Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Keminmaan yt-neuvotteluissa hiottiin työtehtäviä – työpaikkoja myös vähenee

Yt-neuvotteluissa päädyttiin ratkaisuihin, joiden johdosta kunnasta lähtee 3-5 työpaikkaa. Jo aiemmin on sovittu muutamien vakanssien täyttämättä jättämisistä.

Keminmaan kunnantalo kuvauskopterilla kuvattuna
Keminmaassa pyritään saamaan kunnan taloutta kuntoon. Kuva: Yle / Juuso Stoor
Tiinamaija Rantamartti
Avaa Yle-sovelluksessa

Keminmaassa käydyissä yt-neuvotteluissa on sovittu työtehtävien uudelleen järjestelyistä, joiden johdosta kunnassa vähenee puolenkymmentä työpaikkaa.

Esimerkiksi hyvinvointipalveluissa 1,5 toimistosihteerin toimea jätetään täyttämättä, samoin kuin kaksi kotihoitajan toimea ainakin siihen saakka, kunnes vanhusten päivätoiminta aloitetaan koronan jälkeen.

Lisäksi esimiestehtäviä keskitetään, jotta resurssia saadaan asiakastyöhön lisää.

Myös kunnan hallinnon organisaatiomuutos vähentää työtehtäviä, mutta nämä tehtävät täsmentyvät vasta valtuuston lopullisen talousarviopäätöksen jälkeen. Hallinnon henkilöstövähennyksistä on myös käytävä uusi yt-menettely.

Kaikkiaan Keminmaan vakinaisen henkilöstön määrä vähenee ensi vuonna 8,6:lla, sillä jo aiemmin on sovittu muutamien vakanssien täyttämättä jättämisistä.

Yt-neuvotteluiden tavoitteena oli saada aikaan 275 000 euron säästö henkilöstökuluissa. Vs. kunnanjohtaja Hannele Matinlassin mukaan tämä tavoite saavutettiin.

Keminmaassa hallintokuntien tehtävänä on ollut sopeuttaa toimintaa valtuuston viime kesänä päättämän talousraamin mukaisesti.

Tähän mennessä tehdyt säästöratkaisut merkitsevät muun muassa sitä, että ala- ja yläkoulujen jakotuntien määrä vähenee ja yksi päiväkotiapulaisen ja yksi nuoriso-ohjaajan tehtävä loppuu. Teknisellä puolella säästöjä haetaan muun muassa siivousten ostopalveluista sekä lämmityskuluista.

Suosittelemme sinulle