Valtakunnallinen itsenäisyyspäivän lipunnosto järjestetään tänä vuonna poikkeuksellisesti Hämeenlinnan Linnanpuistossa. Suomalaisuuden Liiton hallitus päätti, että vallitsevan koronatilanteen vuoksi lipunnostoa ei voida järjestää Helsingin Tähtitorninmäellä.
– Hämeenlinnassa lipunnoston järjestäminen on mahdollista, kasvomaskeja käyttäen ja turvavälejä noudattaen. Viranomaismääräyksiä tullaan noudattamaan tarkasti. Tarvittaessa tämä arvokas tilaisuus järjestetään ilman paikalla olevaa yleisöä, kertoo Suomalaisuuden Liiton hallituksen jäsen ja liputusasiantuntija Antti Ahonen tiedotteessa.
– Hämeenlinnan kaupunki historiallisena kulttuurikeskuksena, Suomen vanhimpana sisämaakaupunkina ja maailman Sibelius-pääkaupunkina sekä Hämeen linnan arvokkaat maisemat tarjoavat upean ympäristön tämän perinteikkään tilaisuuden järjestämiseen, perustelee Ahonen kaupungin valintaa.
Tapahtumalla yli 90 vuoden perinteet
Itsenäisyyspäivän valtakunnallinen lipunnosto järjestetään tänä vuonna yhtäjaksoisesti jo 64. kerran yhtäjaksoisesti. Ensimmäisen kerran tapahtuma järjestettiin vuonna 1927.
Sotavuodet katkaisivat perinteen, mutta Suomalaisuuden Liitto elvytti sen vuonna 1957. Siitä lähtien itsenäisyyspäivän valtakunnallinen lipunnosto on järjestetty joka vuosi. Kyseessä on esnimmäinen kerta, kun tilaisuus järjestetään Helsingin ulkopuolella.
Perinteisen itsenäisyyspäivän lippupuheen pitää puolustusministeri Antti Kaikkonen (kesk.).Kuorolaulusta vastaa Viipurin lauluveikot ja lipun nostosta NMKY:n Rastipartio.
Sunnuntaina 6.12. kello 9.00 alkava tilaisuus lähetetään suorana Yle Radio Suomessa ja Yle Areenassa.