Ruotsin seiväshyppääjä Armand Duplantis on valittu vuoden parhaaksi miesyleisurheilijaksi ja Venezuelan kolmiloikkaaja Yulimar Rojas vuoden parhaaksi naisyleisurheilijaksi.
Ruotsalainen Duplantis paranteli maailmanennätystä hallissa kahdesti tämän vuoden helmikuussa. Ensin ruotsalainen ylitti 617 Puolan Glasgow'ssa ja viikkoa myöhemmin hän petrasi ME:tä sentillä Skotlannissa. Duplantis teki myös ulkoratojen maailmanennätyksen, kun hän ylitti Roomassa tuloksen 615.
Kaksinkertainen maailmanmestari Yulimar Rojas rikkoi maailmanennätyksen niin ikään hallissa, kun hän hyppäsi helmikuussa Madridissa 15,43. Rojas peittosi Venäjän Tatjana Levedevan nimissä olleen ennätyksen seitsemällä sentillä.
Rojas kilpaili vain kahdesti ulkoradoilla. Rojaksen nimiin kuitenkin merkittiin myös kauden pisin ulkoradoilla tehty hyppy, kun hän ponnisti Espanjassa tuloksen 14,71.
Duplantis kertoi Kansainvälisen yleisurheiluliitto World Athleticsin tiedotteessa, että hän halusi näyttää tänä vuonna kykynsä maailmalle.
– Pystyin siihen, ja pääsin hyviin korkeuksiin etenkin sisätiloissa, Duplantis iloitsi.
Rojas oli puolestaan häkeltynyt valinnastaan.
– En rehellisesti odottanut tätä. Tämä voitto merkitsee minulle ja kaikille kanssani työskenteleville paljon. Tämä valinta vuoden parhaaksi urheilijaksi antaa paljon lisää inspiraatiota tulevalle kaudelle, Rojas sanoi.
Lue myös:
Seiväsihme Duplantis pysyi voittamattomana – Timanttiliiga päättyi Dohaan