Mistä johtuu, että ilmapiiri tuntuu tällä hetkellä aivan erityisen vihamieliseltä?
Fjodor Dostojevski sanoi, että ihminen listaa kyllä huolensa, mutta harvoin iloja. Sama pätee kritiikkiin ja kehuihin.
Ja kuitenkin tiedämme, että yhtä negatiivista sanaa kohden tarvitaan ainakin viisi positiivista.
Itse asiassa meidän olisi kylvettävä seuraavat kymmenen vuotta pelkässä onnessa ja auvossa eheytyäksemme kaikesta siitä, mitä nyt syydetään ilmoille.
Ja olen minäkin joskus syytänyt.
Tämä on näet yhtä tarttuvaa kuin korona.
Juttelimme pojan kanssa poliittisesta kulttuurista. Politiikka ei tietenkään luonteensa puolesta ole koskaan siistiä samanmielisyyttä, mutta mieleen on jäänyt kokoomuslaisen kansanedustajan lausuma.
Kuinka salin puolella voidaan kiistellä, mutta kuppilassa kiskaistaan sumpit yli puoluerajojen. Asioista voidaan olla eri mieltä, mutta toista ei demonisoida ihmisenä.
Se oli osa sivistysporvarillisuutta (ylipäätään käytöstapoja).
Toisen eriävä mielipide on avoin kutsu taisteluun.
Nyt liian usein käydään asioiden asemesta kiinni henkilöön. Asiapohjainen keskustelu muuttuu henkilökohtaiseksi heti, jos ihminen erehtyy lausumaan yhdenkin ideologisesti “ylikuumenneen” sanan. Jopa tilastotieteilijä, joka tuottaa jollekulle epämieluisia käppyröitä, saattaa saada sontasangon niskaansa – sillä perusteella, että ”tilastot vääristelevät”.
Vuosi vuodelta riitaan on tarvittu aina vain pienempi näkemysero – se, että kohauttaisi olkapäitään ja ajattelisi ”vai että tuommoista” tai “no eipä kosketa minua”, riittää yhä harvemmalle. On nostettava meteli ja tulkittava toista mahdollisimman pahantahtoisesti.
Kuin piru Raamattua.
Toisen eriävä mielipide on avoin kutsu taisteluun.
Myrkkylientä on höystetty myös ihka uusilla mausteilla.
Kuten väkivaltafantasioilla. Mitä pidemmäksi jokin keskusteluketju netissä etenee, sitä varmemmin kuvaan tulevat mukaan ehdotukset, joista yleisin lienee “saunan taakse vienti”. Omankädenoikeutta vaaditaan palautettavaksi, keskiaikaisia julkisia teloituksia kaivataan. Hekumoidaan avoimesti päälle ajamisella, kastraatiolla ja auton takana kuoliaaksi vetämisellä, pakkopaidoilla.
Tällaisia kommentteja on joskus niin paljon, ettei niitä vaivauduta aina edes moderoimaan. Se antaa kuvan siitä, että asia on ok - ettei pimeistä mielihaluista tarvitse tuntea enää häpeää. Usein on vieläpä niin, että lyödään jo valmiiksi heikossa asemassa olevia ihmisiä, alaspäin, mikä tuntuu erityisen alhaiselta.
Nuorena luetut science fiction -satiirit eivät pystyneet kuvittelemaan niitä teorioita, joita nyt esitellään pokkana ympäri nettiä.
Toinen uusi mauste on salaliittoteorioiden vyöry.
Kun kaikki ovat toisiaan vastaan, tuntuu turvalliselta niputtaa viholliset yhdeksi. Vaikkapa nyt liskoihmisten järjestöksi, joka on ujuttamassa koronarokotteeseen 5g-antennien mutatoimaa geeniainesta popsiakseen vauvoja.
Kuten Facebook-kaveri totesi: edes nuorena luetut science fiction -satiirit eivät pystyneet kuvittelemaan niitä teorioita, joita nyt esitellään pokkana ympäri nettiä.
Onkin lukematon määrä teorioita siitä, mikä räyhäämisessä kiihottaa ja miksi vastakkainen mielipide aiheuttaa usein tarpeen vastata koston logiikalla – koston, joka on yleensä moninkertaisesti vahvempi reaktio alkuperäiseen nähden – mutta yksi niistä on jäänyt erityisesti mieleen.
Se, että nettiriitely tuottaa nautintoa muistuttavan tunteen.
Ilmiötä on verrattu psykiatri Jacques Lacanin käsitteeseen jouissance.
Kuohunta kiihottaa.
Jouissancessa tavoitellaan mystistä “parempaa maailmaa”. Olennaista kuitenkin on, ettei se koskaan toteudu. Taistelu vihollisia vastaan ja mielipidejohtajan kiihottavat visiot ovat jutun ydinmehua. Vastapuolen pöyristyttäminen on aivan olennaista, koska siten ylitetään sallitun rajoja.
Kuohunta kiihottaa.
Oli miten oli, olen löytänyt someryhmän, jossa en ole nähnyt vielä yhtään loukkaavaa kommenttia.
En paljasta nimeä. Varjelen löytöäni kuin aarretta.
Kun klikkaan itseni ryhmään, suloinen lämpö täyttää rinta-alan. Yhtäkkiä voi lukea vaikeistakin aiheista, mutta kukaan ei tuomitse. Kukaan ei käske häpeämään, ei katsomaan peiliin, ei oppimaan tavoille, ei huuda ”oma vika” tai ”voi kyynel”. Kukaan ei ivanaura, kukaan ei hauku idiootiksi.
Sellainen paikka on tosiaan olemassa.
Elämän onni ovat hyväntahtoiset ihmiset.
Asta Leppä
Kirjoittajan mielestä faktapohjainen, hyvähenkinen väittely on elämän suola
Kolumnista voi keskustella 11.12. klo 23:00 asti.
Lue myös:
Mona Mannevuon kolumni: Kuka kaipaa uusia keskustelukumppaneita, jos he toivovat kuolemaasi?
Kari Enqvistin kolumni: Suomalainen keskustelu riehaantuu helposti pelkäksi huutamiseksi