Poliisi joutui turvautumaan piikkimaton käyttöön keskiviikon vastaisena yönä Kuopiossa.
Poliisipartio yritti puolen yön aikaan pysäyttää henkilöautoa Kellolahdentiellä, mutta kuljettaja ei noudattanut pysähtymismerkkejä.
Auto jatkoi matkaansa ja ajoi lopulta Puijonlaaksontietä vastaantulevien kaistaa moottoritielle ja edelleen Savilahdentielle kohti Prismaa.
Neulamäentien kohdalla auton eteen laitettiin piikkimatto, mutta matka ei pysähtynyt vielä siihenkään.
Lopulta auto lähti luisuun ja ajautui Savilahdentiellä keskikorokkeen päälle. Kuljettaja oli paikkakuntalainen noin 40-vuotias mies. Auton kyydissä oli myös matkustaja.
Kuljettajaa epäillään törkeästä rattijuopumuksesta, törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta sekä kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.