Tänä päivänä kaikki armeijaan menevät eivät kuulu kirkkoon tai ole uskonnollisia. Siitä huolimatta Puolustusvoimissa sotilaspapistolla on virallisestikin merkittävä rooli henkisen toimintakyvyn ylläpitämisessä.
Sotilaspapisto antaa muun muassa sielunhoitoa varushenkilöille, kantahenkilökunnalle ja rauhanturvaajille. Lisäksi kriisin sattuessa heidän tehtäviinsä kuuluu kaatuneista huolehtiminen.
Talvi- ja jatkosodassa palveli noin 900 sotilaspastoria. Nykyään sotilaspapistoa ja sotilasdiakoneja on sodan ajan vahvuudessa noin 250.
Miksi papistolla on edelleen merkittävä asema Puolustusvoimissa, vaikka yhteiskunta on maallistunut esimerkiksi sota-ajoista?
Puolustusvoimien kenttäpiispa Pekka Särkiö kertoo, että taustalla on muun muassa Geneven sopimus sekä YK:n ihmisoikeusjulistukset. Lisäksi Suomen laissa määritellään, että Puolustusvoimilla on velvollisuus kouluttaa pappeja, jotka työskentelevät varuskunnassa palveluksensa ajan.
On kuitenkin epäselvää, miksi papiston läsnäolo on alun perin sisällytetty lakiin Puolustusvoimista. Yle kysyi asiaa pääesikunnasta, puolustusvaliokunnasta, oikeushistorian professori Jukka Kekkoselta ja kenttäpiispa Pekka Särkiöltä. Asiaa perusteltiin sillä, että nykyisten kokemusten valossa sotilaspastoreiden olemassaolo on koettu merkittäväksi.
– Yksiselitteistä vastausta ei ole, mutta on todennäköistä, että lain taustalla on perinteisesti vahva kirkon ja valtion liitto.
Lisäksi uskonnonvapauden puitteissa tulee pitää huoli siitä, että kriisin sattuessa ihmisillä on mahdollisuus uskonnolliseen sielunhoitoon. Sama koskee myös asepalvelusta tänä päivänä.
Myös tutkimukset tukevat sotilaspappien tärkeyttä sota-aikana. Heidän tukensa on ollut merkittävää niin sanotussa moraalisen stressin ja trauman hoidossa, kertoo kenttärovasti Janne Aalto Puolustusvoimien tutkimuslaitokselta.
– Samalla tutkimuksissa huomautetaan, että psyykkisten oireyhtymien ja sairauksien hoitoon sotilaspapeilla ei ole ammattitaitoa, joten heidän on tarvittaessa tunnistettava tällaiset henkilöt ja lähetettävä heidät psykologien tai psykiatrisen avun piiriin.
"Hengellinen ja henkinen tuki ovat kaksi eri asiaa"
Tänä päivänä Puolustusvoimissa toimii sotilaspapisto ja palveluksen ajan pappina työskenteleviä varushenkilöitä.
Esimerkiksi etiikan oppitunneilla opettajan roolissa toimii sotilaspastori. Palveluksen ulkopuolella sotilaspapisto järjestää kenttähartauksia ja ovat muutoinkin tukena, esimerkiksi tarjoavat keskusteluapua varushenkilöiden arkisiin huoliin. Sotilaspapisto ei tee potilasmerkintöjä, ja heitä sitoo täydellinen vaitiolovelvollisuus.
Hengelliset tapahtumat ovat vapaaehtoisia.
Puolustusvoimissa toimii myös sosiaalikuraattoreita, jotka auttavat esimerkiksi sosiaalis-taloudellisissa ongelmissa sekä opinto- ja työasioissa. Mutta henkistä tukea varushenkilöt saavat lähinnä sotilaspapistolta.
Kaikki eivät pidä papiston vahvaa roolia Puolustusvoimissa järkevänä.
Vapaa-ajattelijat ry:n mukaan sotilaspapiston rooli on liian vahva ottaen huomioon, että uskonnottomia ihmisiä on asepalveluksessa mukana.
Vapaa-ajattelija-lehden päätoimittaja Esa Ylikosken mukaan on erikoista, että henkistä tukea antavat hengelliset toimijat.
– Sotilaiden psykososiaaliseen tukeen tarvitaan laajempaa ammatillista osaamista terveydenhuollon puolelta.
Ylikoski toivoisi, että henkistä tukea voisi halutessaan saada ei uskonnolliselta henkilöltä, koska hänen mukaansa pastorit ovat saaneet pappisvihkimyksessä hengellisen avun koulutuksen.
– Hengellinen ja henkinen tuki ovat kaksi eri asiaa. Hengellisen tuen ammattilaiset eivät ole parhaita henkilöitä uskonnottomien tuen antajiksi.
Ylikoski toteaa että, mikäli pappeja halutaan pitää asevoimissa, niin hengellisen tuen rinnalle tarvitaan psykologista ja sosiaalista asiantuntemusta. Tällaisia ammattilaisia toimii asevoimissa esimerkiksi Norjassa ja Hollannissa. Molemmissa maissa palvelee humanistisia kappalaisia, joita uskonnottomat ihmiset voivat lähestyä.
Kenttärovasti: papistolla paras kokemus kuoleman kohtaamisesta
Kenttäpiispa Pekka Särkiö näkee puolestaan asian siten, että sotilaspapisto on kaikkia varten.
– He edustavat sitä osaamista, mikä heillä on akateemisen koulutuksen kautta, minkä Puolustusvoimat katsovat sopivaksi ja tarpeelliseksi. Tämä on koettu hyväksi.
Kainuun prikaatin kenttärovasti Penna Parviainen arvelee, että hänen edustamansa ammattikunta on juuri oikea taho, josta henkistä apua saadaan. Kriisitilanteessa asevoimat saattavat joutua käyttämään tappavaa voimaa ja lähettää omia sotilaitaan tilanteisiin, joissa omia tappioita syntyy. Esimerkiksi kaatuneiden huollon oppitunnilla keskustellaan siitä, miten päästään toimintakykyiseksi silloin, kun oma taistelutoveri kaatuu.
– Olen haudannut yli sata ihmistä ja kohdannut tuhansia surevia omaisia. Millä muulla ammattikunnalla on niin paljon kokemusta kuoleman ja surevien omaisten kohtaamisesta?
Parviainen arvelee, että ihmisellä saattaa olla jopa luontainen taipumus hakeutua jonkin itseään korkeamman voiman äärelle, kun kohtaa elämää suurempia asioita, kuten kuolemaa, sotaa ja tragediaa.
Mitä mieltä olet papiston asemasta Puolustusvoimissa? Voit keskustella aiheesta sunnuntaihin kello 23:een asti.