Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Tuore vertailu: Suomessa keskituloisia verotetaan hieman vertailumaita tiukemmin, mutta verotus kiristyy nopeasti tulojen kasvaessa

Yli 12 000 euroa kuussa tienaavan palkansaajan tuloverotus on Suomea korkeampaa vain Italiassa ja Belgiassa.

Kulkijoita Aleksanterinkadulla Helsingissä 6. joulukuuta 2020.
Esimerkiksi 45 000 euroa vuodessa eli 3 750 euroa kuussa tienaavan perheettömän palkansaajan tuloveroprosentti on täällä 31,1 prosenttia, kun Ruotsissa se on 26,4 prosenttia. Kuvituskuva. Kuva: Silja Viitala / Yle
STT
Avaa Yle-sovelluksessa

Suomen tuloverotus on keskituloisten osalta hieman vertailumaiden keskitasoa tiukempi, selviää Veronmaksajain Keskusliiton uudesta kansainvälisestä palkkaverovertailusta.

Esimerkiksi 45 000 euroa vuodessa eli 3 750 euroa kuussa tienaavan perheettömän palkansaajan tuloveroprosentti on täällä 31,1 prosenttia, kun Ruotsissa se on 26,4 prosenttia. Suomen edelle taas kipuavat Itävalta, Tanska, Italia, Saksa ja tiukan verotuksen Belgia, jossa vastaava tuloveroprosentti on 37,6 prosenttia.

Vertailun 18 maasta 12:ssa tällaisen palkansaajan verotus on Suomea kevyempi ja viidessä korkeampi. Eroa keskitasoon on 2,8 prosenttiyksikköä.

Progressio on tiukkaa

Verotuksen progressio sen sijaan nostaa Suomea kireän verotuksen kärkimaihin, kun tulotaso kasvaa. 69 200 euroa vuodessa eli noin 5 770 euroa kuussa tienaavan verotuksessa Suomi juuri ja juuri ohittaa Itävallan 37,9 prosentin tuloverollaan.

Vertailun suurimmalla tulotasolla eli 146 000 euron vuosituloilla tai lähes 12 200 euron kuukausituloilla vastaavan palkansaajan tuloveroprosentti on Suomessa 48,2 prosenttia. Edellä ovat silloin enää Italia 50,4 prosentillaan ja Belgia 52,8 prosentilla. Eroa vertailumaiden keskiverotukseen on Suomen kohdalla tässä tuloluokassa jo 7,4 prosenttiyksikköä.

– Jyrkkä progressio ja korkeat marginaaliverot jo keskituloista alkaen on sitkeä erityispiirre palkkaverotuksessamme, Veronmaksajien pääekonomisti Mikael Kirkko-Jaakkola toteaa tiedotteessa.

29 200 euroa vuodessa eli noin 2 400 euroa kuussa tienaavan palkansaajan tulovero taas on jo varsin lähellä vertailumaiden keskitasoa ollen 22,8 prosenttia.

Pohjoismaista Tanskalla on suurimmat tuloveroprosentit korkeinta tulotasoa lukuun ottamatta, jolla Suomi verottaa eniten. Pohjoismaiden matalinta verotus on kautta linjan Norjassa.

Marginaalivero iskee kovaa suurituloisiin

Verotuksen progressio näkyy myös marginaaliveroprosenteissa eli siinä, kuinka suuri osa tulojen noususta menee nousevien verojen maksuun. 3 750 euroa kuussa saavien osalta marginaalivero on 47,9 prosenttia. Vertailun korkeimmalla tulotasolla eli 12 200 euron kuukausituloilla lisätuloista menee 57,8 prosenttia nousevien verojen maksamiseen.

Selvityksen mukaan monissa maissa verotusta on kuluneella vuosikymmenellä löysätty: tuloveronkevennyksiä on toteutettu muun muassa Alankomaissa, Australiassa, Belgiassa, Britanniassa, Espanjassa, Itävallassa, Virossa ja Yhdysvalloissa.

Ruotsissa taas hyvätuloisten palkansaajien ylimpiä marginaaliveroja kevennettiin vuonna 2020.

– Suomi ei voi ohittaa naapurimaissa tapahtuvia muutoksia olankohautuksella. Meidän tuskin kannattaa profiloitua ankaran veroprogression saarekkeeksi kansainvälisillä työmarkkinoilla, Kirkko-Jaakkola sanoo.

Suosittelemme