Hallitus on vihdoin saanut valmiiksi esityksen, jolla tartuntatautilakia muutettaisiin vastaamaan paremmin koronan torjuntaan. Lakiesitys lähetettiin torstaina eduskuntaan, ja sen käsittely aloitetaan ylimääräisessä istunnossa lauantaina.
Lakimuutos on ollut tekeillä jo kesästä asti ja lähes valmis jo pari kuukautta. Työ on kuitenkin ollut vaativaa ja hallituksen sisällä on ollut poliittisia erimielisyyksiä. Siksi laki menee eduskuntaan vasta nyt.
Eduskunnassa sen saa käsiteltäväkseen sosiaali- ja terveysvaliokunta.
– Ei tämä ehdi valmistua missään tapauksessa ennen joulua, valiokunnan puheenjohtaja Markus Lohi (kesk.) sanoo.
Jos ministeriö ensi viikolla esittää, että lakiesityksellä on kiire, valiokunta on valmis kokoontumaan istuntotauollakin.
– Jos asialla odotetaan olevan kiire, tulemme myös tammikuussa käsittelemään tätä.
Lakimuutos voi Lohen mukaan tulla voimaan helmikuun alussa, jos töitä tehdään istuntauollakin. Jos töitä tehdään normaalissa rytmissä, se valmistunee maaliskuussa.
Tartuntatautilailla voisi puuttua elinkeinovapauteen – tiukoin ehdoin
Tartuntatautilaki antaisi terveysviranomaisille valtuuksia, joita ei ole edes valmiuslaissa: lain nojalla viranomaiset voisivat määrätä esimerkiksi kuntosaleja, ryhmäliikuntatiloja ja laskettelukeskusten gondolihissejä kiinni. Lailla voisi siis rajoittaa yksityisen yrittäjän toimintaa tai tilojen käyttöä, jotta tartuntojen leviäminen saadaan estettyä.
Juuri tässä piilee yksi lakiesityksen vaikeista kohdista, ja sitä tullaan käsittelemään perusteellisesti myös perustuslakivaliokunnassa, ennakoi sosiaali- ja terveysvaliokunnan puheenjohtaja.
– Kun lähdetään rajoittamaan elinkeinotoimintaa, ne ovat hyvin kriittisiä toimia ja pitää punnita hyvin tarkkaan. Tämä tulee olemaan yksi näkökohta.
Koronaepidemian aikana viranomaiset eivät ole juuri voineet puuttua esimerkiksi yksityisten ryhmäliikuntatuntien järjestämiseen. Viranomaiset ovat voineet vain vedota toiminnanharjoittajiin. Monet yrittäjät ovat kuitenkin itse huolehtineet terveysturvallisuudesta ja pienentäneet vaikkapa tanssitunnille mahtuvien määrää.
Jatkossa tiloja voitaisiin viranomaisten määräyksellä sulkea, mutta sitä ennen pitäisi käyttää muut keinot, esimerkiksi rajoittaa kävijämääriä. Esityksen mukaan tiloja voisi sulkea korkeintaan kahdeksi viikoksi kerrallaan.
Tartuntatautilakiesitys on edennyt yskien
Hallitus alkoi kiireesti korjata tartuntatautilakia, jotta kevään ensimmäisen korona-aallon jälkeen ei enää tarvitsisi siirtyä poikkeusoloihin ja turvautua järeään valmiuslakiin.
Työ ei kuitenkaan ollut helppoa, sillä hallituksen sisällä keskustalla oli huolia elinkeinovapauden rajoittamisesta. Oikeusministeriöstä vastaava RKP oli huolissaan perusoikeuksista.
Lakiesitystä oli vaikea saada hyväksyttyä edes hallituspuolueissa. Ennen lausuntokierrosta hallituspuolueet eivät suostuneet allekirjoittamaan esitystä. Lausunnonantajat löysivät esityksestä monta hankalaa kohtaa.
Lokakuussa asiaa esiteltiin oppositiolle. Hallitus hioi lakia sen jälkeen vielä lähes kaksi kuukautta.
Esitys on niin paljon myöhässä, että koronan nyt jylläävä toinen aalto voi olla jo ohi ennen kuin laki on saatu voimaan. Suuri osa muutoksista on tarkoitettu määräaikaisiksi ensi vuoden loppuun asti.
Elinkeinovapautta on tähän mennessä suoraan rajoitettu ravintoloissa, joiden aukioloa ja toimintaa hallitus on rajoittanut lakimuutoksin.
Järeät, muita perusoikeuksia rajoittavat toimet jäisivät edelleen vain valmiuslakiin. Esimerkiksi hoitajia ei voisi edelleenkään määrätä töihin pelkän tartuntatautilain perusteella, vaan siihen tarvittaisiin jatkossakin valmiuslaki.
Nykyisillä tartuntatautilain pykälillä on voitu sulkea julkisia tiloja. Esimerkiksi uimahalleja ja urheilutiloja on kiinni. Myös toisen asteen ja yläkoulujen opetusta on siirretty etäkouluun pahimmilla tartunta-alueilla.
Marraskuussa hallitus kinasteli ja painosti julkisesti kuntia rajoittamaan koronaa tehokkaasti, koska hallituksen mielestä alueilla olisi pitänyt toimia nopeammin. Myös tartuntatautilain uusien, kovempien toimien päättäminen vaatisi kuntien ja aluehallintovirastojen päätöksiä.