Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

THL lähetti maanantaina lausunnon, joka oli kuolinisku SM-liigan yritykselle pelata joulukuussa: yli 50 hengen yleisötilaisuuksia ei saisi järjestää edes epidemian perustasolla

THL:n arvion mukaan yleisötilaisuuksien rajoituksia oli tiukennettava, kun koko maan epidemiatilanne otetaan huomioon.

KalPa-fanit
KalPa ei voi pelata kotiotteluitaan yleisölle, vaikka Kuopiossa ollaan epidemian perustasolla. Kuva: AOP
Joska Saarinen
Avaa Yle-sovelluksessa

THL lähetti maanantaina aluehallintovirastoille kaikessa hiljaisuudessa lausunnon, joka käytännössä kielsi yli 50 hengen yleisötilaisuudet koko Suomesta. Linjaus oli kuolinisku jääkiekon SM-liigan yritykselle jatkaa kautta joulukuussa.

SM-liigaseurat eivät voi taloudellisista syistä pelata ilman yleisöä ja THL:n uusi linjaus tekee sarjan pelaamisen mahdottomaksi niilläkin alueilla, jossa epidemia on perustasolla.

Aluehallintovirastojen linjauksien mukaan jääkiekon SM-liigassa kotiotteluita yleisön edessä voisi tällä hetkellä pelata vain Porissa ja Raumalla. THL:n suosituksen mukaan myöskään Porissa ja Raumalla ei pitäisi pelata yli 50 henkilön yleisölle.

SM-liigan puheenjohtaja Heikki Hiltunen sanoi Yle Urheilulle tiistaina, että SM-liiga menee todennäköisesti viikoiksi tauolle.

Vielä viikonloppuna SM-liiga laskeskeli, että joulukuussa voidaan pelata, koska osa liigajoukkueista pelaa kotipelinsä alueella, joka on koronavirusepidemian perustasolla.

Tilanne muuttui, kun THL lähetti maanantaina aluehallintovirastoille uudet suositukset.

Korkeintaan 50 henkilön yleisötilaisuuksia

THL:n pääjohtaja Markku Tervahaudan ja johtaja Mika Salmisen allekirjoittamassa lausunnossa suositellaan, että epidemian perustasolla olevilla alueilla "sallitaan korkeintaan 50 henkilön kokoontuminen yleisötilaisuuksissa ja yleisissä kokouksissa ulko- ja sisätiloissa”.

Aikaisemmin epidemian perustasolla ja kiihtymisvaiheessa olevilla alueilla sai suositusten mukaan järjestää yli 50 henkilön yleisötilaisuuksia, jos turvaväleistä ja muista koronavarotoimista pystyttiin huolehtimaan. Tiukat rajoitukset yleisötilaisuuksiin tulivat voimaan vasta, kun epidemia siirtyi alueellisesti leviämisvaiheeseen.

Useat aluehallintovirastot reagoivat THL:n suositukseen ja tiukensivat yleisötilaisuuksiin liittyviä rajoituksia alkuviikosta.

Esimerkiksi Itä-Suomen aluehallintovirasto linjasi tiistaina, että Kuopiossa ei voida järjestää yli 50 henkilön yleisötilaisuuksia, vaikka kaupunki on epidemian perustasolla. Tämän vuoksi jääkiekon SM-liigassa pelaava KalPa joutui siirtämään kaikki joulukuun kotiottelunsa.

Toisaalta esimerkiksi Satakunnassa on yhä voimassa suositus, jonka mukaan yli 50 henkilön yleisötilaisuuksia voi järjestää. Satakunta on epidemian kiihtymisvaiheessa. Jos THL:n linjausta noudatetaan myös Satakunnassa, myöskään Ässät ja Lukko eivät voi pelata kotiotteluita yleisön edessä.

THL perusteli uusia suosituksia sillä, että tartunnat ovat kasvussa ympäri maata ja tartuntoja on tavattu yhä useammassa kunnassa. Lausunnossa myös todetaan, että “vaikka Uudenmaan alueella on todettu suurimmat tapausmäärät, uusimmassa THL:n suorittamassa jätevesipuhdistamoiden näytteenotossa kaikista paitsi yhdestä puhdistamosta löytyi COVID-19-taudin aiheuttajavirusta”.

THL:n lausunnon mukaan kiihtymisvaiheessa olevilla alueilla yleisötilaisuuksiin saisi jatkossa osallistua vain 20 henkilöä ja leviämisvaiheessa olevilla alueilla raja olisi 10 henkilöä.

Lue myös:

Pelit jäihin! Jääkiekon SM-liiga todennäköisesti tauolle viikoiksi – "Seurojen ahdinko syvenee"

Mikä merkitys on SM-liigaa uhkaavalla viikkojen pelitauolla? Talouskurimuksessa rämpineen JYPin pomo avaa vaikutukset

SM-liigan kotiotteluiden siirtämisrumba jatkuu: nyt KalPa ja Jukurit ilmoittavat siirroista

SM-liigassa siirretään otteluita jatkuvasti – seurapomo avautuu toivottomasta tilanteesta: "Suomen valtio ei välitä p*skaakaan urheilusta"

Suosittelemme