulujen oppilaille suositellaan edelleen maskien käyttöä.
Esiopetus (koulujen yhteydessä toimiva) ja varhaiskasvatus:
Erityisesti tulee huolehtia siitä, että eri ryhmien välillä ei synny kontakteja.
Henkilökunnan tulee edelleen käyttää kasvomaskeja tai vaihtoehtoisesti kokokasvovisiiriä. Suositellaan, että aivan pienimpien lasten kanssa työskentelevät käyttävät suojaimia mahdollisuuksien mukaan.
Julkisten ja yksityisten tilojen sulkemisesta Varsinais-Suomen koordinaatioryhmä suosittaa:
Kirjastojen toiminta tulee järjestää niin, että turvavälit voidaan säilyttää. Kirjastot tarjoavat rajattua palvelua, kuten lyhytaikaista lainaustoimintaa rajatulle kävijämäärälle ja yleisten tietokoneiden käyttöä välttämättömään asiointiin. Lukupaikat suljetaan ja kirjastoihin sovitut tapahtumat perutaan tai toteutetaan etänä. Jos tämä ei ole mahdollista, kirjastot tulisi sulkea.
Nuorisotilat voivat olla auki, jos niissä asioivat voivat säilyttää riittävät turvavälit. Nuorisotilojen toimintaa supistetaan eli ei esimerkiksi tehdä ruokaa, mutta tarjotaan mahdollisuus olla turvallisessa paikassa. Samalla jalkaudutaan tarjoamaan nuorille tietoa koronaviruksesta, testiin hakeutumisesta ja tuetaan jaksamista. Jos tämä ei ole mahdollista, nuorisotalot tulisi sulkea. Erityisesti yläkouluikäisille ja sitä vanhemmille nuorille suositellaan kasvomaskin käyttöä nuorisotiloissa.
Kulttuuritilojen ja museoiden asiakasmäärää tulee rajata voimakkaasti niin, että ne vastaavat AVIn sisätiloissa järjestettävien yleisötilaisuuksien henkilömäärän rajoitusta. Jos tämä ei ole mahdollista, kulttuuritilat ja museot tulisi sulkea.
Aikuisille suunnattu työväen- ja kansalaisopistojen ja taiteen perusopetus toteutetaan edelleen etäopetuksena.
Sisäleikkipuistot ja -leikkipaikat suljetaan.
Kauppakeskusten oleskelutilat suljetaan oleskelun välttämiseksi.
Suositus on, että yksityiset toimijat ottavat käyttöönsä vastaavat toimet.
Suositukset ovat voimassa 24.1.2021 saakka.
Turun kaupungin liikuntapaikoilla jatkuvat suositukset ja rajoitukset sunnuntaihin 24.1.2021 asti. Uimahallit, kuntosalit, jäähallit ja muut sisäliikuntatilat on suljettu yleisöltä. Yleisövuoroja ei järjestetä jäähalleissa ja jalkapallohallissa. Lasten ja nuorten seuravuorot jatkuvat. Samoin jatkuvat aikuisten huippu-urheiluun varatut vuorot.
Ulkoliikuntapaikat ovat avoinna ja niillä voi harjoitella omatoimisesti.
Liikuntapalveluiden järjestämä ohjattu toiminta lapsille ja nuorille käynnistyy maanantaina 11.1. Aikuisten ohjattu toiminta alkaa 1.2.
Kasvomaskit
Kasvomaskien käyttöä suositetaan Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin alueella THL:n suosituksen mukaisesti. Lisäksi koordinaatioryhmä suosittaa, että kaikissa asiakaspalvelutilanteissa henkilökunnan tulee käyttää maskia, myös ulkotiloissa.
Etätyö
Etätyösuositus on Varsinais-Suomessa voimassa toistaiseksi.
Työpaikoilla suositellaan etätyötä työtehtävien sen salliessa ja edistetään työjärjestelyitä, joilla vähennetään lähikontakteja ja muita riskitekijöitä työpaikoilla.
Varsinais-Suomen koordinaatioryhmä suosittelee, että kaikki työnantajat harkitsevat huolellisesti mahdollisuudet siirtyä vielä nykyistä laajemmin etätyöskentelyyn.
Matkustaminen kotimaassa
Tarpeetonta matkustamista muihin leviämisvaiheen maakuntiin sekä niistä Varsinais-Suomeen tulee välttää.
Pori
Satakunnan alueellinen tartuntatautien torjunnan työryhmä kokoontui 28.1. ja totesi Satakunnan olevan epidemiologisesti kiihtymisvaiheessa, Rauman seudulla riski leviämisvaiheeseen siirtymisestä on melko suuri.
Muutokset tai täsmennykset aiempiin suosituksiin_._
Satakunnassa on ollut jo aiemmin voimassa THL:n kiihtymisvaiheen maskisuositus. Kiristetään nyt suositus koskemaan kaikkia 6-luokkalaisia sekä 5-luokkalaisia niissä kouluissa, joissa yhdistelmäluokassa 5- ja 6 -luokkalaiset ovat samassa tilassa. Suositus on voimassa 28.2.2021 asti.
Opetuksen järjestäminen: Tarkennetaan perusopetuksen osalta teksti vastaamaan maskisuositusta. Rauman osalta ehdotetaan suositeltavaksi toisen asteen opetuksen siirtymistä hybridimalliin siltä osin kuin sitä ei vielä ole otettu käyttöön. Muissa kunnissa toinen aste jatkaa lähiopetuksena samoin kuin perusopetus kaikissa kunnissa. Suositus on voimassa 28.2.2021 asti.
Suositus yksityistilaisuuksista: ei muutoksia. Suositus on, että yli 10 hengen sisätiloissa pidettäviä yksityistilaisuuksia ei järjestettäisi eikä niihin osallistuttaisi. Suositusta jatketaan 28.2.2021.
Harrastustoiminta: jatketaan suositusta 28.2.2021 asti. Tarkennetaan vielä alle 20-vuotiaiden suositusta selvemmäksi koskien kontaktilajeja. Alle 20-vuotiaat voivat harjoitella, seuraavin rajoituksin:
- Sisäliikuntatiloissa toteutettava alle 20-vuotiaiden kilpailu-, ottelu-, tai sarjatoiminta pidetään edelleen keskeytettynä.
- Harjoittelu alle 20-vuotiaiden toimintaan varatuilla vuoroilla tulee toteutua turvavälein ja ilman lähikontaktia. Tämä tarkoittaa mm. peliharjoittelussa, voimistelussa, kamppailulajiharjoittelussa pidättäytymistä lähikontaktityyppisestä harjoittelusta. Ulko-olosuhteita voi hyödyntää harjoittelussa.
- Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ja opetus- ja kulttuuriministeriön ohjetta hygieniasuosituksista ja turvaväleistä tulee voida noudattaa.
- Vanhempien tulee käyttää maskia lapsia noutaessaan, kontakteja välttäen.
- Urheilutapahtumia ja -kilpailuja ei tule järjestää. Suositus koskee kaikenikäisten yksilö- ja joukkuelajien liikunta- ja urheilutapahtumia sisä- ja ulkotiloissa.
Etätyö: Tarkennetaan suositusta seuraavasti: ”Etätyötä suositellaan Satakunnassa sovellettavaksi valtioneuvoston ohjeiston mukaisesti aina kun se on mahdollista.”
Suositus julkisten tilojen sulkemisesta: tarkennetaan suositusta: Julkiset muut tilat voidaan tarvittaessa sulkea harkinnan mukaan kiihtymisalueilla kuntakohtaisesti. ATTR suosittelee, että erityisesti Raumalla, jossa leviämisvaiheen riski on huomattava, rajataan julkisten tilojen kävijämäärä puoleen, hygieniasuosituksia korostaen ja turvavälejä noudattaen, tai vaihtoehtoisesti suljetaan tila.
Suositellaan, että toimenpiteet ulotetaan myös ostoskeskuksien yleisiin tiloihin. Muissa Satakunnan kunnissa suositellaan henkilömäärän rajausta puoleen julkisissa tiloissa hygieniasuosituksia ja turvavälejä noudattaen.Tarkennetaan suositusta seuraavasti: ”Etätyötä suositellaan Satakunnassa sovellettavaksi valtioneuvoston ohjeiston mukaisesti aina kun se on mahdollista.” Julkisten tilojen sulkemisen osalta työryhmä suosittelee, että lasten- ja nuorten harrastuspaikat pysyvät auki ja kirjastojen lainaustoiminta järjestetään.
- Kaikki Porin tällä hetkellä voimassa olevat suositukset löydät tämän linkin alta.
Jyväskylä
- Kokoontumisrajoitukset tiukentuvat Keski-Suomessa 22.12. Aluehallintovirasto päätti viime viikolla kieltää kaikki yli kymmenen hengen yleisötilaisuudet sekä sisä- että ulkotiloissa. Rajoitus jatkuu tammikuun 17. päivään saakka.
- Jyväskylä on jo hyvin lähellä koronaepidemian leviämisvaihetta. Jyväskylällä on käytössä tällä hetkellä kaikki kiihtymisvaiheen sekä osin myös laajenemisvaiheen suositukset ja rajoitukset.
- Kaupunki suosittelee, ettei yli 10 hengen yksityistilaisuuksia järjestetä tammikuun puoleen väliin mennessä Jyväskylässä. Yksityistilaisuuksia ovat kaikki yksityisluonteiset tapahtumat, jotka eivät ole yleisölle avoimia. Esimerkkejä yksityisistä tilaisuuksista ovat esimerkiksi syntymäpäiväjuhlat ja yksityiset illanvietot.
- Jyväskylä on perunut yleisövuorot tekojääradoilla 22.12. alkaen. Myös uimahallit ja kaupungin omat kuntosalit pysyvät suljettuina.
- Kaikki sisätiloissa tapahtuva yli 18-vuotiaiden ryhmäliikunta suositellaan keskeytettäväksi ja kaupungin omissa tiloissa vuorot on peruttu. Liikuntaharrastukset jatkuvat lähes normaalisti ainoastaan lapsilla ja nuorilla sekä kilpaurheilijoilla. Ottelu- ja kisatapahtumissa ei saa olla yleisöä.
- Kaupungin uimahallit Aalto Alvari ja Wellamo, ja kaupungin omat kuntosalit ovat suljettuna yleisöltä 17. tammikuuta asti.
- Jyväskylän kaupungin kirjastot palvelevat rajoitetuin palveluin 17.1.2021 asti. Varausten nouto, palautus, uutuusaineiston lainaus rajatusta kokoelmasta sekä asiakaskoneiden lyhytaikainen käyttö palvelevat normaalisti kirjastojen aukioloaikoina.
- Jyväskylän kaupunki on suositellut, ettei ikääntyneiden asumispalveluista tehdä joulun aikaan kotivierailuja, vaan vierailut tehdään hoivakodin tiloissa turvallisuusohjeita noudattaen.
- Ikääntyneiden palveluissa ja vammaispalveluissa, sosiaalihuoltolain mukaisissa asumisyksiköissä vierailuista sovitaan aina etukäteen ja läheinen saa ohjeet vierailuun. Vierailijoita saa tulla kerrallaan kaksi.
- Vierailija huolehtii käsihygieniasta ja käyttää henkilökunnan antamaa kertakäyttöisä suunenäsuojusta. Tapaaminen voidaan järjestää ulkona, erikseen järjestetyssä rauhallisessa tilassa tai asukkaan omassa huoneessa. Vierailijat eivät saa liikuskella yksikön yhteisissä tiloissa tarpeettomasti.
- Vammaispalveluiden työ- ja päivätoiminta jatkuu poikkeusjärjestelyin ainakin maaliskuun 2021 loppuun asti. Ikääntyneiden päivätoiminta pidetään suljettuna ainakin maaliskuun 2021 loppuun asti.
- Tauolla ovat senioreille ja diabeetikoille suunnatut kuntopiiriryhmät, jotka toteutetaan kuntosaleilla. Ryhmien asiakkaille on tarjolla korvaavia palveluja.
- Maksuttomien uimahallikuljetusten käynnistämistä on siirretty myöhempään ajankohtaan. Linjaus on voimassa ainakin vuoden loppuun asti.
- Lasten ja nuorten urheiluturnauksissa voidaan järjestää koulumajoituksia, kunhan niissä huomioidaan eri seurojen majoitus omissa itsenäisissä tiloissaan. Aikuisilta kaupunki edellyttää majoitustiloissa 1,5 metrin turvavälien säilyttämistä myös nukkumistiloissa. Ruokailuissa tulee varmistaa, ettei sisätiloihin pääse muodostumaan ruuhkaa tai jonoja. Aikuisten kannattaa pitää sisätiloissa maskeja oman seuran majoitustilojen ulkopuolella liikuttaessa.
- Uusien harjoittelujen aloittaminen perusopetuksen luokkaryhmissä on kielletty ainakin tammikuun puoleen väliin asti. Maan hallitus on suositellut, että etätöitä jatketaan vuoden loppuun asti kaikissa niissä työtehtävissä, joissa se on mahdollista. Kaupungin työntekijöiden etätyösuositus on ainakin tammikuun 15. päivään asti kaikissa niissä työtehtävissä, joissa etätöiden tekeminen on mahdollista.
- Yli 15-vuotiaille jyväskyläläisille on annettu maskisuositus, joka on voimassa tammikuun 15. päivään asti.
Lahti
- Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymä kertoo, että yksityistilaisuuksien osallistujamäärä rajataan 10 henkilöön. Kasvomaskia suositellaan käytettävän näissä tilaisuuksissa sisätiloissa, mikäli lähikontaktia ei voida välttää.
- Yleisötilaisuuksien ja julkisten kokoontumisten henkilömäärä on enintään 10 henkilöä 25.1 saakka. Tällöinkin on noudatettava turvavälejä. Työyhteisöt voivat kuitenkin toimia turvajärjestelyin.
- Yleinen kasvomaskin käyttösuositus koskee nyt kaikkia yli 12-vuotiaita. Kasvomaskin käyttöä ei edellytetä henkilöiltä, jotka eivät terveydentilansa vuoksi voi maskia käyttää.
- Sisätiloissa kokoontuvien aikuisten harrastusryhmien toiminta suositellaan lopetettavaksi tilapäisesti. Aikuisten ryhmillä tarkoitetaan suosituksessa 18 vuotta täyttäneitä osallistujia. Ammattimainen urheilu ei ole tässä tarkoitettua harrastustoimintaa.
- Lasten ja nuorten harrastustoiminta voi jatkua nykymuodossaan turvaetäisyydet ja hygieniakäytännöt huomioiden.
- Uimahallit ja kuntosalit on suljettu.
- Kirjastot pysyvät auki rajoitustoimenpitein: muun muassa lehtilukusalit suljetaan. Kirjastossa käynti rajataan 15 minuutin asioimiseksi. Nuorisotilat pidetään avoimina.
- Lukiot ja ammattioppilaitokset jatkavat lähiopetuksena, mutta maskisuositus on voimassa sekä opiskelijoilla että opettajilla. Yläkoulun oppilaat saavat maskit koululta.
- Yo-kirjoituksiin liittyvät penkinpainajaisjuhlat ja vanhojen tanssit suositellaan siirrettäviksi toukokuulle.
- Etätyötä suositetaan kaikissa tehtävissä, joissa sitä voidaan soveltaa. Lisäksi edistetään työjärjestelyitä, joilla vähennetään lähikontakteja ja muita riskitekijöitä työpaikoilla.
- Vierailuja sosiaali- ja terveydenhuollon toimintayksiköissä suositellaan tehtävän niin, että vierailulle osallistuisi kerrallaan vain yksi henkilö ja kesto olisi enintään 15 minuuttia. Vierailuja ei kielletä, vaan suosituksella pyritään vähentämään tartuntariskiä. Suosittelemme tapaamista ulkona, jos mahdollista. Vierailun aikana pitää käyttää kasvomaskia, huolehtia turvaväleistä ja hyvästä käsihygieniasta. Suosittelemme ottamaan kasvomaskin mukaan, kun tulet sosiaali- ja terveydenhuollon yksikköön potilaaksi tai vieraaksi.
- Yhtymä kehottaa noudattamaan erityistä varovaisuutta, jos on välttämätöntä matkustaa muille epidemian kiihtymis- tai leviämisvaiheen alueille kuten pääkaupunkiseudulle.
Rovaniemi
- Lapin sairaanhoitopiirin infektioiden torjuntayksikkö suosittelee, että sairaanhoitopiirin rajojen ylittäviä urheilu- ja liikuntatapahtumia ei järjestetä määräaikana 30.11.–20.12. Suositus koskee kaikenikäisiä yksilö- ja joukkuelajien liikunta- ja urheilutapahtumia sisä- ja ulkotiloissa. Suositus ei kuitenkaan koske maajoukkuetoimintaa eikä SM- ja 1-divisioonatason kilpailutapahtumia.
- Kasvomaskin käyttöä suositellaan Lapin sairaanhoitopiirin alueella kaikissa julkisissa sisätiloissa, joissa turvaväliä ei voida pitää, kuten joukkoliikenne, kaupat, ravintolat, yleisötapahtumat/-tilaisuudet jne. Lisäksi riskiryhmään kuuluville ja heitä tapaaville suositellaan kasvomaskin käyttöä aina kun ei voida pitää turvaväliä.
- Omaisten vierailut Lapin keskussairaalassa ja alueen sosiaali- ja terveydenhuollon yksiköissä eivät ole sallittuja, mikäli vierailijalla on vähäisiäkään infektio-oireita. Vierailuja voidaan toteuttaa turvallisesti, kun vierailija ja potilas/asiakas käyttävät kirurgista suu-nenäsuojaa, huolehtivat käsidesinfektiosta ja pitävät turvaväliä.
- Vierailijoita yhdelle potilaalle/asiakkaalle saa kerralla olla kaksi henkilöä. Vierailu tapahtuu omassa huoneessa / erillisessä tilassa, jossa ei ole muita potilaita/asiakkaita tai mahdollisuuksien mukaan ulkotiloissa. Vältellään muiden potilaiden/asiakkaiden kanssakäymistä. Henkilökunta ohjeistaa vierailijoita ohjeiden toteuttamisesta.
- Lapin AVIn ohjeistuksen mukaisesti yli 50 henkilön julkisissa yleisötapahtumissa ja tilaisuuksissa lieväoireisenakaan ei saa osallistua tilaisuuksiin, ruuhkien välttäminen, turvavälit 1–2 metriä, käsidesinfektiomahdollisuudet ja kasvomaksia käyttö.
- Julkisen sektorin työtekijöille suositellaan etätyötä, jos työtehtävät sen mahdollistavat. Samaa suositellaan myös yksityisille työnantajille. Lähi- ja etätyön yhteensovittamisen arviointi tapahtuu työpaikoilla. Lisäksi työpaikoilla tulee edistää työjärjestelyitä, joilla vähennetään lähikontakteja ja muita riskitekijöitä.
- Työpaikkojen kokoukset ja koulutukset tulee järjestää myös etänä. Mikäli järjestäminen ei ole mahdollista, kokouksissa/tapaamisissa on kasvomaskisuositus, jos turvavälejä ei voida pitää.
- Suomen, Ruotsin ja Norjan rajayhteisöjen välinen liikenne on sallittua. Vähintään viikoittainen työssäkäynti Suomeen on sallittua ilman erityistoimenpiteitä eikä vaadi omaehtoista karanteenia.
Hämeenlinna ja Riihimäki
- Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirin alueella kaikki yli 10 hengen yleisötilaisuudet ja yleiset kokoukset on kielletty sisätiloissa ja rajatuissa ulkotiloissa. Leviämisvaiheen suosituksia on jatkettu 31.1 saakka.
- Tätä pienempiä tilaisuuksia voidaan järjestää vain, kun turvallisuus on varmistettu opetus- ja kulttuuriministeriön ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen 21.9.2020 antamaa ohjetta noudattaen.
- Yli 10 hengen yksityistilaisuuksia ei suositella järjestettäväksi tai osallistuttavaksi.
- Kantahämäläisiä kehotetaan välttämään tarpeetonta matkustamista leviämisvaiheen alueille tai leviämisvaiheen aikana alueelta muualle.
- Laajennettu maskisuositus on voimassa leviämisvaiheen ajan. Työpaikoilla tulisi käyttää maskia sekä julkisen että yksityisten toimijoiden osalta kaikissa ihmiskontakteissa, mukaan lukien opetushenkilöstö perusopetuksessa. Jos maskinkäyttö ei ole mahdollista, suositellaan visiirin käyttöä.
- Kanta-Hämeessä on voimassa etätyösuositus.
- Opetustoimen osalta mahdolliset tilaisuudet järjestetään ilman yleisöä ja huolellisesti turvatoimista (maskit, turvavälit, käsihygienia) huolehtien. Lisäksi juhlallisuudet järjestetään ilman kuorolaulua tai puhallinsoitin- tai lauluorkesterien esiintymistä. Koulujen tilaisuudet järjestetään vain omassa luokassa tai ryhmässä tai ei lainkaan.
- Toisen asteen oppilaitoksissa on voimassa kasvomaskien täysimääräinen käyttö ja etäopetukseen siirrytään soveltuvin osin ns. hybridistrategian mukaisesti niiltä osin kuin se on soveltuvaa. Varaudutaan myös tilanteen pahentuessa siirtymään täysimääräiseen etäopetukseen, mikäli epidemiatilanne vielä merkittävästi vaikeutuu.
- Ylioppilaskirjoituksiin valmistautuville abiturienteille ja näiden perheille suositellaan kahden viikon omaehtoista karanteenia ennen kirjoituksia.
- Yo-kirjoituksiin liittyvät penkinpainajaisjuhlat ja vanhojen tanssit suositellaan siirrettäviksi toukokuulle.
- Perusopetuksen yläluokkien (luokat 7.–9.) osalta jatketaan täysimääräisesti kasvomaskien käyttöä.
- Kuntien järjestämän aikuisten harrastus- ja ryhmätoiminnan (mukaan lukien kansalaisopistot ja liikuntaryhmät) sekä taiteen perusopetuksen ryhmätoimintojen osalta jatketaan sulkutoimia. Etänä järjestettävä opetustoiminta tai harrastus voi jatkua.
- Kunnat jatkavat suositustaan tilojaan käyttävien seurojen osalta tilapäisestä toiminnan sulkemisesta aikuisten harrastus- ja ryhmätoiminnassa. Kuntien sulkemien harrastus- ja liikuntatilojen sulku jatkuu.
- Kunnat jatkavat julkisten tilojen toiminnan rajaamista tai sulkemista epidemiatilanteen vaatimalla tavalla. Tämä koskee muun muassa kirjastojen, museoiden, teattereiden ja jäähallien toimintaa.
- Uimahallien saunojen ja muiden julkisten saunojen käyttökieltosuositus jatkuu. Pukutilojen osalta uimahallien suositellaan sulkevan vähintään 2/3 paikoistaan.
- Riskiryhmien suojaamisen osalta julkiset ja yksityiset palveluntuottajat jatkavat ja kehittävät omassa toiminnassaan suojaustoimenpiteitä, mukaan lukien henkilöstön suojainten käyttö ja hygieniatoimet sekä turvallisten vierailutilojen ja -käytäntöjen luominen ja käyttöönotto.
- Lasten ja nuorten harrastustoiminnassa maakunnan pandemiaryhmä suosittelee pidättäytymään alle 10 henkilön pienryhmätoiminnassa. Ryhmäharrastuksia voi siis jatkaa soveltuvissa paikoissa siten, että osallistujat jaetaan erillisiksi, alle 10 henkilön ryhmiksi.
Lappeenranta
Etelä-Karjala siirtyi 1.12.2020 koronavirusepidemian kiihtymisvaiheeseen.
Etelä-Suomen aluehallintovirasto on kieltänyt kaikki yli 20 hengen yleisötilaisuudet ja yleiset kokoukset sisällä ja ulkona 31.1.2021 asti. kieltää kaikki yli 20 hengen yleisötilaisuudet ja yleiset kokoukset sisällä ja ulkona 31.1.2021 asti.
Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri Eksoten alueella ovat lisäksi voimassa seuraavat suositukset 3.12.–31.12.2020:
- Toisen asteen opetus suositellaan siirrettäväksi etäopetukseen 7.12.2020 alkaen opetuksen järjestäjän välttämättömäksi katsomaa lähiopetusta lukuun ottamatta.
- Kirjastojen tapahtumat perutaan ja oleskelutilat, kuten lehtisalit suositellaan suljettavaksi. Kirjojen lainaus- ja palautustoiminta jatkuu.
- Museoiden ja nuorisotilojen asiakasmäärä rajataan 20 henkilöön. Nuorisotoimintaa suositellaan osittain siirrettäväksi verkkoon.
- Yli 20-vuotiaiden ryhmäharrastustoiminta sisä- ja ulkotiloissa suositellaan keskeytettäväksi joukkue- ja kontaktilajeissa. Lasten ja nuorten ryhmäharrastustoimintaa voi jatkaa erityistä harkintaa käyttäen, 20 hengen rajaus huomioiden.
- Matkustamista Suomen ja Venäjän välillä tulee välttää.
- Kaikkea liikkumista leviämisvaiheessa oleville alueille suositellaan välttämään. Liikkumista tulee välttää erityisesti alueille, joissa koronavirustilanne on Etelä-Karjalaa vaikeampi. Matkustamista pohjoisen hiihtokeskuksiin ja ulkomaille tulee välttää.
- Kaikkia Etelä-Karjalan työnantajia suositellaan järjestämään etätyötä kaikissa sellaisissa työtehtävissä, joissa se on tilapäisestikin mahdollista.
- Tapahtumia ei suositella järjestettäväksi. Kiihtymisvaiheessa voi järjestää alle 20 hengen tilaisuuksia, jos pystyy noudattamaan tarkasti Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ja opetus- ja kulttuuriministeriön ohjetta turvaetäisyyksistä ja hygieniakäytännöistä.
Lisäksi seuraavat suositukset ovat edelleen voimassa:
- Vahva kasvomaskisuositus koskee kaikkia julkisia sisätiloja, joihin kuuluvat esimerkiksi kaupat, ostoskeskukset, pankit, kirjastot, kirkot ja kulttuurilaitokset.
- Kasvomaskisuositus koskee myös joukkoliikennettä, tapahtumia, yleisötilaisuuksia, sisätiloissa tapahtuvia harrastuksia ja muuta vapaa-ajanviettoa sekä yksityisjuhlia, kuten häitä ja syntymäpäiväjuhlia.
- Myös toisen asteen koulutuksessa ja kansalaisopiston lähiopetuksessa suositellaan vahvasti kasvomaskin käyttöä.
- Lisäksi maskeja suositellaan käytettäväksi koronatestiin mennessä ja sieltä palatessa sekä palatessa riskimaasta.
- Yli kymmenen hengen yksityistilaisuuksia ei saa järjestää.
- Maakunnassa on voimassa yleinen työyhteisöille suunnattu etätyö- ja etäkokoussuositus sekä suositus välttää työ- ja virkamatkoja sekä lähikoulutustilaisuuksia.
- Kaikissa Eksoten asiakas- ja potilastiloissa niin henkilökunta, kuin asiakkaat, potilaat ja saattajatkin käyttävät kasvomaskia tai kirurgista suu-nenäsuojainta, mikäli heidän terveydentilansa sen sallii.
Joensuu
Joensuu siirtyi 20.11. epidemian kiihtymisvaiheeseen. 27.11. aluehallintovirasto tiukensi kokoontumisrajoituksia Joensuussa.
- Yli 20 hengen yleisötilaisuudet ja yleiset kokoukset on kielletty. Myös yli 20 hengen yksityistilaisuuksia suositellaan välttämään.
- Sisätiloissa tapahtuva aikuisten ryhmäliikunta suositellaan keskeytettäväksi. Suositus ei koske koululiikuntaa.
- Korkeakouluja on suositeltu siirtymään väliaikaisesti etäopetukseen ja järjestämään vain välttämätön opetus lähiopetuksena. Itä-Suomen yliopiston Joensuun kampuksella sekä Karelia-ammattikorkeakoulussa opetus järjestetään pääosin etäopetuksena.
- Yli 15-vuotiaita suositellaan käyttämään kasvomaskia joukkoliikenteessä sekä kaikissa julkisissa sisätiloissa ja yleisötilaisuuksissa, joissa lähikontakteja ei voi välttää. Suositus koskee myös toisen asteen oppilaitoksia ja korkeakouluja. Maskien käyttöä suositellaan myös muun muassa koronavirustestissä käydessä, terveydenhuollossa asioidessa sekä omaehtoisessa karanteenissa silloin, jos kotoa poistuminen on välttämätöntä.
- Lukioissa ja aikuislukiossa on toistaiseksi voimassa maskisuositus. Myös lukioissa työskenteleville ja vieraileville aikuisille suositellaan maskin käyttöä.
- Lukiot varautuvat järjestämään syksyn ylioppilasjuhlat koulun sisäisenä tapahtumana.
- Kirjaston asiakkailla ja henkilöstöllä on maskisuositus.
- Nuorisotalojen henkilömääriä on rajoitettu niin, että tiloissa saa olla enintään puolet tilan maksimihenkilömäärästä, kuitenkin enintään 50 henkilöä.
- Aikuisten sisäliikunnan harrastustoiminta, mukaan lukien aikuisjoukkueiden harjoittelut ja ottelut, on keskeytetty. Tämä ei koske SM- ja ykkösdivisioonatason toimintaa eikä urheiluakatemiaa.
- Lasten ja nuorten liikuntaharrastustoiminta jatkuu normaalisti.
- Ulkopuolisten läsnäoloa harjoituksissa ei sallita.
- Joensuu-areenalle ei myydä kertalippuja eivätkä kausikortit ole voimassa.
- Uimahallien saunat ja kuntosalit ovat poissa käytöstä. Uimahalleissa rajoitetaan asiakkaiden määrää. Maaseutualueen kuntosalit ovat kiinni.
- Kansalaisopiston ryhmäliikunnat on toistaiseksi suljettu.
- Kaupunginorkesterin konsertteihin myydään rajattu määrä lippuja. Konserteissa ei ole narikkapalvelua, väliaikaa eikä väliaikatarjoilua. Konserteissa on maskisuositus.
- Kansalaisopistossa on voimassa maskisuositus henkilöstölle ja asiakkaille.
Kuopio
Kuopio siirtyi 2.11. epidemian kiihtymisvaiheeseen, mutta 17.11. siirryttiin takaisin perustasolle. Kuopio on siis tällä hetkellä epidemian perustasolla.
- Kuopiossa saa järjestää alle 50 hengen kokoontumisia, jos niissä voidaan varmistaa turvallisuus noudattaen opetus- ja kulttuuriministeriön ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen antamaa ohjetta.
- Alueellinen koronanyrkki kuitenkin suosittaa, että joulun ja uudenvuoden aikaan ei järjestettäisi yli 20 hengen yleisötilaisuuksia.
- Kasvomaskia suositellaan käytettäväksi aina, kun lähikontaktien välttäminen ei ole mahdollista. Tämä koskee myös yksityisiä tapaamisia.
- Julkisissa ja yksityisissä tiloissa tulee huolehtia siitä, että ihmisillä on mahdollisuus välttää lähikontakteja. Etenkin sisätiloissa järjestettävissä liikunta- ja kulttuuritapahtumissa pitää huolehtia välimatkoista ja käyttää tarvittaessa kasvomaskia.
- Etätöiden tekemistä suositellaan mahdollisimman laajasti.
- Kaupunki suosittelee, että työnantajat ja esihenkilöt työpaikoilla ja kouluilla antavat alaisilleen sekä opiskelijoille aikaa karanteenitodistuksen toimittamiseen, sillä todistusten toimitus on ruuhkautunut.
- Kuopion kaupungin Terve Kuopio -kioski on suljettu toistaiseksi.
- Pikkujouluja suositellaan vietettäväksi etänä.
Kouvola ja Kotka
Kymenlaakson sote-kuntayhtymä Kymsoten alue siirtyi koronaviruksen leviämisvaiheeseen maanantaina 30. marraskuuta, ja alueella otettiin käyttöön uusia rajoituksia. Etelä-Suomen aluehallintovirasto on kieltänyt yli kymmenen hengen yleisötilaisuudet ja yleiset kokoukset on 1.–20. joulukuuta. Ravintolatoimintaa on puolestaan rajoitettu valtioneuvoston asetuksella 5.–15. joulukuuta.
Ravintolat saavat olla auki kello 23.00 saakka ja avata ovensa uudelleen aikaisintaan kello 5.00. Aukioloaikojen rajoitukset eivät koske huoltoasemien yhteydessä toimivia ravintoloita. Anniskelu päättyy kaikissa ravintoloissa kello 22.00. Ravintoloissa, joissa anniskellaan pääasiassa alkoholia, on käytössä puolet asiakaspaikoista. Ruokaravintoloissa 75 prosenttia asiakaspaikoista voi olla käytössä.
Alla olevat Kymsoten rajoitukset ja suositukset ovat puolestaan voimassa ajalla 2.–22. joulukuuta.
- Lukiot, ammattiopistot ja ammattikorkeakoulu siirtyvät etäopetukseen. Ainoastaan välttämätön lähiopetus, kuten näyttökokeet, voidaan järjestää suojautumisohjeita noudattaen.
- Kuntien urheilu- ja sisäliikuntapaikat, kuten uimahallit ja jäähallit, suljetaan kolmeksi viikoksi. Kymsote suosittelee myös yksityisten liikunta- ja urheilupaikkojen sulkemista.
- Kymsote suosittelee, että yli 15-vuotiaiden kaikki ryhmäharrastustoiminnat keskeytetään. Lasten ja nuorten harrastukset voivat jatkua ulkotiloissa.
- Joukkuelajien pelitoimintaan suositellaan keskeytystä. Ammattilais- ja kilpaurheilun harjoitukset voivat jatkua, jos kokoontumisrajoituksia noudatetaan.
- Kirjastojen oleskelutilat, kuten lehtisalit suljetaan. Kirjastoissa voi käydä lainaamassa ja palauttamassa siten, että käynti kestää enintään 15 minuuttia.
- Nuorisotilat suljetaan ja nuorisopalvelut siirretään verkkoon.
- Kymsote suosittelee, että kauppakeskusten yleiset oleskelutilat suljetaan. Myös sisäleikkipuistot ja -paikat suositellaan suljettavaksi.
- Kymsote vetoaa erityisesti kaksoiskansalaisiin, etteivät he matkustaisi Venäjälle. Ihmisille suositellaan pysymistä muutenkin kotioloissa.
- Yli 10 hengen tilaisuuksia ei tule järjestää. Alle 10 hengenkin kokoukset suositellaan järjestettäväksi etänä.
Lue myös: