Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.
Enää reilu vuosi, ja sitten Mikko Vikman täyttää 35 vuotta.
Se on ikä, jolloin Vikmanin piti saavuttaa taloudellinen riippumattomuus: tila, jossa saisi vapauden valita itse, mitä tekee, ilman paineita toimeentulosta.
Siis jäädä vaikka eläkkeelle, kuten Vikman on asian julkisuudessa ilmaissut.
Yle haastatteli Vikmania edellisen kerran kesällä 2016, jolloin hän kertoi kunnianhimoisesta tavoitteestaan:
Silloin 29-vuotias Vikman asui pienessä yksiössä Vantaalla eikä omistanut esimerkiksi autoa. Hän aikoi jatkaa verrattain askeettista elämäntapaansa ainakin siihen asti, kun tavoite olisi saavutettu.
Nyt Vikmanilla on koti uudenkarheassa kolmiossa Espoossa ja pihalla seisoo Audi. Vanha Audi, mutta statusauton maineessa oleva Audi kuitenkin.
Vapaa-ajallaan Vikman muun muassa pelaa golfia, mielikuvia herättävä harrastus sekin.
Jo nyt on selvää, etteivät eläkepäivät koita vielä 35-vuotiaana.
Miten tässä näin kävi?
Tuli elämä. Arvot muuttuivat. Vikman alkoi elää arkeaan ajatuksella tässä ja nyt, ei sitten kun.
Se tarkoitti myös tavoitteesta luopumista.
Ei eläkettä, ei taloudellista vapautta. Ei ainakaan vielä.
Katso, voitko jäädä eläkkeelle
Vuonna 2016 Vikmanin kaltaisille taloudellisen vapauden tavoittelijoille ei ollut Suomessa vakiintunutta nimeä, mutta sittemmin sellainen on löytynyt: kyse on firettäjistä. Nimi on peräisin Yhdysvalloissa alkunsa saaneesta FIRE-liikkeestä.
Financial Independence, Retire Early. Taloudellinen riippumattomuus, aikaisin eläkkeelle.
Suomessa firettäjien määrästä ei ole tarkkaa tietoa, mutta jotain voi päätellä siitä, että esimerkiksi yhteisöpalvelu Facebookissa taloudellista riippumattomuutta käsittelevässä ryhmässä on tällä hetkellä noin 2 400 jäsentä.
Firettämiselle ovat leimallista muun muassa kulujen roima karsiminen, säästäminen sekä sijoittaminen niin, että sijoituksista kertyvät tulot riittävät myöhemmin elämiseen.
Ilmiön on sanottu vetoavan etenkin millenniaaleihin ja sitä nuorempiin: Danske Bankin (siirryt toiseen palveluun) taannoisen kyselyn mukaan runsas neljännes nuorista uskoo voivansa jäädä pois työelämästä ennen virallista eläkeikää. Nordean (siirryt toiseen palveluun) kyselytutkimuksessa peräti yli puolet nuorista sijoittajista kertoi tavoittelevansa taloudellista riippumattomuutta.
Tämän vuoden alussa käyttöön otetun uuden osakesäästötilin on arvioitu madaltaneen sijoittamisen kynnystä entisestään, ja sen seurauksena osakesijoittajia kerrotaan olevan nyt enemmän kuin koskaan.
Yle koosti osakkeenomistajien etujärjestön, Suomen Osakesäästäjien kanssa koneen, joka kertoo, kuinka paljon säästöjä pitäisi olla, jotta voisi hypätä pois työelämästä ja saada silti kuukaudessa käteen suurin piirtein saman verran kuin keskipalkkainen suomalainen.
Suuntaa antavat luvut on laskenut Osakesäästäjien toimitusjohtaja Victor Snellman.
Jotta voisi esimerkiksi kolmikymppisenä jäädä lepäilemään laakereilleen, pitäisi sitä ennen jaksaa säästää osakeindeksiin 15–20 vuotta noin 1 000 euroa kuussa, yhteensä siis 180 000–240 000 euroa. Kasassa olisi niin sanotun korkoa korolle -tuoton myötä puolen miljoonan euron potti. Käytännössä vanhempien olisi pitänyt jo hoitaa osa säästämisestä lapsensa puolesta.
Kolmikymppinen, joka jää pois työelämästä ja joka kuitenkin elää keskimääräisen pituisen elämän, tarvitsee noin kaksi miljoonaa euroa loppuelämänsä ajaksi.
Snellmanin laskelmat perustuvat maltilliseen kahdeksan prosentin vuosittaiseen osakemarkkinoilta saatavaan tuottoon. Kuten luvuista huomaa, eläkkeelle jääminen ennen virallista eläkeikää ei käy käden käänteessä.
Oman lisänsä kokonaisuuteen tuo se, että itse elämä ei ole kuin Excel-taulukko. Se on paljon monimutkaisempi, eikä kaikkea voi ennakoida. Ihminen muuttuu.
Sen firettäjä Vikman on oppinut.
Elämään astui nautinto
Mikko Vikman istuu keittiönpöydän ääressä ja rapsuttaa jaloissa kiehnäävää Valo-koiraa. Vuosien varrella hän on ehtinyt pohtia kaikenlaista.
Täydellinen vapaus on asia, jota Vikman edelleen haluaa.
Mutta täydellinen tekemättömyys, sitä ei missään nimessä. Ei enää.
Vikman on firettänyt käytännössä aina. Tai pikemmin: säästänyt ja myöhemmin myös sijoittanut.
– Säästäminen kuulostaa tylsältä, mutta kun sitä kutsuu firettämiseksi, se on yhtäkkiä trendikästä, hän sanoo.
Säästäväisyyden Vikman on oppinut vanhemmiltaan ja isovanhemmiltaan, jotka ovat eläneet aikana, jolloin Suomi ei ollut niin vauras maa kuin se on tänä päivänä.
Vikman muistaa, miten lapsena ja nuorena talletti sukanvarteen kaiken, mitä lahjaksi sattui saamaan.
Samalla tavalla hän on elänyt aikuisiälläkin. Huippuaikoina säästöön on mennyt peräti 70 prosenttia palkasta.
– Parhaat luvut ovat tulleet opiskelijavuosina. Oli edullinen asunto opintojen kautta, mutta kävi samalla töissä.
Enää hän ei pystyisi elämään yhtä säästäväisesti. Eikä toisaalta haluaisikaan.
– Ei se silloin tuntunut luopumiselta, mutta oli se tiukkaa. Nyt on sopiva tasapaino. Voi tehdä asioita, mutta jotain jää säästöön.
Vikman on pitänyt elämäntavastaan blogia (siirryt toiseen palveluun), jossa on avannut tulojaan ja menojaan kuukauden tarkkuudella. Ammatiltaan hän on IT-konsultti: hän kerää tietoa yritysten toiminnasta ja koostaa niille raportteja päätöksenteon tueksi.
Säästäjänä hän sanoo pehmentyneensä paljon siitä, mitä joskus oli.
– Elämään on tullut hedonismia. Sen takia asumme avopuolisoni kanssa reilun 60 neliön kolmiossa. Mutta ei siitä ole kuin vuosi, kun asuimme kahdestaan 35 neliön yksiössä.
Nautinnonhalusta kielii myös auto.
– Auto on varmasti suurin synti, jonka firettäjä voi tehdä, Vikman sanoo ja nauraa.
Firettäjä hän on kuitenkin edelleen, vaikkei yhtä ehdoton kuin aiemmin. Säästöprosentti on keskimääräisen palkansaajan näkökulmasta vieläkin kova: yleensä palkasta menee säästöön puolet.
Mutta tavoite on eri kuin ennen. Muutos tapahtui pikkuhiljaa.
– Aiemmin oli olo, että kyllästyn töihin ja vapaa olisi se juttu, jota haluan. Nyt kun olen säästänyt ja pystynyt pitämään pitkiä vapaajaksoja, olen kuitenkin huomannut, että kyllästyn siihen yhtä lailla.
Se oli Vikmanille iso oivallus. Silloin hän alkoi harkita valintojaan uudelleen. Tavoite taloudellisesta itsenäisyydestä lipui yhä kauemmaksi.
Loppuelämää ei voisikaan levätä laakereillaan.
– Kaipaan vaihtelua. Sopivassa suhteessa töitä ja vapaata.
Suurten otsikoiden ilmiö
Kokemus ei ole aivan ainutkertainen.
Yhdysvalloissa 34-vuotiaana työelämästä eläkkeelle jäänyt, firettämisestä bloggaava (siirryt toiseen palveluun) Sam Dogen on kertonut, että ennenaikainen eläköityminen ei ollutkaan sitä, mitä hän oli odottanut: ikuinen lomailu menetti hohtonsa, ja arkeen alkoi kaivata tekemistä.
Mediassa ilmiöstä kirjoitetaan yhä varsin romantisoiden. Onko firettämisestä annettu liiankin ruusuinen kuva?
Ainakin huomio on suurta verrattuna siihen, mikä ilmiön koko on todellisuudessa, arvioi aihepiiriä seuraava sijoituskirjailija ja sosiaalisen median vaikuttaja (siirryt toiseen palveluun) Merja Mähkä.
Toisaalta huomio on ymmärrettävää, sillä ilmiö on dramaattinen.
– Ajatuksena on, että kituutetaan, vedetään kaikki liinat kulutuksesta kiinni ja päästään aikaisin eläkkeelle. Se on hyvä tarina, ja siitä saa kivoja otsikoita, Mähkä tulkitsee uutisointia.
Ilmiö on sen verran tuore, että projektien lopputuloksista ei ole juuri kerrottu. Sitä on myös tutkittu toistaiseksi niukasti.
Uusmaalaisessa Laurea-ammattikorkeakoulussa vuosi sitten hyväksytty liiketalouden opinnäytetyö (siirryt toiseen palveluun) tukee kuitenkin pankkien kyselytutkimuksia: taloudellisen riippumattomuuden tavoittelu näyttää kiinnostavan etenkin nuoria ikäluokkia.
Suppeassa, runsaan sadan vastaajan kyselyssä suurin osa kertoi aloittaneensa urakkansa 2010-luvulla.
Mähkä muistuttaa, että firettäminen on alun perin yhdysvaltalainen ilmiö. Se kumpuaa toisin sanoen toisenlaisesta työkulttuurista.
– Suomessa on Amerikkaan verrattuna pitkät kesälomat. Meillä on myös eläketurva. Jenkeissä tilanne on toinen. Sikäläisessä perspektiivissä firettäminen voi olla järkevää.
Mähkä ei usko, että omaehtoisen eläköitymisen tavoittelu olisi Suomessa laajoja massoja koskettava ilmiö. Sen sijaan moni voi kyllä hakea sijoituksista helpotusta arkeensa.
Tuoreen työolobarometrin mukaan yhä useampi pari-kolmikymppinen kokee työnsä henkisesti kuormittavaksi. Merja Mähkällä on kuvapalvelu Instagramissa (siirryt toiseen palveluun) yli 17 000 seuraajaa, ja hän sanoo huomanneensa, että etenkin nuoret naiset tekevät pitkää päivää ja usein väsyvät sen takia.
– He eivät välttämättä tavoittele sitä, että pääsisivät heti eläkkeelle, vaan sitä, että työmäärää saisi kohtuullisemmaksi ja arkea voisi rahoittaa sijoituksilla. Uskon, että tämä puhuttelee tällä hetkellä enemmän.
Firettämiseen liitettyä ennenaikaista eläkkeelle jäämistä on alettu kyseenalaistaa myös maailmalla. Liikkeelle on ehdotettu jopa uutta nimeä: esimerkiksi FICC:tä (siirryt toiseen palveluun).
Lyhenne tulisi sanoista Financial Independence Change Careers, taloudellinen vapaus muuttaa uraa. Vapaus valita, mitä tekee.
Se on Mikko Vikmaninkin tavoite. Mutta tarina ei ole yhtä herkullinen kuin se, että nuori mies jää kolmikymppisenä eläkkeelle.
Raha suojaa pahalta
Vikman haluaa edelleen puhua säästämisestä, koska tahtoo kannustaa siihen muitakin.
– Kovin paljon ei voi hävitä. Voi oppia ja onnistua, mutta ei oikein hävitä.
Vikmanin tapauksessa säästäminen on mahdollistanut sen, että hän on voinut lyhentää työaikaansa ja alkaa tehdä nelipäiväistä työviikkoa.
Tai vaikkapa sen, että heinäkuun budjetissa (siirryt toiseen palveluun) suurin menoerä oli koiran useiden satojen eurojen arvoiset lentoliput.
– Vaikka kaikki olisi nyt täydellisesti, joskus voi tulla tilanne, jossa säästöistä on iso apu. Raha myös poistaa onnettomuutta aiheuttavia asioita. Ei ole esimerkiksi stressiä siitä, että joutuisi elämään kädestä suuhun.
Suomalaisten säästöhalujen on kerrottu olleen nousussa jo ennen koronapandemian pitkittymistä. Pankkien mukaan moni pienituloinenkin säästää.
Säästämisen lisäksi viime vuosina on alettu puhua yhä enemmän itse sijoittamisesta.
Merja Mähkän tulkinta on, että syynä on ensinnäkin se, että puhujia on yksinkertaisesti aiempaa enemmän ja laajemmin: on blogeja ja erilaisia sosiaalisen median vaikuttajia ja esikuvia.
Toisekseen väestön vanheneminen ja eläkeiän nosto ovat pysyneet keskustelussa ja Mähkä arvelee monen alkaneen miettiä tulevaisuuttaan pidemmälle.
Kolmas syy on se, että sijoittamisesta on tehty teknisesti helppoa. Enää ei tarvitse kävellä pankkiin ostaakseen isolla summalla osakkeita, vaan kaiken voi tehdä verkossa.
– Minäkin olen ostanut osakkeita polkiessani kuntopyörää kuntosalilla, Mähkä sanoo.
Mistä sitten lähteä liikkeelle, jos innostuu sijoittamisesta niin paljon, että tekee siitä uudenvuoden lupauksen itselleen?
Suomen Osakesäästäjien toimitusjohtaja Victor Snellman kehottaa lukemaan muutaman sijoittamisesta kertovan kirjan ja ehkä osallistumaan jonkin riippumattoman tahon kurssille.
Sen jälkeen hänen vinkkinsä on: aloita.
– Kannattaa aloittaa pienillä summilla, niin että lähtee hiljalleen kerryttämään sijoitusosaamista. Voi ostaa esimerkiksi matalakuluista rahastoa säännöllisesti kerran kuussa. Summien on hyvä olla sellaisia, että pahimmassa tapauksessa ne voi menettää huoletta.
Firettäjän uudet arvot
Toisinaan Vikman kokee, että on epäonnistunut.
Ääneen lausuttu unelma ei toteudukaan, ei siinä ajassa, jonka parikymppisenä oli asettanut.
– Mutta en minä ole itsestään epäonnistunut. Kyllä se on ollut valinta, jonka olen tehnyt. Välillä sitä on vaikea hyväksyä.
Hänelle kyse on arvoista. Se näkyy nykyään myös hänen bloginsa (siirryt toiseen palveluun) kuvauksessa:
Aloitin blogini [vuonna] 2013 ihmiskokeena kohti eläkettä eli taloudellista riippumattomuutta. Kuvittelin rahan tekevän onnelliseksi. Nyt ymmärrän elämän olevan jotain aivan muuta ja optimoin vapauden ennen euroja.
Ylimpänä arvoasteikolla ovat läheiset ihmiset.
– Loput arvot ovat vielä vähän kesken. Mutta sen olen päättänyt, että aina kun voin, valitsen läheiset ihmiset ensin.
Vikman ei ole täysin luopunut firettämisestä, mutta ei myöskään pidä eläköitymistä aivan lähivuosien tavoitteena.
Firettämiseen sinänsä hän uskoo yhä.
– Kaikki laskelmat ovat totta. Jos niissä pysyy tiukasti eikä anna elämän tulla väliin, taloudellisen riippumattomuuden saavuttaminen on mahdollista.
Vikman ei ole laskenut, mitä olisi käynyt, jos hän ei olisi lyhentänyt työaikaansa ja siten keventänyt tahtiaan. Olisiko hän omavarainen eläkeläinen 35-vuotiaana?
Aina voi jossitella, mutta katua ei pidä, hän sanoo. On hänen mukaansa valintakysymys, millä tavalla elämänsä elää: meneekö rahojen kanssa hautaan, lähteekö tyylillä vai jättääkö ne eteenpäin.
Kaikkea ei voi saada.
Voit keskustella aiheesta maanantaihin 28. joulukuuta kello 23:een asti.
Lue seuraavaksi:
Kuuntele: