Jörn Donner (1933–2020) teki näyttävän paluun Suomeen 1960-luvun puolivälissä. Hän saapui Helsinkiin tekemään uutta elokuvaansa Täällä alkaa seikkailu.
Donner oli asunut muutamia vuosia Tukholmassa ja tehnyt siellä ensimmäiset kaksi pitkää elokuvaansa. Suomessa hän oli aloittanut lyhytelokuvien teon parikymppisenä. Hieman yli 30-vuotiaalla ohjaajalla oli Suomeen palatessaan jo takataskussaan palkinto Venetsian elokuvajuhlilta ja kainalossa ruotsalainen filmitähti Harriet Andersson.
Donner on elokuvaohjaajana taas ajankohtainen, kun Yle hankki hiljan rajoittamattomat oikeudet kaikkiin Donnerin elokuviin. Pakettiin kuuluu myös lähes 30 Donnerin muille ohjaajille tuottamaa elokuvaa.
Yle pyysi Kansallisen audiovisuaalisen instituutin (KAVI) ohjelmistosuunnittelijaa Otto Kylmälää, 34, arvioimaan Donneria elokuvaohjaana. Kylmälä on elokuvaohjaaja, elokuvatuottaja ja elokuvakriitikko. Hän myös suunnittelee ohjelmistoja Kino Reginalle eli KAVI:n omalle elokuvateatterille, joka esittelee laajasti elokuvataidetta suurista klassikoista vaihtoehtoelokuviin. Lisäksi Kylmälä tunnetaan Loud Silents -mykkäelokuvafestivaalin taiteellisena johtajana.
Donner oli jo 1960-luvulla kohujulkkis, jonka elokuvat poikivat lööppejä ja oikeusjuttuja. Hänen elokuvansa olivat tämän tästä sensuurin hampaissa, ja juuri sensaatiohakuisuus värittää yleistä mielikuvaa Donnerista elokuvaohjaajana.
– Donnerin elokuvien taustalla on myös hauraiden ja herkkien ihmis- ja parisuhteiden tarkastelua, mutta elokuvista kummunneet seksikohut varjostavat tätä. Reaktiot olivat aikanaan kärkeviä ja pöyristyneitä, Kylmälä sanoo.
Donner oli kärkäs kotimaisen elokuvan arvostelija, ja hän kuului sen uudistajiin. Donner kirjoitti esseen Suomalainen elokuva vuonna nolla (1961), jossa hän vaati muutosta alalle. Itse asiassa juuri Suomen lannistava elokuvan tekemisen tila ajoi hänet Ruotsiin.
– Donner peräänkuulutti ja vaati kirjoituksessa uudenlaista suomalaista elokuvaa, Kylmälä sanoo.
Donner alkoi käyttää ulkomaisia näyttelijöitä elokuvissaan jo 1960-luvulla. Häntä kiinnostivat yhteistuotannot, jotka takasivat paremmat resurssit.
– Donner oli äärimmäisen kansainvälinen tekijä, Kylmälä sanoo.
Suomalaiset kriitikot keksivät siitä sanomista.
– Donnerin elokuvia pidettiin taidokkaina, mutta samalla sanottiin, että no, tässähän oli rahaa oli myös Ruotsista. Se on jollain lailla niin suomalaista. Ei voida myöntää, että suomalainenkin osaa tehdä hienoja elokuvia, Kylmälä toteaa.
Eikä Donnerin merkitystä seksin ja seksuaalisuuden puolestapuhujana voi vähätellä. Päinvastoin.
– Seksi ja seksuaalisuus tulivat Donnerin persoonan myötä suomalaiseen elokuvaan aivan ennennäkemättömällä tavalla, Kylmälä toteaa.
Esittelemme tässä kolme Donnerin elokuvaa, jotka on syytä tietää:
Täällä alkaa seikkailu (1965)
Jörn Donner esitteli itsensä kansainvälisenä ohjaajana elokuvassa Täällä alkaa seikkailu (Här börjar äventyret). Se on Otto Kylmälän mukaan erittäin hallittu ja esteettisesti kaunis elokuva, joka edustaa Donnerin Ruotsin-kautta. Suomalais-ruotsalaisena yhteistuotantona valmistuneen elokuvan pääosassa on nimekäs ruotsalainen näyttelijä Harriet Andersson, johon Donnerilla oli suhde.
– Donner toi kotimaiseen elokuvaan ulkomaalaisia filmitähtiä ja ajattelun siitä, että myös suomalaiset voivat tehdä kansainvälisiä yhteistuotantoja, Kylmälä kertoo.
Donner oli ohjannut Ruotsissa jo kaksi pitkää elokuvaa, Syyskuinen sunnuntai (En söndag i september) ja Rakastaa (Att älska), joista Syyskuinen sunnuntai toi Donnerille parhaan esikoisohjauksen palkinnon Venetsian elokuvajuhlilla.
Täällä alkaa seikkailu kertoo ruotsalaisesta muotisuunnittelijasta (Harriet Andersson), joka saapuu kesäiseen Helsinkiin tapaamaan suomalaista arkkitehtia (Matti Oravisto). Heillä on ollut lyhyt suhde Berliinissä. Muotisuunnittelijan perässä Helsinkiin saapuu myös ranskalainen liikemies (Claude Titre), jonka kanssa tämä on elänyt jo usean vuoden ajan.
– Donner kuvasi Michelangelo Antonionin tavoin nykyihmisen vieraantuneisuutta. Elokuva kuvaa hienosti myös Donneria persoonana, koska hän oli kuitenkin suomenruotsalainen Helsingissä, ja elokuva oli paluu Helsinkiin Ruotsin-vuosien jälkeen, Kylmälä toteaa.
Täällä alkaa seikkailun kuvasi Ranskassa työskennellyt elokuvaaja Jean Badal, joka käytti scope-laajakuvaoptiikkaa.
– Tuloksena ovat upeat mustavalkokuvat. Helsinkiä ei ole tallennettu sillä tavoin ehkä enää kertaakaan sen jälkeen, Kylmälä sanoo.
Perkele! Kuvia Suomesta (1971)
Donner tunnetaan myös dokumenttielokuvaohjaajana, ja Perkele! Kuvia Suomesta -elokuvaa pidetään yhtenä Donnerin parhaista. Hän ohjasi sen yhdessä Jaakko Talaskiven ja Erkki Seiron kanssa.
Donnerilta oli julkaistu vuonna 1967 Uusi Maammekirja, joka ruoti rakennemuutoksen kourissa painivaa Suomea ja sen kansaa. Perkele! Kuvia Suomesta oli eräänlainen kuvallinen vastine bestseller-kirjaksi nousseelle teokselle.
– Donnerilla oli lehtimiestausta, ja hänellä oli äärimmäinen nälkä myös tällaiseen faktapohjaisuuteen, Kylmälä sanoo.
Donner esiintyy myös itse persoonana dokumenttielokuvassa, mikä oli tuohon aikaan poikkeuksellista.
Perkele! Kuvia Suomesta -elokuvan haastattelut on tehty eri puolilla Suomea, ja dokumenttielokuvassa käydään läpi sekä peltojen paketoinnit, siirtolaisuuden haasteet että opiskelijaradikalismi. Suomen Maaseudun Puolue (SMP) oli juuri tehnyt eduskuntavaaleissa jytkyn. Elokuvasta ovat jääneet elämään Arja Saijonmaan, M.A. Nummisen ja Rauli “Badding “ Somerjoen ikoniset biisit.
– Perkele! Kuvia Suomesta toimii edelleen anarkistisena dokumenttielokuvana. Siihen voi yhä palata hyvillä mielin, sillä siinä näkee nuorison levottomuuden, maaseudun autioitumisen ja aikakauden politiikkaa, Kylmälä sanoo.
Elokuva poiki Donnerille tyypilliseen tapaan kohuja, ja osa filmimateriaalista jäi sensuurin jälkeen leikkauspöydälle.
Sensuroituja, pornografisena pidettyjä kohtauksia tosin leikattiin myöhemmin takaisin elokuvaan.
Elokuvan alussa oleva Donnerin spiikki sensuurista pidettiin kuitenkin mukana.
– Donner oli sekä tekijänä että tuottajana sensaatiohakuinen, ja hän halusi pitää Perkele! Kuvia Suomesta -elokuvassa provokaation mukana loppuun asti, Kylmälä sanoo.
Miestä ei voi raiskata (1978)
Miestä ei voi raiskata oli jälleen suomalais-ruotsalainen yhteistuotanto. Donnerin käsikirjoittama ja ohjaama elokuva perustui Märta Tikkasen samannimiseen romaaniin. Elokuvan myötä Donner palasi ohjaajaksi usean vuoden tauon jälkeen. Tikkasen feministisen teoksen filmatisointia pidetään yhtenä Donnerin parhaista koko illan elokuvista. Se esitteli elokuvan ystäville erilaisen Donnerin.
– Miestä ei voi raiskata on aivan suurenmoinen ja yhteiskunnallisesti merkittävä sovitus Märta Tikkasen romaanista. Ennen kaikkea siksi, että koko Donnerin persoona, joka värittää hänen 1960- ja 1970-lukujen elokuvia, on poissa, Kylmälä sanoo.
Kun Donner “on tislannut elokuvasta kaiken Tikkasen autofiktion pois”, jäljelle on Kylmälän mukaan jäänyt trillerimäinen kostotarina.
– Aiemmin itsensä pois häivyttäminen oli Donnerille lähes mahdotonta, Kylmälä sanoo.
Elokuvan päähenkilö Eva (Anna Godenius) täyttää tasavuosia ja lähtee työkaverinsa kanssa ravintolaan juhlimaan. Siellä he tapaavat miehen (Gösta Bredefeldt), ja Eva lähtee tämän luo jatkoille. Kotonaan mies raiskaa Evan, mutta tämä ei jätä asiaa sikseen. Eva päättää kostaa kokemansa vääryyden.
– Elokuva on erittäin vetävä, ja se pitää katsojaa koko ajan mukana, Kylmälä toteaa.
Elokuvan ytimessä on kysymys siitä, voiko miehen raiskata, ja jos voi, miten se tapahtuu?
– Elokuvassa päädytään myös tällaiseen Ingmar Bergmanin elokuvien kaltaiseen häpeään. Miestä ei voi raiskata on kaiken kaikkiaan erittäin taidokas elokuva, Kylmälä sanoo.
Yle Areenaan julkaistaan tiistaina 29.12. neljänkymmenen ohjelman Donner-paketti. Donnerin elokuvia juhlitaan puolestaan Yle Teemalla helmikuun 6. päivänä ohjelmassa Ilta Donnerin kanssa.
Lisää Jörn Donnerista: