Päätös rallin MM-sarjan Ruotsin osakilpailun perumisesta kirvoitti heti tiistaina spekulaatiot siitä, pystyttäisiinkö peruttu ralli järjestämään helmikuussa Suomessa.
MM-sarjan on tarkoitus alkaa Monte Carlon rallilla 21.–24. tammikuuta. Ruotsin ralli olisi ollut kisakalenterissa toisena 11.–14. helmikuuta. Kansainvälinen autoliitto FIA ja WRC neuvottelevat korvaavan rallin saamisesta Ruotsin rallin tilalle.
Suomen MM-rallin kilpailunjohtaja Kai Tarkiainen kertoo Yle Urheilulle, että häneltä on jo kysytty, pystyisikö Suomi isännöimään MM-rallia kahden kuukauden varoitusajalla.
– Sitä en tiedä, haluammeko järjestää sellaisen. Tilanne on se, että meiltä on kysytty, pystymmekö, ja olemme luvanneet selvittää tätä asiaa, Tarkiainen kertoo.
Tarkiainen arvioi, että kilpailun järjestämiseen tulisi kova kiire. Ongelma ei ole niinkään tapahtumaorganisaation muodostaminen, vaan viranomaislupiin ja terveysturvallisuuteen liittyvät asiat. Ruotsin ralli peruttiin, koska viranomaiset eivät antaneet lupaa tapahtuman järjestämiseen koronavirusuhan vuoksi.
– Tietysti ajalliset rajoitteet ovat aika vahvat, joten katsotaan, mitä saadaan ennen joulua. Erilaiset viranomaisluvat on tietysti yksi, niillä on omat aikataulunsa, että kuinka näistä päästään eteenpäin viranomaisten kanssa. Varmasti on myös pohdittava koronatilannetta, että minkälaisilla reunaehdoilla tämmöistä tapahtumaa pystyy järjestämään, Tarkiainen sanoo.
Suomen MM-ralli järjestetään perinteisesti Jyväskylässä heinä-elokuun taitteessa. Tammikuussa Rovaniemellä järjestettävän, rallin SM-sarjaan kuuluvan Tunturirallin puitteiden ja järjestelyjen hyödyntäminen voisi olla mahdollista.
Tarkiainen ei kuitenkaan halua kertoa, mille paikkakunnalle Ruotsin rallin korvaavaa kilpailua on kaavailtu.
– Ei nyt lähdetä tässä kohtaa rajaamaan kovin tarkasti sitä paikkakuntaa. Me olemme avoimia. Emme ole vielä lukinneet mitään varsinaista kohdetta tähän. Katsellaan nyt ihan rauhassa ja selvitellään, mitä mahdollisuuksia on näiden asioiden suhteen.
Koronaviruspandemia typisti rallin MM-sarjan viime kauden seitsemään osakilpailuun. Voittoa juhli joulukuun alussa Toyotan Sébastien Ogier.
Lue myös:
Vahvistus: Ruotsin MM-ralli on peruttu koronatilanteen vuoksi
Ajetaanko Ruotsin rallia helmikuussa? – ratkaisut käsillä näinä päivinä
Hyundai vahvisti kuljettajanelikkonsa ensi kaudelle – loistotyötä tehneet Sordo ja Breen jatkavat