Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Koskelan epäilty murha järkyttää alueen asukkaita – Lähettyvillä asuva nuori: "Todella traagista, että tällaista tapahtuu alle kilometrin päässä omasta kodista"

Poliisi otti maanantaina kiinni teosta epäillyt kolme 16-vuotiasta. Epäilty teko on tapahtunut perjantai-iltana Koskelan sairaalan lähistöllä.

Elias Martinoff ja Sanna-Maria Suutari seisovat kadulla Helsingin Koskelassa.
19-vuotias Elias Martinoff ja 18-vuotias Sanna-Maria Suutari eivät pysty ymmärtämään, mikä voisi saada nuoret pahoinpitelemään jonkun toisen nuoren hengiltä. Kuva: Miika Koskela / Yle
Saija Nironen
Avaa Yle-sovelluksessa

Helsingin Koskelassa tapahtunut surma on järkyttänyt alueen asukkaita. Helsingin poliisi tiedotti keskiviikkona epäilevänsä kolmea 16-vuotiasta poikaa samanikäisen pojan murhasta.

Epäilty teko on tapahtunut perjantai-iltana ja ruumis löytyi maanantaina Koskelan sairaala-alueelta, jonne rakennetaan parhaillaan useita uusia kerrostaloja.

– Todella traagista, että tällaista tapahtuualle kilometrin päässä omasta kodista. Ystäväpiirit on täällä aika pienet, mutta heitä en kyllä tuntenut, sanoo lähistöllä keskiviikkona liikkunut Elias Martinoff.

Erityisesti häntä hämmästytti se, että poliisin antamien tietojen mukaan osalliset tunsivat toisensa entuudestaan ja olivat ennen tekoa viettäneet yhden epäillyn syntymäpäiviä.

– Itselle ei ole koskaan tullut vastaan mitään lähellekään tällaista. Käsittämätöntä, että omalle tutulle voidaan tehdä jotain noin kamalaa, sanoo Martinoff.

Martinoffin seurassa Koskelassa keskiviikkona ollut Sanni-Maria Suutari ei halua edes ajatella tapahtunutta.

– En pysty sisäistämään, että tällaista voi tapahtua. Minusta se ei tunnu todelliselta, että joku pystyisi tekemään noin, sanoo Suutari.

Sari Luomanen seisoo kadulla Helsingin Koskelassa.
Lähettyvillä asuva Sari Luomanen ihmettelee, miksi lyhyen ajan sisällä on sattunut useampi vakava väkivaltatapaus, jossa osallisena on teini-ikäisiä. Kuva: Miika Koskela / Yle

Mieleen nousi myös muita väkivaltatapauksia syksyltä

Lähellä ruumiin löytöpaikkaa asuva Sari Luomanen kuuli myös keskiviikkona tapahtuneesta.

– Ei ole kauan, kun Vallilassa oli samanlainen tilanne. Heti tuli mieleen, että mitä ihmettä kaupungissa nyt oikein tapahtuu, sanoo Luomanen.

Hän viittaa puheissaan marraskuun alussa Helsingin Vallilassa tapahtuneeseen henkirikokseen, jossa epäiltynä taposta on kolme poikaa, joista kaksi on 16-vuotiaita ja yksi 14-vuotias.

– Molemmissa kyse on alle 20-vuotiaista nuorista eli teini-ikäisistä, Luomanen ihmettelee.

Myös Luomasen mielestä erityisen kummalliselta Koskelan tapauksessa tuntuu se, että osalliset tunsivat toisensa.

– Sitä ehkä vielä enemmän pui mielessään, että mikä ihme siellä on voinut olla motiivina, jos kaveriporukassa tilanne menee noin julmaksi.

Kynttilöitä maassa Helsingin Koskelassa tapahtuneen henkirikoksen tapahtumapaikalla.
Tapahtumapaikalla vallitsi keskiviikkoiltana herkkä tunnelma, kun ihmiset kävivät sytyttämässä kynttilöitä kuolleen muistolle. Kuva: Elina Hiltunen / Yle

Lue myös:

Rakennusmies löysi pojan ruumiin töihin tullessaan Helsingin Koskelassa – uhri oli tuttu murhasta epäillyille kolmelle 16-vuotiaalle pojalle

Vallilan henkirikoksesta epäilty toinen 16-vuotias vangittiin

Nuorisoväkivalta leimahti puheenaiheeksi – Oppositio: Ongelma ei ole uusi, puututtava ripeästi ennen kuin pahenee

Väkivaltarikosten määrä kasvanut, teot raaistuneet ja alaikäisten väkivaltainen käytös yleistynyt – kulunut vuosi on ollut synkkä Itä-Uudellamaalla

Suosittelemme