Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Kun Lilli Hatinen, 23, muutti Helsinkiin, elämisen kalleus iski tajuntaan – käteen ei jää juuri mitään ylimääräistä

Korona mutkisti myös opiskelijoiden arkea entisestään. Yle seuraa kuukauden ajan 23-vuotiaan Lilli Hatisen taloudellista arkea.

Opiskelijan taloudellinen arki, kuvassa opiskelija Lilli Hatinen Helsingin Mellunmäessä.
Pääkaupunkiseudulla ruoka ja asuminen on Lilli Hatisen mukaan kalliimpaa kuin muualla Suomessa. Hän on pohtinut, että jos asuisi esimerkiksi Porvoossa tai Keravalla, asumisessa saisi säästettyä tuntuvasti. Kuva: Jorge Gonzalez / Yle
Tanja Kröger
Avaa Yle-sovelluksessa

Kun opiskelija Lilli Hatinen reilu vuosi sitten muutti yhteen poikaystävänsä kanssa, hän koki sen olevan taloudellinen pelastus. Silloin hän alkoi kiinnittää huomiota rahankäyttöönsä.

– Olen tuhlaileva ihminen. Olen onnellinen Tapanista, sillä hän ei ostele ylimääräisiä. Yksin ostaisin varmasti kaikkea turhaa.

Opiskelijan taloudellinen arki, kuvassa Lilli Hatinen poikaystävänsä Tapanin kanssa Helsingin Mellunmäessä.
– Emme riitele poikaystävän kanssa rahasta. Haluan olla avoin poikaystävälle rahankäytöstä. Jos minulla ei ole rahaa, sanon siitäkin suoraan, kertoo Lilli Hatinen. Vierellä poikaystävä Tapani Pärssinen. Kuva: Jorge Gonzalez / Yle

Parisuhteessa raha on yleisimpiä riitojen aiheuttajia. Näin sanoo ainakin Marttaliiton hankekoordinaattori Erkki Ukkola. Konflikteja syntyy hänen mukaansa herkästi silloin, kun kaksi hyvin erityyppistä rahankäyttäjää seurustelee keskenään.

Lilli Hatisella ja hänen poikaystävällään Tapani Pärssisellä näin ei käy.

– Mietimme paljon enemmän rahankäyttöä jo siltä kantilta, että olemme rehellisiä toisillemme.

Korona mutkisti opiskelijoiden taloutta

Monen opiskelijan talous on ollut koronan myötä poikkeuksellisen tiukilla. 23-vuotiaan opiskelijan Lilli Hatisen mielestä positiivinen puoli on, että kauppareissujen määrä on tänä vuonna vähentynyt.

Joulukuussa Hatisella jäi asumistuesta, opintotuesta sekä töistä käteen noin 1 100 euroa. Kun kaikki laskut ja menot oli maksettu, rahaa oli loppukuussa noin 50–100 euroa.

Opiskelijan taloudellinen arki, kuvassa Lilli Hatinen poikaystävänsä Tapanin kanssa Helsingin Mellunmäessä.
Lilli Hatinen ja poikaystävä Tapani Pärssinen katsovat läpi joulukuun laskuja. Taustalla koira Retu. Kuva: Jorge Gonzalez / Yle

Hatinen myöntää, että säästämisessä hänellä olisi kuitenkin vielä parantamisen varaa.

– Kumppanilla on myös jonkun verran säästöjä, koska hän osaa säästää toisin kuin minä.

Opintojen maksullisuus ärsytti aluksi

Lilli Hatinen opiskelee toista vuotta Helsingissä yksityisessä Snellman-korkeakoulussa steinerpedagogiseksi luokanopettajaksi. Hänen mukaansa opinnot maksavat vuodessa 2 400 euroa. Hatinen kustantaa ne opintolainalla.

Hatinen maksoi aiemmin valokuvaajan opinnoista ja pohti, ettei taas haluaisi maksaa opinnoista.

– Silloin mietin, että ei tässä ole mitään järkeää.

Nyt Hatinen pitää opintojaan hintansa väärtinä. Hän tekee jo nyt opiskelujensa ohessa opettajan sijaisuuksia ja tienaa niistä noin 100–400 euroa kuukaudessa.

Opintolainan lisäksi Hatisella ei ole muuta velkaa. Hänellä on luottokortti, jota hän käyttää harvakseltaan.

Valmistumisensa jälkeen Hatinen aikoo jatkaa opintojaan vielä kasvatustieteiden maisteriksi.

– En halua saada epäpätevän palkkaa siksi, että minulla ei ole maisterin papereita.

Korkeat vuokrat

Kun Lilli Hatinen muutti Lappeenrannasta Helsinkiin kolme vuotta sitten, hän pisti merkille, miten paljon kalliimpaa Helsingissä oli kuin kotikaupungissa. Ensin hän asui kaverinsa kanssa Pasilan vuokra-asunnossa, joka maksoi 1 400 euroa kuussa.

Tämän jälkeen hän muutti poikaystävänsä kanssa yhteen Espoon Matinkylään. Kaksion vuokra oli melkein 900 euroa.

– Viime vuonna oli pakko käydä töissä, koska rahat eivät olisi muuten riittäneet elämiseen ja olisi ollut todella tiukkaa.

Opiskelijan taloudellinen arki, kuvassa opiskelija Lilli Hatinen Helsingin Mellunmäessä.
Lilli Hatinen sanoo, että Helsingissä on vaikeaa pärjätä opiskelijana taloudellisesti, jos ei tee töitä opintojen ohessa. Kuva: Jorge Gonzalez / Yle

Hatinen asuu nyt poikaystävänsä kanssa Helsingin seudun opiskelija-asuntosäätiö Hoasin kaksiossa Helsingin Mellunmäessä. 53 neliön kaksion vuokra on 647 euroa. Hatinen kertoo maksavansa vuokran itse asumistuella ja opintotuella, kun taas poikaystävä maksaa enemmän laskuja ja ruokaa.

Rescue-koira Kreikasta

Hatinen rakastaa koiria. Hatinen omistaa Retu-nimisen koiran, joten hän maksaa sen kulut eli koiran lääkärit, rokotukset sekä ruuat. Lisäksi Hatinen päätti ottaa toisen sekarotuisen rescue-koiran Kreikasta. Se maksaa 540 euroa.

– Tammikuussa en osaa yhtään arvioida, paljonko tulee menemään rahaa uuden koiran myötä.

Opiskelijan taloudellinen arki, kuvassa Lilli Hatinen poikaystävänsä Tapanin ja Retu koiran kanssa Helsingin Mellunmäessä.
Lilli Hatinen ja Tapani Pärssinen sekarotuisen Retu-koiran kanssa. Se päätyi Hatiselle Lemin Tassutarhan kautta. Kuva: Jorge Gonzalez / Yle

Vaikka koiran ruokiin menee kuukaudessa vain muutamia kymppejä, Retu on kuitenkin tapaturma-altis. Yhteen eläinlääkärikäyntiin menee jopa satoja euroja. Hatisella on kuitenkin koiravakuutus.

Hatisella ja poikaystävällä on lisäksi edellisestä asunnosta jäänyt vuokravakuustili, jossa on 1 600–1 700 euroa. Se on äkillisiä menoja, kuten joululahjoja varten. Hatinen on myös pohtinut, maksaisiko rahoilla tulevan koiran.

Harvoin ulkona syömässä

Lilli Hatinen seuraa tarjouslehtiä ja tekee kauppalistan poikaystävänsä kanssa. Kaupassa he käyvät vain kerran viikossa.

Opiskelijan taloudellinen arki, kuvassa opiskelija Lilli Hatinen Helsingin Mellunmäessä.
Lilli Hatinen kertoo katsovansa tarkkaan mainoslehdistä, mikä on tarjouksessa. Kuva: Jorge Gonzalez / Yle

Hatinen ja poikaystävä Pärssinen käyvät ulkona syömässä pari kertaa kuukaudessa halvoissa paikoissa, kuten Hesburgerissa. Marraskuussa hänellä ja poikaystävällä oli synttärit.

– Emme käy hienoissa fine dining-paikoissa. Kotiruoka on paljon halvempaa.

Aikaisemmin Hatisella oli tapana tilata ruokaa Woltista, mutta hän lopetti sen tavattuaan poikaystävänsä.

– Jos asuisin yksin, tilaisin varmaan vieläkin. Kun asuu toisen kanssa, tulee tehtyä asioita yhdessä.

Opiskelijan taloudellinen arki, kuvassa Lilli Hatinen poikaystävänsä Tapanin kanssa Helsingin Mellunmäessä.
Lilli Hatinen ja Tapani Pärssinen kokkaavat usein peruna-pastapainotteista ruokaa, kanaa ja tonnikalaa. Quornia ostetaan, kun on rahaa enemmän. Ostokset eivät mene koskaan satasen yli. Kuva: Jorge Gonzalez / Yle

Kun Lilli Hatisen vanhemmat tulevat käymään Hatisen luona Helsingissä, he kysyvät tarvitseeko kaupassa käydä. Apua Hatinen on kuitenkin harvoin pyytänyt.

– Meidän perheessä ei ole kauheasti keskusteltu rahasta, mutta jos tarvitsisin jotain, vanhemmat varmasti auttaisivat.

On kuitenkin pari poikkeusta. Isä maksaa pariskunnan netin. Lisäksi vanhemmat maksavat Hatisen ja koiran matkat Lappeenrantaan.

– Harvemmin minulla on varaa maksaa omasta matkasta plus koiran matkustamisesta. Haluan kuitenkin käydä vanhempieni luona.

Joululahjaksi Hatinen sai esimerkiksi uudet saappaat, kun vanhat kengät menivät rikki. Opiskelijabudjetilla 60 euron saappaat olivat liikaa.

Opiskelijan taloudellinen arki, kuvassa Lilli Hatinen poikaystävänsä Tapanin kanssa Helsingin Mellunmäessä.
Lilli Hatinen ja poikaystävä Tapani Pärssinen ovat asuneet reilun vuoden yhdessä. Kuva: Jorge Gonzalez / Yle

Hatinen kertoo ostavansa vaatteita harvoin ja pääasiassa kirpputorilta.

Kun hän osti uuden repun kolme kuukautta sitten, harkitsi hän sitä pitkään.

– Ajattelin, että voin käyttää sitä koulureppuna ja vaelluksessa. Välillä tulee kuitenkin morkkis siitä, mitä ostaa.

Silloin tällöin elämään kuitenkin kuuluu myös jotakin luksusta, joka saattaa myöhemmin näkyä kukkarossa. Hatinen käy elokuvissa, siskon kanssa uimassa tai kynsihuollossa.

– Välillä tajuan jälkeenpäin, että minulla ei ole rahaa tilillä ja siinä kohtaa on jo tehnyt jotain tuollaista.

Yle seuraa heti loppiaisen jälkeen Hatisen taloudellista arkea opiskelijana kuukauden ajan.

Voit keskustella aiheesta 5.1.2021 klo 23 asti.

Lue myös:

Matti Tuomaala säästi vuodessa yli 5 000 euroa, kun jätti turhat hankinnat tekemättä – "Yllätti itsenikin"

Kun Elsamari Tihula, 22, muutti omilleen, rahankäyttö lähti käsistä – moni nuori putoaa samaan ansaan: "Ostan tosi paljon turhaan"

Parisuhteessa yleinen riidanaihe on raha – varallisuusvalmentaja antaa kuusi vinkkiä rahan ja rakkauden yhdistämiseen

Suosittelemme