Koronasuosituksia kiristetään Varsinais-Suomessa huonontuneen epidemiatilanteen takia.
Sairaanhoitopiirin asettama koronakoordinaatioryhmä kertoi tiistaina uusista alueellisista suosituksista.
Suositukset tulevat voimaan torstaina ja ulottuvat joulun aatonaattoon. Uusilla suosituksilla pyritään turvaamaan muun muassa mahdollisimman perinteinen joulunvietto.
– Jokainenhan meistä toivoo, että pystyisimme viettämään mahdollisimman normaalin perhejoulun tuttuja perinteitä noudattaen. Se näkyy esimerkiksi siinä, kuinka rajasimme suositusten voimassaolon loppumaan juuri ennen joulua, sanoi ryhmän puheenjohtaja, johtajaylilääkäri Mikko Pietilä.
Maakunta hyvin lähellä leviämisvaihetta
Varsinais-Suomi on aivan leviämisvaiheen kynnyksellä, mutta koronaryhmän tuoreimman arvion mukaan edelleen kiihtymisvaiheessa.
Ilmaantuvuus Varsinais-Suomessa on kääntynyt jälleen nousuun. Se on 58,5 kahden viikon ajalta 100 000 asukasta kohden. Positiivisten testien osuus on noussut 2,4 prosenttiin.
Koronaryhmän vetäjä, johtajaylilääkäri Mikko Pietilä kertoo viime viikonvaihteen tartuntalukujen olleen lähes kaksinkertaiset aiempiin verrattuna. Vaikka Varsinais-Suomen tilanne on vielä suhteellisen hyvä, kehitys huolestuttaa sairaanhoitopiiriä.
– Maanantaina meillä oli jälleen hyvin suuri tartuntaluku. Vieläpä niin, että positiivisten osuus testatuista nousi jopa yli kolmeen prosenttiin. Toki kysymys on vain yhdestä päivästä, mutta kun näitä päiviä on ollut jo muutamia, ja tiedämme mitä ympärillä tapahtuu, nyt on syytä toimia, korosti Pietilä.
Marraskuussa tartunnat ovat tapahtuneet pääosin perhepiirissä.
Niitä on kuitenkin tullut yhä enemmän myös oppilaitoksista ja työpaikoilta, kertoo Tyksin tartuntataudeista vastaava ylilääkäri Esa Rintala.
– Itse asiassa lisääntyvissä määrin, niissä syntyy suuria tartuntaryppäitä. Myös koronavirukselle altistuneiden määrät ovat erittäin suuria, sanoi Rintala tiedotustilaisuudessa.
Loka–marraskuun aikana yleinen jäljitettävyysprosentti on Rintalan mukaan kuitenkin ollut suhteellisen hyvä. Tuntemattomia tartunnanlähteitä on vain alle 30 prosenttia.
Viime viikonloppuna kuitenkin oli tapaus, jossa vain noin puolet tartunnoista oli jäljitettävissä. Rintala varoittikin, että tilanne voi muuttua hyvin nopeasti.
– Kaiken kaikkiaan tartuntoja syntyy hyvin monista lähteistä. Tämä voi ennakoida sitä, että epidemia on leviämässä ja syntyy hyvin erilaisia tartuntaketjuja, kertoi Esa Rintala.
Maskien käytön merkitystä painotettiin yhä enemmän. Koordinaatioryhmä suosittaa, että kaikissa asiakaspalvelutilanteissa henkilökunnan pitää käyttää maskia, myös ulkotiloissa.
Toive turhan hengailun välttämisestä, jotta joulukauppa voi jatkua
Johtajaylilääkäri Mikko Pietilän mukaan ryhmän työ on taiteilua päätöksillä saavutettavien hyötyjen ja niiden aiheuttamien haittojen välillä.
– Mietimme myös paljon vaikutuksia elinkeinoelämään ja pienyrittäjiin, miten tämä vaikuttaa heidän mahdollisuuksiinsa elinkeinon harjoittamiseen. Annamme suosituksia ja pyrimme siihen, että vaikutukset olisivat mahdollisimman vähäisiä.
Kiireinen joulusesonki on kuitenkin huolen aihe tavarataloissa ja kauppakeskuksissa. Turhien kontaktien vähentämisestä on koronan torjunnassa kysymys.
– Toivomme, että kauppakeskusten oleskelutilat suljetaan, ja turhaa oleskelua vältettäisiin näin joulun alla muutenkin ruuhkaisissa tiloissa. Se on mielestäni aika pieni myönnytys kauppakeskuksilta, kun pyrimme varmistamaan sen, että joulukauppa pystyisi jatkumaan, sanoo Pietilä.
Suuri osa suosituksista kohdistuu aikuisväestöön. Sen sijaan lasten ja nuorten elämää ei haluttu täysin suitsia.
Etenkin kuntapuolella työskentelevät työryhmän jäsenet painottivat lasten ja nuorten huomioimista suosituksia sorvatessa. Mikko Pietilän mukaan esimerkiksi heidän liikuntamahdollisuutensa halutaan turvata mahdollisimman pitkälle.
Tilaisuuksista lisäpäätöksiä vielä keskiviikkona
Ylijohtaja Mikael Luukanen kertoi Lounais-Suomen aluehallintoviraston päättävän uusista, velvoittavista tilaisuuksia koskevista rajauksista keskiviikkona.
Luukanen kertoi jo tiistaina, että yli 10 hengen yleisötilaisuuksia tai yleisiä kokouksia ei voi järjestää sisätiloissa lainkaan. Pienemmissäkin tilaisuuksissa on noudatetteva aiempia ohjeita muun muassa turvaväleistä ja käsihygieniasta. Ulkoilmatapahtumien osalta enimmäishenkilömäärän arviointi on kesken.
– Yleisötilaisuuksien ja yleisen kokoontumisen ehdoton määräys ja sen toimeenpano on nähdäkseni ehdottomuudessaan kovin muutos, sanoo Luukanen.
Luukanen kuvaa keskiviikkona annettavan päätöksen vastaavan hyvin pitkälti viime kevään rajoituksia. Hän huomauttaa, että sen piiriin tulevista tapahtumista monet on jo peruttu aiemmin.
– Valitettavasti joulun ajasta tulee tapahtumien osalta vähän erilainen ja arkisempi. Mutta teemme päätökset välttämättömyysharkinnan kautta, ja tämä koetaan alueella yhteisesti aivan välttämättömäksi, jotta pääsisimme mahdollisimman nopeasti ja vähin vaurioin eteenpäin, sanoo Luukanen.
Lounais-Suomen aluehallintoviraston ylijohtaja Mikael Luukanen ei usko valvonnan muodostuvan ongelmaksi.
Kevään kokemusten valossa epätietoisuus on suurempi pulma. Monia tahoja askarruttaa velvoitteiden vaikutukset omaan toimintaan. Keskeisimpiä asioita on koottu aluehallintoviraston verkkosivujen usein kysyttyihin kysymyksiin.
– Sen voin sanoa, että todella vastuullisesti näitä määräyksiä on tähän asti noudatettu. Kiitos kaikille, toivomme jaksamista ja tsemppiä vielä tähän talvikaudelle, päättää Mikael Luukanen.
Pitkä lista uusia suosituksia
Koordinaatioryhmä on valmistellut uusia alueellisia suosituksia sosiaali- ja terveysministeriön 24. marraskuuta antamiin ohjeistuksiin perustuen.
Uusia suosituksia annettiin muun muassa julkisten ja yksityisten tilojen aukioloihin, urheilu- ja harrastustoimintaan sekä yleisö- ja yksityistilaisuuksien osallistujamääriin.
Uudet suositukset ovat voimassa 3. - 23.12.2020 koko Varsinais-Suomen alueella
- Yli kymmenen henkilön yksityistilaisuuksia ei tule järjestää
- Sisätiloissa järjestettäviin yleisötapahtumiin voi osallistua korkeintaan kymmenen henkilöä
- Ulkotiloissa järjestettävissä yleisötapahtumissa pitää noudattaa erityistä huolellisuutta maskien käytössä ja turvaväleissä
- Tarpeetonta matkustamista Uudellemaalle ja muihin leviämisvaiheen maakuntiin sekä niistä Varsinais-Suomeen pitää välttää
Julkiset tilat:
- Kirjastojen toiminta pitää järjestää niin, että turvavälit voidaan säilyttää. Kirjastot tarjoavat rajattua palvelua, kuten lyhytaikaista lainaustoimintaa rajatulle kävijämäärälle ja yleisten tietokoneiden käyttöä välttämättömään asiointiin. Lukupaikat suljetaan ja kirjastoihin sovitut tapahtumat perutaan tai toteutetaan etänä. Jos tämä ei ole mahdollista, kirjastot tulisi sulkea.
- Nuorisotilat voivat olla auki, jos niissä asioivat voivat säilyttää riittävät turvavälit. Nuorisotilojen toimintaa supistetaan eli ei esimerkiksi tehdä ruokaa, mutta tarjotaan mahdollisuus olla turvallisessa paikassa. Samalla jalkaudutaan tarjoamaan nuorille tietoa koronaviruksesta, testiin hakeutumisesta ja tuetaan jaksamista. Jos tämä ei ole mahdollista, nuorisotalot tulisi sulkea. Erityisesti yläkouluikäisille ja sitä vanhemmille nuorille suositellaan kasvomaskin käyttöä nuorisotiloissa.
- Kulttuuritilojen ja museoiden asiakasmäärää tulee rajata voimakkaasti niin, että ne vastaavat AVIn sisätiloissa järjestettävien yleisötilaisuuksien henkilömäärän rajoitusta. Jos tämä ei ole mahdollista, kulttuuritilat ja museot tulisi sulkea.
- Työväen- ja kansalaisopistojen ja taiteen perusopetuksen kausi suositellaan päätettäväksi 4.12.2020 tai toteutettavaksi etäopetuksena. Suositus koskee aikuisille järjestettävää toimintaa
- Sisäleikkipuistot ja -leikkipaikat suljetaan
- Kauppakeskusten oleskelutilat suljetaan oleskelun välttämiseksi
- Suositus on, että yksityiset toimijat ottavat käyttöönsä vastaavat toimet
Harrastustoiminnan rajoituksista koordinaatioryhmä suosittaa:
- Kaikki aikuisten sisätiloissa tapahtuva harrastustoiminta keskeytetään 23.12. asti.
- Aikuisten joukkueurheilun ja kontakti- ja kamppailulajien tauko jatkuu vastaavasti 23.12. asti.
- Julkiset sisäliikuntatilat suljetaan 3.–23.12. muuten kuin lasten ja nuorten harrastustoiminnan osalta (alle 20-vuotiaat).
- Muu kuin liikuntaan liittyvä lasten ja nuorten harrastustoiminta voi jatkua (alle 20-vuotiaat).
- Turvavälejä tulee pystyä tosiasiallisesti noudattamaan eli esimerkiksi pelaaminen ja kuorolaulu tulee laittaa tauolle. Etänä toteutettua harrastamista voidaan luonnollisesti jatkaa.
- Varsinais-Suomen maakuntarajoja ylittäviä urheilutapahtumia ja -kilpailuja ei tule järjestää. Suositus koskee kaikenikäisten yksilö- ja joukkuelajien liikunta- ja urheilutapahtumia sisä- ja ulkotiloissa.
- Kilpa- ja huippu-urheilun harjoittelu- ja kilpailumahdollisuudet kuitenkin turvataan sarjalisenssisopimukseen tai urheilusopimukseen perustuvalle ammattilaisurheilulle OKM:n määritelmän mukaisesti, maajoukkuetoiminnalle, Olympiakomitean tukiurheilijoille ja OKM:n apurahaurheilijoille.
- Urheilutapahtumissa ja -kilpailuissa on niiden luonteen vuoksi riksi tartunnoille ja massa-altistuksille. Kun suuri määrä urheilijoita ja yleisöä kokoontuu eri puolilta maata samaan tapahtumaan, on joukkoaltistuksen riski huomattava.
- Ulkoliikuntapaikat voidaan pitää avoinna omaehtoista liikkumista varten.
- Työryhmä suosittaa, että yksityiset toimijat ottavat käyttöönsä vastaavat toimet.
Opetuksen järjestäminen ja etätyö
- Korkeakoulut jatkavat etäopetuksessa aiemman suosituksen mukaisesti.
Toisen asteen opetus:
- Lukioissa siirrytään etäopetukseen mahdollisimman pian, viimeistään 7.12. alkaen.
- Ammatillisessa opetuksessa siirrytään etäopetukseen 3.12. alkaen, poikkeuksena välttämätön lähiopetus.
- Etäopetussuositus on voimassa oppilaitosten joululomiin saakka.
Ylä- ja alakoulut
- Lähiopetus voi jatkua. Jos tartuntaketjuja tulee, suositellaan, että kouluissa hyödynnetään määräaikaista etäopetusta tartuntaketjujen katkaisemiseksi ja jäljityksen tehostamiseksi.
- Henkilökunnan pitää käyttää kasvomaskeja. Jos tartuntoja todetaan, opetusryhmä asetetaan karanteeniin.
- Yläkouluissa myös oppilaille suositellaan maskien käyttöä.
Esiopetus (koulujen yhteydessä toimiva) ja varhaiskasvatus
- Henkilökunnan pitää käyttää kasvomaskeja tai vaihtoehtoisesti kokokasvovisiiriä.
- Suositellaan, että aivan pienimpien lasten kanssa työskentelevät käyttävät suojaimia mahdollisuuksien mukaan.
Etätyö
- Etätyösuositus on Varsinais-Suomessa voimassa toistaiseksi valtioneuvoston periaatepäätöksen mukaisesti (15.10.).
- Valtioneuvosto on kertonut, että suosituksen voimassaoloa tarkastellaan 31. joulukuuta 2020 mennessä.
- Työpaikoilla suositellaan etätyötä työtehtävien sen salliessa ja edistetään työjärjestelyitä, joilla vähennetään lähikontakteja ja muita riskitekijöitä työpaikoilla.
- Varsinais-Suomen koordinaatioryhmä suositteli 26.11., että kaikki työnantajat harkitsevat uudelleen huolellisesti mahdollisuudet siirtyä vielä nykyistä laajemmin etätyöskentelyyn.
Ikääntyneiden ja riskiryhmien suojaaminen
- Ikääntyneillä ja riskiryhmillä on oikeus tavata läheisiään. Erityisesti ympärivuorokautisen hoivan yksiköissä tapaamiset on turvattava. Vierailijoiden määrää tulee kuitenkin rajoittaa merkittävästi.
- Kun riskiryhmiin kuuluvat vierailevat hoivayksiköistä vastaavasti yksityiskodeissa, tulee huomioida suositukset yksityistilaisuuksien henkilömäärien rajoituksista.
- Hygieniaohjeisiin, turvaväleihin ja maskinkäyttöön on syytä kiinnittää erityistä huomiota ikääntyneiden ja riskiryhmiin kuluvien läheisten luona.
Lisäksi koordinaatioryhmä suosittaa, että kaikissa asiakaspalvelutilanteissa henkilökunnan tulee käyttää maskia, myös ulkotiloissa.
Suositukset Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin sivuilla.
Voit keskustella aiheesta Yle Tunnuksella keskiviikkoon 2.12. kello 23.00 asti.
Lue myös:
Koronatilanne heikentynyt Varsinais-Suomessa – koordinaatioryhmä: leviämisvaihe uhkaa maakuntaa