Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Suomen väestö ikääntyy ja keskittyy kaupunkeihin. Se on fakta. Tilastot antavat synkän vaikutelman syrjäisistä seuduista ja pienistä kylistä, jossa palveluita on hyvin vähän tai ei ollenkaan. Siitä huolimatta on ihmisiä ja perheitä, jotka ovat valinneet asua näillä seuduilla. Tapasimme heistä kolme.

Entisestä huoltoasemasta asunnon on löytänyt nelihenkinen perhe, joka on palannut kaupungista kotikuntaansa.

Itse määritelty elämä

Kainuussa Suomussalmen kunnassa sijaitsevaan Juntusrannan kylään on muuttanut reilu vuosi sitten Romppaisten perhe. Yli kymmenen vuoden kaupungissa asumisen jälkeen he ovat löytäneet väliaikaisen asunnon vuonna 2018 suljetun huoltoaseman yläkerrasta.

Paluun mahdollisti Katriina Romppaisen vanhempien karjatilan jatkaminen.

Ensi vuonna valmistuu uusi koti lähelle maatilaa.

– Jos ei olisi tilaa, asuisimme edelleen omakotitalossa Oulussa. Haaveilisimme pääsystä muuttamaan lähemmäs luontoa ja ajaisimme tänne viikonloppuisin, Katriina Romppainen kertoo.

Hän kertoo, että syrjässä voi itse määritellä elämänsä, eikä ole parempaa paikkaa kasvaa kuin maaseutu. Kaupungissa kiire tarttuu, mutta nyt saa määrittää itse tahdin. On tilaa olla, hengittää, miettiä, metsästää ja marjastaa.

Angus-naudat ammuvat sateisena päivänä Ruhtinansalmen Paukkavaaralla. Pekka Romppainen on mennyt jo aamulla hoitamaan maatilan töitä. Hän ajatteli kaupungista muuttaessaan, että maalla on aikaa, eikä ole hälinää tai vilskettä. Kiirettä lukuun ottamatta odotukset ovat pitäneet paikkansa.

– Kiire on mukana kuitenkin hyvällä tavalla. On stressitöntä. Aamulla jatketaan siitä, mihin eilen jäätiin, Pekka Romppainen lisää.

Hän arvostaa entistä enemmän kotiseutuaan, kun on nähnyt myös kaupunkielämää, joka on ollut omalla tavallaan antoisaa. Perhe asui kaupungissa yli kymmenen vuotta: heillä oli hyvä asua siellä.

– Kaupungissa elämä tarjotaan valmiimpana pakettina. Tavallaan sitä on välillä ikävä, Katriina Romppainen myöntää.

Netti täällä pelaa, joten sen avulla pysyy asioista kartalla.

Pekka Romppainen

He kokevat, että heiltä ei puutu mitään. Se vaatii kuitenkin suunnittelua ja valmistautumista. Ainoa asia, joka mietityttää oikeasti, on lasten 50 kilometrin koulumatka.

– Jos matkalla on hyvä tarkoitus, se menee sujuvammin. Ehkä se auttaa kulkemaan näitä välimatkoja, Katriina Romppainen toteaa.

Vaikka maaseutu kiehtoo, harvempi haluaa asua syrjäkylässä

Moni suomalainen pyörittelee Romppaisten tapaan mielessään, pitäisikö muuttaa syrjäisemmälle seudulle asumaan.

Ajatus on noussut pintaan erityisesti koronakriisin aikana. Poikkeuksellinen vuosi on saanut ihmiset pohtimaan, millainen on ihanteellisin paikka elämiseen. Tilastotkin osoittavat, että tänä vuonna aiempaa isompi joukko ihmisiä on muuttanut suurista kaupungeista väljempiin kuntiin.

Helsingin yliopiston Ruralia-instituutin tutkimusjohtaja Torsti Hyyryläisen mukaan globaalin pandemian pysyviä vaikutuksia muuttoliikkeisiin on vielä liian aikaista arvioida.

On silti fakta, että suomalaiset suhtautuvat nykyään myönteisesti maalla asumiseen. Esimerkiksi viimeisimmän maaseutubarometrin mukaan (siirryt toiseen palveluun) noin 60 prosenttia suomalaisista yhdistää hyvän elämän maaseutuun.

Maaseutu ei kuitenkaan ole kaikkialla samanlainen. On eri asia muuttaa pikkuruiseen Juntusrannan kylään, jossa välimatkat ovat pitkiä kuin kaupunkien lähellä olevalle maaseudulle.

Hyyryläinen arvelee, että iso osa maallemuuttopäätöksen tulevina vuosina tekevistä suuntaakin seudulle, josta pääsee nopeasti asioimaan läheiseen kaupunkiin.

– Harvaan asuttu maaseutu voi saada osansa muuttajista, mutta en usko, että tässä on mitään isoa patoa murtumassa.

On kuitenkin ihmisiä, joille Juntusranta on vetovoimainen kohde. Ihmisiä, jotka haluavat vaihtaa elämän rytmiä sekä löytää omaa tilaa ja vapautta.

Yksi heistä on Joni Anttila.

Matkamittariin 700 kilometriä viikonlopussa

Entisen kyläkoulun pihapiirissä on traktori, autoja, hevosia ja kolme suurta koiraa. Pihan rajaa pitkältä sivulta Kiantajärvi, jota pitkin vesiteitse on kuntakeskukseen Suomussalmelle matkaa noin 50 kilometriä.

Joni Anttila muutti vaimonsa ja kolmen peruskouluikäisen lapsen kanssa Loimaalta Juntusrantaan rauhallisemman arjen perässä. Perhe asuu entisessä kyläkoulussa, jossa on 700 neliöitä.

– On ollut monivuotinen haave järven rannasta ja hirsitalosta: pääsystä irti ruuhkasta ja kellosta.

Anttila koki Turun seudulla työelämän ja arjen stressaavana henkiinjäämistaisteluna. Loimaalta Juntusrantaan muuttaessa häntä huoletti eniten työ, mutta auto- ja konekuljettajalle niitä on riittänyt. Vaimo tekee hoitajan töitä Suomussalmella. Yksi suuri syy muuttoon on ollut lapsille terveellinen ympäristö.

– Se vapaus ja luonnon läheisyys, kun ympärillä on pelkkää korpea. Kaikki on äärettömän puhdasta, Anttila huokaa.

Pitkien välimatkojen takia Anttilan perheessä autoilla ajetaan yli 100 000 kilometriä vuodessa. Viikonlopun aikana lasten kuljettamisesta kavereiden luokse voi matkaa kertyä yli 700 kilometriä. Silti he ovat pärjänneet taloudellisesti paremmin kuin kaupungissa.

"Ehkä suurin syy [asua Juntusrannassa] on terveellinen kasvuympäristö lapsille. Mukulat saavat painaa pitkin metsiä crossipyörien kanssa, kalastaa ja tehdä nuotion sillon kun haluavat. "

Joni Anttila

Anttilasta parasta on herätä aamulla vasta, kun uni loppuu. Ikkunasta näkyy järvimaisema, eikä tarvitse miettiä, onko vaatteet päällä, kun kävelee ovesta ulos. Rantaan on rappusilta matkaa 50 metriä.

Palvelut ovat kaukana ja elämä vaatii varautumista: Anttilalla on polttoainetta, puuta ja puupellettejä reilusti omiin tarpeisiin. Suurissa pakastimissa ja jääkaapissa on ruokaa pidemmäksikin aikaa. Energiakuluista ja välimatkoista huolimatta Anttilasta Juntusrannassa on hyvä elää. Kaupunkiin hänellä ei ole ikävä.

– Oikeastaan hyvät kaverit ovat siellä, mutta ei ruuhka-Suomen kiireen ja saasteen keskeltä ole mitään jäänyt kaipaamaan, Anttila tiivistää.

1950-luvulla Juntusrannassa oli viisi kauppaa

Juntusranta oli aikanaan vilkas kylä, jonne perustettiin Suomussalmen ensimmäinen kansakoulu ja Kainuun ensimmäinen osuuspankki. Parhaimmillaan 1950-luvulla siellä oli viisi kauppaa. Nyt kauppoja on yksi.

Kylällä on käyttämättömäksi jääneitä taloja. Yksi niistä on sotien jälkeen YK:n tuella rakennettu terveystalo.

Yli kaksi vuotta kylmillään ollut rakennus rapistuu hiljalleen käyttökelvottomaksi, kun kosteutta on päässyt jo rakenteisiin saakka. Ovesta astuessa sisällä tervehtii kylmyys, johon verrattuna sateinen 8 asteen ulkoilma tuntuu lämpimältä halaukselta.

Juntusrannan kylä ei todennäköisesti enää palaa entiseen loistoonsa. On erittäin epätodennäköistä, että sinne kasvaisi samankaltainen eloisa keskittymä, arvioi yhteiskunta maantieteenyliopistonlehtori Juho Luukkonen Helsingin yliopistosta.

Paikkojen kuihtuminen johtuu tyypillisesti isoista talouden rakennemuutoksista ja siihen liittyvästä työpaikkojen ja palveluiden häviämisen noidankehästä.

– Asuinpaikan suhteen ihmisillä on erilaisia tarpeita ja erilaiset mahdollisuudet niiden tyydyttämiseen. Paikkakuntien elinvoimaisuuden ja tulevaisuuden näkymien kannalta olennaisia ovat nuoret ja nuoret aikuiset. He muuttavat sinne, missä on koulutusta ja työpaikkoja tarjolla, hän kertoo.

Kun puhutaan Juntusrannasta, tulisi heikkouksien sijaan keskittyä siihen, mikä merkitys kylällä on ihmisille, jotka edelleen asuvat siellä, Luukkonen sanoo.

Alueiden olemassaoloa oikeutetaan Luukkosen mielestä liikaa sen perusteella, paljonko ne tuovat taloudellista lisäarvoa yhteiskunnalle. Aluepoliittinen keskustelu on liian kapeakatseista. Taloudelliset näkökulmat peittävät alleen alueisiin ja paikkoihin liittyvät sosiaaliset, kulttuuriset ja ympäristölliset arvot.

Jotta keskustelu laajentuisi, Luukkosesta pitäisi kuunnella enemmän paikkakuntien asukkaita ja siellä olevia toimijoita, sillä paikallisilla on arvokasta tietoa ja ymmärrystä alueensa erityispiirteistä ja olosuhteista.

– Heidän tulisi päästä kertomaan, mitkä ovat heidän näkökulmastaan tärkeitä tavoitteita ja miten he määrittelevät kotipaikkansa kehityksen.

Tärkeää olisi pitää huolta alueen palveluverkostosta siinä määrin kuin palveluita tarvitaan.

Palveluiden lisääminen jopa mahdotonta

Juntusrannan kylän sydämessä on pieni kauppa, josta löytyvät esimerkiksi Postin ja Matkahuollon palvelut.

Kauppias Mari Heikkinen tuli 25 vuotta sitten Keravalta Kainuuseen klassisesti miehen matkassa. Se oli suuri muutos ihmiselle, joka oli tottunut pääsemään haluamaansa paikkaan minuuteissa. Marin mies, Hyrynsalmelta kotoisin oleva, Jarmo Heikkinen on kalankasvattaja sekä karhukuvaus- ja erämatkailuyrittäjä.

Syrjässä asumisen haasteita ovat sähkökatkojen lisäksi pitkät välimatkat. Lähimmälle koululle on kaupalta matkaa noin 65 kilometriä. Yläkoululaisen koulupäivälle voi tulla pituutta yhdeksän tuntia, ja kauempana töissä kulkevan on talvella syytä varata matkaan hyvin aikaa.

Ambulanssinkin tulo voi kestää tunnin.

"Apu ei ole muutaman minuutin päästä perillä. Näihin on pyrittävä itse varautumaan."

Jarmo Heikkinen

Heikkiset suunnittelivat polttoaineen lisäämistä palveluihinsa, mutta kustannuksia ei olisi saatu koskaan katettua.

– Lainsäädännön takia se on aivan liian kallis investointi. Toivoisin, että kaiken ei tarvitsisi olla niin kallista ja suurta, Jarmo Heikkinen kertoo.

Kauppias Mari Heikkinen tekee töitä kaupalla 12–14 tuntia päivässä. Heinäkuussa vapaapäiviä ei ole ollenkaan.

Mari Heikkinen rentoutuu miehensä kanssa metsällä tai muuten luonnossa liikkuen. Viime kesältä Mari Heikkisen mieleen on jäänyt mato-onkiretki.

– On ihan sama, oliko nykäisyn nykäisyä, kun sai istua siinä kiven nokassa ja vain pitää onkea kädessä, hän kuvailee.

Metsästyskoirien kouluttaminen ja eläinten kuvaaminen ovat Jarmo Heikkiselle tärkeitä keinoja nauttia luonnosta metsästyksen lisäksi.

– Sitä on kaasupullon kokoisesta saakka metsässä liikkunut. Jos sinne ei pääse, on kuin osa itseä olisi poissa.

Herättiko juttu ajatuksia? Keskustelu on auki 29.12 kello 23:een asti.