Noin 50 vuotta sitten rakennettuja kouluja silputaan surutta betonirouheeksi eri puolilla Suomea.
Kaupunkien väkilukujen kasvaessa ja peruskoulu-uudistuksen alkaessa koulujen rakentaminen oli vilkasta 1960-luvun aikana ja sen jälkeen. Tuon rakennusajan esimerkit ovat käymässä vähiin.
Esimerkiksi Porissa kaikki tuon aikakauden suuret peruskoulut katoavat, jos viimeinen eli Toejoen koulu puretaan uuden Pohjois-Porin koulun tieltä. Sen rakentamisesta on poliittinen päätös jo tehty.
Keskustassa Herralahden koulu, Sampolassa Itä-Porin ja Vähärauman koulujen rakennukset ovat jo nyt olemassa vain muistoissa.
– Rakennussuojelun näkökulmasta ongelma on se, että rakennukset on purettu ennen kun niiden merkitystä on ehditty edes arvioimaan, sanoo Satakunnan museon rakennustutkija Liisa Nummelin.
Liisa Nummelinin mukaan kaikkea ei voi, eikä ole perusteltuakaan säästää, mutta nyt Porin kaupungin oman talotoimen tuotannosta on jäänyt hyvin vähän jäljelle.
– Sen parhaat esimerkit olisivat voineet säilyä, kuten Herralahden koulu keskustassa. Se oli valtakunnallisestikin ensimmäisiä peruskouluun liittyneen solukoulutyypin edustaja ja edusti innovatiivista arkkitehtuuria, Liisa Nummelin sanoo.
Alueilla ovat voimassa rakentamisvaiheen asemakaavat, eikä näin ollen ole alkanut muutosprosesseja, joissa olisi voitu käydä läpi myös suojeluarvot.
– Olisi ollut hyvä miettiä siinä vaiheessa, mitä halutaan säästää aikakaudesta tulevaan, kun koulukokonaisuuksia oli vielä jäljellä.
Tulevaisuudessa vastaavat menetykset ovat mahdollisia. Tulos voisi olla toinen, jos kunnat ottaisivat palveluverkkosuunnitelman yhteydessä myös rakennusperinnön huomioon toiminnallisten ratkaisujen rinnalla.
– Ainakin rakennetun ympäristön tila olisi sitten arvioitu, vaikka lopputulos ei muuttuisi, Liisa Nummelin miettii.
Tuore tutkimus puoltaa korjaamista
VTT:n ja Tampereen yliopiston tutkijat ovat selvittäneet osana ympäristöministeriön Purkaa vai korjata -hanketta kouluratkaisujen taloudellisuutta ja niiden aiheuttamia hiilipäästöjä. Tutkimusraportti julkaistaan ensi vuonna, mutta päällimmäiset johtopäätökset ovat selvillä.
Koulurakennuksen hiilipäästöt ja kustannukset 50 vuoden elinkaaren aikana jäävät korjaamalla pienemmiksi verrattuna uuden rakentamiseen.
– Me olemme käyttäneet ympäristöministeriön vähähiilisyyden arviointimenetelmää. Siinä huomioidaan sekä rakennusvaihe että rakennuksen käytönaikainen energiankulutus sekä korjaukset, yliopistotutkija Satu Huuhka Tampereen yliopistosta kertoo.
Suurin osa hiilipäästöistä syntyy käytettävän betonin määrästä. Korjauksen aiheuttama hiilipiikki on pienempi kuin uudisrakentamisen. Peruskorjaus on vähäpäästöisempi huolimatta siitä, että käytönaikainen energiankulutus voi olla korkeampaa kuin uudisrakennuksella.
Tutkimuksessa verrattiin 1950-luvulla rakennetun koulun peruskorjausta uuden 2010-luvun koulun rakentamiseen. Myös koulun laajentamista arvioitiin, eli vanhaa koulua käytetään osana laajempaa tai rakennetaan kokonaan isompi koulu.
– Vanhan osan säilyttämisestä saatiin hiilijalanjälkinäkökulmasta niin paljon etua, että myös peruskorjaus ja laajennus oli vähäpäästöisempi vaihtoehto, Satu Huuhka sanoo.
Kaarinan konkarit aloittivat vastarintaliikkeen
Turun naapurissa Kaarinassa on havahduttu ja huolestuttu yhden kokonaisen aikakauden rakennusten katoamisesta. 1960- ja 1970- lukujen kouluista tuomion ovat saaneet Valkeavuori, Piispanlähteen alakoulu ja Hovirinta.
Hovirinnan koulun puretun osan tilalle rakennetaan nyt uutta opinahjoa. Koulun purkaminen oli viimeinen niitti TYKS:in talousjohtajana työuransa tehneelle Risto Laalolle. Hän on nyt vastaperustetun Kaarinan rakennussuojeluyhdistyksen puheenjohtaja.
Yhdistys vastustaa joutavaa purkamista ja haluaa edistää kestävää kehitystä myös taloussyistä.
– Kevein perustein tehty rakennusten purkaminen ja niiden tilalle uuden rakentaminen on taloudellisesti kestämättömällä pohjalla. Osin kiinteistöpolitiikan takia Kaarinan veroprosenttia piti korottaa puolella prosentilla ensi vuodelle, Risto Laalo sanoo.
Uuteen yhdistykseen lähti mukaan Kaarinan eläköityneistä virkamiehistä entinen kaupunkikehitysjohtaja Pasi Aromäki ja tilakeskuksen johtaja Tapio Mellanen. Ydinjoukkoon kuuluu myös kokoomuksen valtuustoryhmän puheenjohtaja ja kaupunginhallituksen jäsen Mikko Aaltonen.
– Jos jokainen sukupolvi purkaa kaikki julkiset rakennukset, niin se on ekologisesti ja taloudellisesti täysin kestämätöntä. Eihän meidän kunnilla ole siihen missään nimessä varaa, Mikko Aaltonen sanoo.
Hän uskoo, että lähes kaikki rakennukset on korjattavissa kohtuullisilla kustannuksilla, niin että niistä saadaan terveellisiä ja turvallisia jatkossakin.
Uudet oppimisympäristöt tuhoavat vanhat koulut
Tapio Mellanen on entisenä koulujen korjaamisesta vastanneena virkamiehenä surullinen, kun korjauskelpoisia rakennuksia puretaan.
– Oikein itkettää – oli sydämen asia pitää nämä rakennukset kunnossa.
Purkupäätösten mekaniikka on Tapio Mellaselle selvä. Ennen korjattiin vikoja, kuten sisäilmaongelmia. Niistä on myös onnistuneita esimerkkejä. Nykyisin vanhoihin kouluihin sovitetaan samalla uusia avoimia oppimisympäristöjä.
– Peli on menetetty, kun korjaussuunnitelmat tehdään sen mukaan. Lyödään kaikki väliseinät, jopa kantavia rakenteita nurin. Silloin menee talotekniikkakin kokonaan uusiksi ja korjauskulut kasvavat, Tapio Mellanen sanoo.
Näin tehtynä peruskorjauksen ja uuden rakentamisen hintaeroksi jää muutama miljoona ja päättäjät on helppo saada uuden koulun kannattajiksi. Kysymys on myös asenteista.
– Suomessa vallitseva ajattelu on, kun korjataan, niin vanhasta talosta pitää saada rakennettua uudenveroinen. Siitä seuraa juuri se, että kustannukset nousee korjaamisen kannalta sietämättömiksi. Patinoitumista ei hyväksytä, arkkitehtitaustainen Pasi Aromäki sanoo.
Pasi Aromäen mielestä nykysin ollaan hyvin samantyylisessä tilanteessa kuin 70-luvulla, rakennuksia puretaan paljon. Tahti on kiihtynyt viimeisen viiden vuoden aikana.
– Erona on nyt, että ihmiset eivät paljoa välitä näistä kohteista. Mitään merkittävää julkista keskustelua ei käydä. Kuitenkin on kysymys meidän yhteisestä ympäristöstämme, meidän yhteisistä resursseista.
1970-luvun peruskoulujen, päiväkotien ja muun julkisen rakentamisen tuotteilla ei tunnu olevan ystäviä.
– Varsinkin asuntorakentamiseen ja suuriin lähiöihin liittyy negatiivinen piirre. Ajatellaan, että kaikki muukin on samanlaista. Kuitenkin esimerkiksi purettu Hovirinnan koulu oli varsin tyylikäs ja edustavakin talo. Sillä ja 70-luvun huonommilla elementtikerrostaloilla ei ole mitään tekemistä keskenään, Pasi Aromäki sanoo.
Pienemmät kulut korjaamalla
Peruskorjauskohteissa investointikustannukset jäävät matalammiksi, ja se vaikuttaa elinkaarikustannuksiin. 50 vuoden kuluttuakin korjaaminen tulee halvemmaksi.
Nykyisin koulujen tilankäyttö on tehokkaampaa, eli samankokoiseen kouluun mahtuu enemmän oppilaita.
– Vaikka katsottaisiin kustannuksia myös oppilasta kohti, niin silloinkin peruskorjauskohde tuli elinkaaritarkastelussa edullisemmaksi, sanoo VTT:n erikoistutkija Terttu Vainio.
Tutkimus tehtiin käyttäen esimerkkinä 1950-luvulla rakennettua koulua. Tuloksia voidaan soveltaa myös nuorempiin rakennuksiin tapauskohtaisesti.
– Samalla tavalla niissä on hiili-intensiivisiä materiaaleja. Korjaamalla voidaan jatkaa niiden elämää mieluummin, kuin että puretaan pois ja rakennetaan tilalle uutta, Terttu Vainio sanoo ja esittää toivomuksen:
– Toivottavasti entistä vakavammin otettaisiin säilyttävä mahdollisuus huomioon.
Keskustele aiheesta Yle Tunnuksella. Kommentointi sulkeutuu 5.12. kello 23.