Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Ajetaanko Ruotsin rallia helmikuussa? – ratkaisut käsillä näinä päivinä

Ruotsin ralli pitäisi ajaa helmikuussa, mutta viranomaisilta ei ole vielä tullut lupaa.

Kalle Rovanperä Ruotsin MM-rallissa 2020.
Kalle Rovanperä Ruotsin MM-rallissa 2020. Kuva: AOP
Sakari Lund
Avaa Yle-sovelluksessa

Rallin MM-sarjaan kuuluva Ruotsin ralli olisi tarkoitus ajaa 11.–14. helmikuuta. Päätöstä rallin ajamisesta ei ole kuitenkaan vielä tehty.

Aiemmin päätökselle oli määritelty takarajaksi marraskuun loppu. Lisäaikaa on tullut, mutta lopullinen päätös pitäisi tehdä näinä päivinä.

Rallin kohtalosta päättävät paikalliset viranomaiset ja poliisi. Ruotsin rallilla on kaksi vaihtoehtoista suunnitelmaa: rallin järjestäminen yleisön kanssa tai ilman yleisöä. SVT:n mukaan yhä enemmän huhuja liikkuu myös siitä, että rallia ei järjestettäisi ollenkaan. Kilpailuun ilmoittautumisen olisi pitänyt alkaa viime perjantaina, mutta se ei alkanut.

– Päätöksen pitäisi mielellään tulla viimeistään tiistaina. Odotamme viranomaisten päätöstä, rallin toimitusjohtaja Glenn Olsson sanoi Ruotsin yleisradioyhtiö SVT:lle.

Lue myös:

Hyundai vahvisti kuljettajanelikkonsa ensi kaudelle – loistotyötä tehneet Sordo ja Breen jatkavat

Kalle Rovanperälle täydellinen arvosana erikoisesta debyyttikaudesta – asiantuntija kehui myös Juha Kankkusen rinnalle noussutta ranskalaismestaria: "Sympaattinen ja hieno herrasmies"

Sebastien Ogierille seitsemäs rallin maailmanmestaruus, Jari Huttunen vei potin WRC3-luokassa – Tommi Mäkisen Toyota joutui taipumaan Hyundaille valmistajien taistelussa

Suosittelemme sinulle