Niko Puumalainen kulkee pientä hiekkapolkua pitkin metsään päin. Varmoin askelin hän poikkeaa polulta ja lähtee kiipeämään kivistä oikoreittiä mäen päälle.
Kyseessä ei ole kuka tahansa 16-vuotias oikoreittejä käyttävä nuori, vaan varmat askeleet kuuluvat ammattimaisesti frisbeegolfia harjoittelevalle nuorukaiselle.
Matka käy tutulle frisbeegolf-radalle, jossa Puumalainen käy noin 200 kertaa vuodessa harjoittelemassa.
Myllymäen frisbeegolf-rata sijaitsee Lappeenrannassa noin puolen kilometrin päässä Puumalaisen kotoa.
Lähiliikuntapaikalla oli merkitystä
Mäen harjalla nuorimies laskee repun selästään. Laukusta löytyy kolmisenkymmentä kiekkoa. Hän ottaa yhden kiekoista käteensä ja alkaa kuivata sitä pyyhkeellä.
Myllymäen frisbeegolf-rata avattiin vuonna 2013. Silloin myös Puumalainen löysi radan.
– Ekalla kerralla isoveljen kanssa saimme iskän kaverilta kiekot lainaan. Kipinä iski heti. Se oli niin rentoa, kertoo Niko Puumalainen.
Vähitellen Puumalainen huomasi viettävänsä radalla tuntitolkulla aikaa, jopa seitsemän kertaa viikossa. Puumalaisen puheenrytmi kiihtyy, kun hän innostuu kertomaan, kuinka innostus lajia kohtaan heräsi heti ensimmäisellä kerralla.
Aiemmin Puumalainen harrasti jalkapalloa. Se sai kuitenkin väistyä uuden harrastuksen tieltä.
– Lopetin jalkapallon sen takia, että harkoissa piti olla tasan kello neljä. En tykännyt siitä yhtään, koska oli niin paljon kouluhommia.
Rentous ja vapaus olivat perimmäiset syyt, jotka sytyttivät palon lajin pariin. Nyt Puumalainen saa itse päättää, miten ja kuinka paljon hän harjoittelee.
– Nyt voin päättää, että teenkö ensin kouluhommat ja lähden sitten treenaamaan vai toisinpäin. Juuri vapaudesta se kipinä syttyi.
Sopimus ammattilaistallin kanssa
Puumalainen on kuivannut frisbeensä ja laittaa sen lentoon. Lento harjoituskoria kohti menee huti. Tuulee liikaa, ja sormet ovat jäässä ilman hansikkaita.
Nyt frisbeegolf-radalla vietetyt tuhannet pelitunnit ovat kuitenkin kantaneet hedelmää. Viime kesän SM-kisojen jälkeen Puumalaiselle selvisi, että frisbeegolfin ammattilaistalli on kiinnostunut hänestä.
– Minun pelaajavalmentajani Janne Hirsimäki laittoi viestiä ammattilaistallille, että olisivatko he kiinnostuneita minusta. Sitten minuun otettiin Jenkeistä yhteyttä ja tuli niin hyvä tarjous, ettei siitä voinut kieltäytyä.
Puumalainen solmi pelaajasopimuksen ensi kaudesta kiekkovalmistaja Westside Discsin kanssa. Hän sai sponsorisopimuksen kolmen kiekkovalmistajan frisbee-kiekkoihin. Kattava sopimus oli juurikin syy, miksi Puumalainen otti sopimuksen vastaan.
Tarjoukseen kuului muun muassa laaja kiekkovalikoima ja varuste-etu. Ammattilaistalliin kiinnittäminen on iso juttu 16-vuotiaalle.
– Tarjous oli sellainen, jonka eteen olisin ollut valmis tekemään kaikkeni. Edut olivat niin hyvät, että päädyin niiden talliin.
Pelaamaan kuninkuusluokkaan 16-vuotiaana
Tämän kesän frisbeegolfin kisakausi jäi lyhyeksi koronan takia. Tynkäkaudesta huolimatta 16-vuotias Niko Puumalainen pärjäsi miesten sarjassa hyvin.
– Tämä kesä oli menestys.
Frisbeegolfin kuninkuusluokka ja korkein sarjataso on MPO eli mix pro open. Puumalainen pelasi viime kauden juuri MPO:ssa.
– Nousu korkeimpaan sarjaan oli pitkäaikainen haave, jotta pääsisi amatöörisarjoista pois.
Sarjatasot ovat yhteneväiset kansainvälisesti. Kansainvälisille kentille myös Puumalainen halajaa.
– Lähden heti pelaamaan kansainvälisiä pelejä kun korona lievittää. Sain jo viime kesänä kutsun Jenkeistä maanlaajuiselta frisbeegolfliitolta pelaamaan junnujen maailmanmestaruudesta, mutta koronatilanne oli niin paha, etten päässyt.
Tällä hetkellä Puumalainen kuuluu 50 parhaan miespelaajan joukkoon Suomessa. Junioriluokat eivät kiinnosta enää Puumalaista, vaan hän haluaa pelata miesten luokassa, koska siellä hän kokee kehittyvänsä paremmin pelaajana.
100 kilometriä tunnissa
Niko Puumalaisen vahvuudet frisbeegolfaajana ovat hyvä tekniikka ja monipuolinen harjoittelu. Hänen treeniohjelmaansa kuuluu kolme kuntosaliharjoittelua ja kolme kestävyysharjoittelua viikossa.
– Minulla on vahva halu treenata kaikkea mahdollista ja monipuolisesti. Ja soveltaa sitten niitä taitoja. Se tekee minusta vahvan pelaajan.
Lappeenrannassa asuvan Puumalaisen kodin lähellä on pelto, jossa hän harjoittelee heittämistä. Lisäksi hän on rakentanut mökille 8-väyläisen radan, jossa pääsee harjoittelemaan vesiesteitä ja muita lajin haasteita.
Pisimmän heiton Puumalainen heitti viime kesänä kilpailun jälkeen tasaisessa maastossa. Heitolla oli pituutta 156 metriä. Tuntinopeutta kiekolla on noin 100 kilometriä tunnissa.
Tienesteillekin voi päästä
Niko Puumalainen uskoo, että frisbeegolfin pelaamisella voi elättää itsensä.
– Kyllä sillä voi tienata, jos on parhaimpien pelaajien joukossa. Ei sillä ökyrikkaaksi tule, mutta kyllä sillä elää.
Puumalainen pitää frisbeegolfin aloittamisen helppoutta sen parhaana puolena. Frisbeegolfin voi aloittaa ostamalla yhden kiekon, joka maksaa noin kymmenen euroa.
– Toisaalta siihen voi käyttää rahaa niin paljon kuin haluat. On bageja, jotka maksavat 200 euroa. On harvinaisia kiekkoja ja eri muovilaatuja, jotka maksavat.
Määrätietoinen mutta vaatimaton Puumalainen kuvailee, että hän haluaa alkuun päästä Suomen parhaimpien pelaajien joukkoon. Tähtäin ei ole olla heti maailman paras pelaaja.
– Kyllä minä tähtään Suomen parhaimmiston joukkoon ensimmäisenä. En ole niinkään miettinyt sitä, että tavoite olisi olla Euroopan paras pelaaja. Ensin yritän päästä Suomen parhaiden pelaajien joukkoon, sitten voi katsoa seuraavan tavoitteen.
Frisbeegolfliitosta kerrotaan, että korona-aika tuplasi lajin harrastajamäärän.
Nuoret porskuttaa frisbeegolfin kärjessä
Frisbeegolfliiton puheenjohtaja Ari Penttala mukaan on poikkeuksellista, mutta ei tavatonta, että näin nuori pelaa tällä tasolla.
– Ei ole mitenkään tavatonta, että näin nuori pelaaja pärjää. Viime vuosina Suomen mestarit ovat olleet alle 20-vuotiaita.
Nuorten paremmuutta Penttala kuvailee tekniikan kehityksellä.
– Frisbeegolf on nuori laji, ja viime vuosina tekniikka on kehittynyt huimaa vauhtia. Nämä nuoret ovat päässeet heti uuteen tekniikkaan sisään. Pelkällä kokemuksen tuomalla varmuudella ei enää pärjää, kuvailee Penttala.
Penttalan mukaan Suomessa on muutamia kymmeniä pelaajia, joilla on Niko Puumalaisen tavoin pelaajasopimus. Hän kertoo, että silti pelkästään frisbeegolfin pelaamisella ei Suomessa tienaa elantoaan.
– Pelaaminen ei ole kuitenkaan kokopäivätyötä kenellekään Suomessa. Palkintorahat eivät ole valtavia. Isoimmat palkintorahat ovat viittä tonnia.
Suomen parhaat frisbeegolfaajat käyvät pelaamassa Yhdysvalloissa kahdesta kolmeen kuukautta vuosittain.
– Eivät he rahan takia siellä käy. He käyvät siellä kokemuksen ja isojen kilpailujen takia kehittyäkseen pelaajina, sanoo Frisbeegolfliiton puheenjohtaja Ari Penttala.
Unelmat muutakin kuin frisbeegolf-ammattilaisuus
Sen lisäksi että Niko Puumalainen harjoittelee frisbeegolfia ammattilaispelaajan tavoin, hän opiskelee myös kaksoistutkintoa. Päivät täyttyvät lukio-opinnoista sekä tieto- ja viestintätekniikan perustutkinnon opinnoista.
Koulun ja ammattilaisurheilun yhdistäminen ei aina ole ollut helppoa. Puumalainen kertoo, että alkusyksy oli tiukka.
Koronatilanteen takia alkukesän kisat peruttiin monen muun lajin tavoin myös frisbeegolfissa. Kausi käytiin läpi nopeasti loppukesän ja alkusyksyn aikana.
Kouluviikkonsa Puumalainen tiivisti neljään päivään viikossa. Maanantaista torstaihin kouluhommissa meni iltakuuteen, minkä jälkeen hän lähti harkkoihin.
– Perjantait olivat vapaata, ja silloin lähdettiin kisareissuille ympäri Suomen. Sunnuntaina tultiin kotiin. Se oli rankkaa.
Vaikka toiveissa siintää ammattilaispelaajan ura, silti Puumalainen aikoo panostaa tulevaisuudessa opiskeluun korkeakoulussa. Hän on haaveillut lapsesta asti työstä cyber-turvallisuuden parissa.
Miten hän ehtii tehdä kaiken, harjoitella ammattilaisuralle ja opiskella kahdessa opinahjossa?
– Frisbeegolf on minun intohimoni. Olen valmis panostamaan siihen enemmän aikaa. Kouluhommien jälkeen on vielä sielunpalo päästä treenaamaan. Jos sielunpalo on tarpeeksi kova, niin kyllä sitä jaksaa tehdä, kuvailee lappeenrantalainen Niko Puumalainen.