Kokoomus esittää, että terapiatakuu toteutetaan ennen joulua. Sari Sarkomaa (kok.)
Nopeimpana vaihtoehtona Vihreät ehdottavat terapiatakuun rahoittamista EU:n elvytyspaketista. Tiina Elo (vihr.)
Jos eduskunnan on mielekästä tässä tilanteessa käsitellä kannabis-aloitetta, olisi syytä käsitellä myös tämä huomattavasti tärkeämpi aloite. Mari Rantanen (ps.)
On tärkeää että tämä aloite käsitellään viimeistään hoitotakuun käsittelyn yhteydessä. Veronica Rehn-Kivi (r.)
Muun muassa näin Uudenmaan ja Helsingin kansanedustajat vastasivat Ylen kysymykseen pitäisikö terapiatakuu -kansalaisaloite käsitellä välittömästi eduskunnassa. 34 kyselyyn vastanneista vastasi "kyllä", yksi kansanedustaja vastasi "en osaa sanoa".
Terapiatakuu takaisi maksuttoman hoitoon pääsyn julkisessa terveydenhuollossa kaikille kuukauden sisällä. Mutta se vaatii lain muutoksen. Terapiatakuusta jätettiin kansalaisaloite pian puolitoista vuotta sitten.
Mielenterveystyön konkari Olavi Sydänmaanlakka tervehtii ilolla lähes yksimielistä myötämielisyyttä asiassa.
– Olen viimeiset pari kuukautta seurannut eduskunnan keskusteluja ja olen ilokseni havainnut, että tämä teema on sekä opposition että hallituksen huulilla.
Sydänmaanlakka on Mielenterveyden keskusliiton toiminnanjohtaja ja mielenterveysalan järjestöjen verkoston, Mielenterveyspoolin puheenjohtaja.
Kiire mielenterveyspalveluiden paremmalle saatavuudelle ja nopeasti hoitoon pääsemiselle on: Sydänmaanlakka odottaa keväällä räjähtävää mielenterveyspommia.
– Psyykkinen kuormittavuus koskettaa useampaa ihmistä kuin koskaan aikaisemmin.
Etätyöt yksi riskitekijä
Yksi riskitekijä monen muun joukossa on massiivinen siirtyminen etätöihin. Hän on keskustellut aiheesta muun muassa Työelämän tutkimuslaitoksen tutkijoiden kanssa.
– Olen vähän kuittaillut, että tässä olisi tavallisillekin ihmisille oivallinen tilaisuus tutustua keskivaikean masennuksen oireisiin.
Kotona päivät jatkuvan samanlaisina toinen toistensa perään ja elämän turvallisuutta rakentavat rutiinit häviävät. Normaaliin työelämään liittyy vaihtelevuutta ja eri rooleja.
Kun kotona ei saa samalla tavalla palautetta työstään, omat vaatimukset työtä kohtaan voivat kasvaa kohtuuttoman suuriksi. Pian voi käydä niin, että etätyöläinen ei ole omiin suorituksiinsa tyytyväinen, eikä näe arvoa omalla työnteollaan.
– Tällainen alkaa vaikuttaa omaan toimintakykyyn, mikä on masennuksen yksi tuntomerkki. Siinä voi alkaa lamaantua ja menettää toimintakyvyn totaalisestikin, jos ei näe arvoa ja merkitystä suoritteillaan, Sydänmaanlakka sanoo.
Hän toteaa, että tilannetta ei paranna se, että vertaistukea haetaan somesta, jossa kaikki ovat "helvetin tehokkaina koko ajan jossakin palavereissa ja jaksavat huoltaa itseään kuntosalilla vielä työpäivän päätteeksi".
Hoitoon hakeutumista on lykätty: maksun aika tulee pian
Yle kertoi aiemmin syksyllä naisesta, joka yritti monta vuotta hakea apua mielenterveysongelmiin julkisesta terveydenhuollosta, ja siitä kuinka Kelan kuntoutuspsykoterapeutteja on liian vähän verrattuna tarpeeseen.
Hoitoon pääsy voi siis olla vaikeaa, mutta Sydänmaanlakka pelkää myös, että kaikki eivät edes yritä hakea apua.
– Kyllä me olemme sinnitelleet uutuuden viehätyksen merkeissä tässä koronatilanteessa aika pitkään. Se näkyi jo viime keväänä, jolloin hoitoon ei hakeuduttu psyykkisissä asioissa, koska ihmiset kokivat sen vähempiarvoiseksi ja tärkeimmäksi nousi koronaan liittyvä hoidon varmistaminen. Kyllä se jossain vaiheessa rupeaa näkymään, hän pelkää.
– Ja vaikka et olisi edes yksin, niin kyllähän tämä ilmapiiri meidän ympärillämme on aika pysäyttävä kokemus, Sydänmaanlakka jatkaa.
Myös YK on varoittanut maailmanlaajuisesta mielenterveyskriisistä, johon valtioiden pitäisi varautua. Senkin takia terapiatakuun toteuttaminen muodossa tai toisessa olisi ensiarvoisen tärkeää, muistuttaa Sydänmaanlakka.
"Ihan sama millä nimellä terapiatakuuta kutsutaan, kunhan apua saa"
Osa Ylen kansanedustajakyselyyn vastanneista, erityisesti oppositiopuolue kokoomuksen kansanedustajista, patistavat hallitusta käsittelemään terapiatakuun heti, jo ennen joulua.
Muille hallituspuolueille sopii se, että terapiatakuu sisällytetään hallituksen esitykseen kiristetystä hoitotakuusta, joka koskee sekä fyysisiä että psyykkisiä sairauksia. Sen mukaan hoitoon pitäisi päästä seitsemässä päivässä.
Vihreät ehdottavat terapiatakuun rahoitukseksi EU:n koronaelvytysrahoja.
Sydänmaanlakka sanoo, että on ihan sama, millä nimellä ja millä rahalla mielenterveyspalveluiden pariin pääsee jatkossa nopeammin, kunhan päätöksiä tehdään pian.
Ongelma on kuitenkin se, että kukaan tunnu osaavan sanoa milloin ja missä vaiheessa hoitotakuun käsittely on.
Sosiaali- ja terveysministeriön virkamiehet eivät osaa vastata lakialoitteen käsittelyvaiheesta ja sen aikataulusta Ylen kysyessä niistä. Myöskään perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru ei kiireiltään ehtinyt antamaan haastattelua pyynnöstä huolimatta.
Kiuru on aiemmassa Ylen jutussa kertonut suunnitelmana olevan, että terapiatakuu käsitellään hoitotakuun kanssa yhtä aikaa osana laajempaa kokonaisuutta.
Olavi Sydänmaanlakan mielestä vihreiden ehdotus EU:n koronaelpymisrahojen käyttämisestä terapiatakuuseen on hyvä idea, jos se nopeuttaa hoitoon pääsyä.
– Se voisi olla ihan fiksu idea, ja se voisi nopeuttaa aikataulua lähtörahoituksena, kun ajatellaan esimerkiksi henkilöstöresursseja, hän sanoo.
– Isoin riski tässä on se, että se on väliaikainen rahoitus. Terapiatakuun eetoksen mukaan mielenterveyspalveluiden järjestäminen nopeasti ja kattavasti pitää olla pysyvä toimintatapa, ei hanke.
Hän on sitä mieltä, että oli keino mikä hyvänsä, päätöksentekoa pitää nopeuttaa ja päättäjien tulisi toimia mielenterveyspommin ehkäisemiseksi yhtä tehokkaasti kuin vaikkapa ihmisten liikkumisen estämiseksi koronan aikana on toimittu.
– Jos ajatellaan tätä tulevaa mielenterveyskriisiä, niin siinä mielessä olisi täydet perusteet nopeuttaa ja käyttää elvytysrahaston rahaa myös tämän asian nopeuttamiseksi.
Terapiatakuun tarkoitus kohdella ihmistä kunnioittavasti
Terapiatakuussa ei ole ainoastaan kysymys vain terapeuttien ja muun hoitohenkilökunnan nopeammasta saatavuudesta, tai lyhytterapian ottamisesta keinovalikoimaan, vaan laajemmasta, ihmistä kunnioittavasta kohtelusta.
– Apua pitäisi saada ensimmäisen oven avauksen jälkeen, eikä alkaa pompotella tai pistää jonottamaan hoidon arvioimisen nimissä pahimmillaan puoleksi vuodeksi tai vuodeksi, Sydänmaanlakka sanoo.
Näyttöön perustuvan hoidon lisäksi terapiatakuun henki on se, että ihmisen pitää tuntea olevansa arvostettu asiansa kanssa.
– Olen joskus sanonut, että jos terveyskeskuksessa on ammattinsa osaava vahtimestari, hän voi olla ensimmäinen kannatteleva voima, jonka apua hakemaan tullut ihminen kohtaa, Sydänmaanlakka toteaa.
Kokoomus: Terapiatakuu pitää käsitellä ennen joulua
Seuraavissa kappaleissa kerrotaan kansanedustajien perusteluja, joita he saivat kirjoittaa Ylen kyselyn kommenttikenttään.
Kärkkäimmin hallituksen vitkastelua terapiatakuun käsittelyssä arvostelee kokoomus_._
Terapiatakuu -kansalaisaloitteen vuoden odotusaika on kohtuuton. Aloite on kokenut saman kohtalon kuin mielenterveyspalveluja tarvitsevat ja heidän läheisensä. Se on sysätty jonoon. Kokoomus esittää, että terapiatakuu toteutetaan ennen joulua. Sari Sarkomaa (kok.)
On se merkillistä, että tähän kohtaan valtaosa kansanedustajista vastaa "kyllä", mutta silti hallituspuolueet jarruttavat asian käsittelyä sosiaali- ja terveysvaliokunnassa. On ne puheet ja sitten on ne puuttuvat teot. Ben Zyskowicz (kok.)
Hallituksen puolelta ministeri Krista Kiuru ja muut toistuvasti lupailevat terapiatakuuta, mutta ei sitä vaan kuulu. On korkea aika eduskunnan ottaa aloite käsiinsä, että terapiatakuu saadaan puheista teoiksi. Tarve on korona-Suomessa entistäkin ilmeisempi. Kai Mykkänen (kok.)
Sinänsä kannatan terapiatakuun toteutumista, mutta tällä hetkellä eduskunnassa joudutaan käsittelemään kiireellä koronasta johtuvia lakiesityksiä. Toisaalta, jos eduskunnan on mielekästä tässä tilanteessa käsitellä kannabis-aloitetta, olisi syytä käsitellä myös tämä huomattavasti tärkeämpi aloite. Mari Rantanen (ps.)
Kokoomuksen kansanedustaja Sari Sarkomaa on tehnyt terapiatakuun toteuttamisesta myöskirjallisen kysymyksen marraskuun lopulla.
Siinä vedotaan siihen, että jos terapiatakuu käsitellään hoitotakuun kanssa yhtä aikaa, hoitotakuun toteuttamiseen lasketut 50 miljoonaa eivät riitä myös mielenterveyspuolelle. Terapiatakuu -kansalaisaloitteessa mielenterveyshoidon järjestämisen kustannuksiksi on laskettu 35 miljoonaa vuodessa.
Vihreät: Terapiatakuu pitäisi rahoittaa EU:n koronarahoilla
Hallituspuolueista vihreät ajaa terapiatakuuta voimakkaasti. Vihreät ovatkin läheisissä suhteissa terapiatakuu -kansalaisaloitteen kanssa, olihan kansalaisaloitteen alullepanija silloinen Helsingin kaupunginvaltuustossa vihreiden riveissä istunut Alviina Alametsä.
Tärkeintä on, että terapiatakuu saadaan toteutettua mahdollisimman pian. Mielenterveyden ongelmat ovat nousseet suurimmaksi syyksi jäädä työkyvyttömyyseläkkeelle ja korona on lisännyt mielenterveyden ongelmia. Nopeimpana vaihtoehtona Vihreät ehdottavat terapiatakuun rahoittamista EU:n elvytyspaketista. Tiina Elo (vihr.)
Korona on jättänyt mielenterveyspalveluihin hoitovelan, joka on purettava pikaisesti. Kansalaisaloitteessa terapiatakuusta ehdotetaan lyhytterapioiden lisäämistä. Vihreät ovat ehdottaneet, että osana EU:n elpymispakettia toteutettaisiin kolmivuotinen terapiatakuuhanke. Outi Alanko-Kahiluoma (vihr.)
Hoitotakuulainsäädäntö ja sote-uudistuksen valmistelu vievät vielä aikaa, joten ne eivät saisi hidastaa terapiatakuun käsittelyä. Mielenterveyden murtuminen on yleisin syy työkyvyttömyyseläkkeelle päätymiselle. Helsingissä vihreät ovat edistäneet riittävää rahoitusta ja matalan kynnyksen mielenterveyspalvelupistettä Mieppiä, joka on avautunut ensin Myllypurossa. Mari Holopainen (vihr.)
Terapiatakuu käsiteltävä yhdessä hallituksen hoitotakuun kanssa
Muut kyselyyn vastanneet hallituspuolueet suhtautuvat myönteisesti terapiatakuuseen, mutta heille sopii järjestely, jossa se toteutetaan yhdessä hoitotakuun kanssa eli osana hallituksen tulevaa esitystä seitsemän päivän takuusta päästä hoitoon oli kyseessä fyysinen tai psyykkinen vaiva.
Asia on tulossa eduskuntakäsittelyyn osana hallituksen esitystä.** Anders Adlercreutz (r.)**
Mielenterveyspalveluihin on päästävä nopeammin ja matalammalla kynnyksellä. Vaikka hallituksella on oma mielenterveyspalveluiden sujuvuutta parantava uudistuksensa meneillään, näen myös tämän kansalaisaloitteen valtavan arvokkaana panoksena tilanteen parantamiseksi. Maria Guzenina (sd.)
Hallitus on sitoutunut siihen, että tulevaisuudessa kiireettömään hoitoon pääsee viikon sisällä hoidon tarpeen arvioinnista. Tämä koskee kaikkea perusterveydenhuoltoa, erottelematta mielenterveyttä tai muita terveyspulmia. Kimmo Kiljunen (sd.)
Koronaviruksen aiheuttama hoitovelka terveydenhuollossa vaikuttaa merkittävästi hoitoon pääsyyn. Syntyneet hoitojonot on välttämätöntä purkaa, ja tähän hallitus on varautunut 450 miljoonan euron satsauksella seuraavan kolmen vuoden aikana. On hyvä, että hoitotakuun tiukentamista on valmisteltu koronakriisistä huolimatta, vaikka tilanne sosiaali- ja terveydenhuollossa on erittäin vaikea. Hussein al-Taee (sd.)
On tärkeää että tämä aloite käsitellään viimeistään hoitotakuun käsittelyn yhteydessä. Veronica Rehn-Kivi (r.)
Terapiatakuu on erittäin tärkeä toteuttaa mitä pikimmin. Mutta kuten muut monimuotoiset uudistukset, se tulee kuitenkin pääasiassa valmistella normaalisti ministeriöiden asiantuntija-valmistelussa, jotta tulos olisi mahdollisimman toimiva. Kansalaisaloitteella viedään asiaa eteenpäin, mutta lainsäädännön tulee valmistua hallituksen esityksen kautta. Eva Biaudet (r.)
Voit keskustella aiheesta 12.12. kello 23:een saakka.
Lue myös: