Ei ole sattuma, että kullanruskea kettu on yhtäkkiä siinä. Se tulee polkua pitkin tuuheiden puskien välistä.
Konsta Punkka on suunnitellut tätä tapaamista pitkään. Hän on seurannut ketun liikkeitä ja tietää, mistä se saattaa tulla.
Kettu pysähtyy. Ohikiitävän lyhyen hetken he katsovat toisiaan. Punkka ottaa valokuvan.
Sitten kettu jatkaa matkaansa.
Valokuvaaja Konsta Punkka on tuntenut osan kuvaamistaan kettuperheistä jo useita vuosia. Hän ei mene eläimen luokse, vaan valitsee paikan ja odottaa.
Työtapa vaatii kärsivällisyyttä. Hyvää kuvaa varten joutuu usein tekemään monen viikon esityön.
– Uskon, että ketut tunnistavat minut: tämä sama kaveri on jo kolmatta aamua täällä.
Kuvaajaan tekevät vaikutuksen ketun inhimilliset piirteet.
– Minua kiehtovat kettujen luontainen uteliaisuus, ilmeet ja eleet.
– Haluan vangita eläimen katseen, hän sanoo.
Ilman valokuvaajan ja eläimen välille syntynyttä luottamusta kuva jäisi ottamatta.
– Pyrin aina siihen, etten häiritse eläimiä.
Meistä tuli auringonlaskun kuvaajia
Tänä erikoisena pandemiavuonna meidän piti itse keksiä itsellemme tekemistä.
Kävelimme metsään ja meren rantaan. Kuin olisimme ensimmäistä kertaa havainneet auringonnousut ja -laskut ja meren ääriviivan kaukana horisontissa.
Löysimme luonnon ja samalla monesta meistä tuli oman elämämme valokuvaajia.
Koskaan aikaisemmin Facebook ja Instagram eivät ole olleet niin täynnä valokuviamme täysistä sienikoreista, kansallispuistojen luontopoluilta, Kolin vaaroilta ja niistä auringonlaskuista.
Montako tykkäystä sait?
Kun valokuvaaja Konsta Punkka laittaa ottamansa luontokuvan omille Facebook-sivuilleen, se voi saada tuhansia tykkäyksiä.
Facebookissa hänellä on yli 200 000 seuraajaa, Instagramissa valtaisat 1,3 miljoonaa.
Hän on yksi Instagramin seuratuimmista suomalaisista.
Punkka vakuuttaa, ettei kuvatessaan mieti, paljonko kuvasta tykätään sosiaalisessa mediassa. Hänestä muidenkaan ei pitäisi.
– Tietenkin seuraan reaktioita, mutta en päästä niitä ihoni alle. En halua, että ihmisten mielipide vaikuttaa kuviini.
Hänelle on tuttu tilanne, jossa oma aavistus kuvan suosiosta onkin väärä.
– Saatan ajatella, että nyt tuli todella hieno valokuva ja laitan sen someen. Jos muut eivät olekaan kuvasta yhtä innoissaan, senkään ei saa antaa vaikuttaa.
Hän muistuttaa, etteivät Instagram tai Facebook ole vain pelkkiä kuvien julkaisualustoja.
– Se on yhteisö, jossa kuvista keskustellaan ja käydään kommentoimassa. Se on tärkeää.
Kännykällä saa "päräyttäviäkin otoksia"
Konsta Punkka oli ensimmäisiä valokuvaajia Suomessa, joka hyödynsi työssään sosiaalista mediaa. Kaikkia se ei miellyttänyt. Vanhemman polven kuvaajat ihmettelivät, miksi mennä jakamaan ilmaiseksi valokuvia ja kenelle tahansa.
Nyt 26-vuotias, itseoppinut ammattivalokuvaaja tietää, että ratkaisu oli oikea. Myös suhteet muihin kuvaajiin ovat kunnossa.
– Jos minua nuorempi kuvaaja laittaisi valokuviaan aivan uusiin sovelluksiin, joista en tiedä yhtään mitään, itsekin varmasti aluksi kummastelisin, hän sovittelee.
Konsta Punkka ei kuvaa auringonlaskuja. Hänen mielestään niistä on vaikea löytää mitään uutta ja kuvat ovat toistensa kaltaisia.
Meitä muita hän kuitenkin kannustaa kuvaamaan auringonlaskujakin. Samoin kuin löytämään oman tapamme kertoa kuvillamme tarinoita.
Hänestä esimerkiksi kännykkäkameran kuvat ovat lähes yhtä hyviä kuin järjestelmäkameralla otetut.
– Kännykällä saa aika päräyttäviäkin otoksia. Ei kuvaaminen ole kalustosta kiinni.
Valokuvaaja neuvoo muutaman perusasian, jotta kuvamme näyttäisivät paremmilta.
- Suunnittele kuvaus etukäteen.
- Tarkista valon suunta. Se on upein usein aamulla.
- Mieti kohteen tausta. Vältyt huvittavilta havainnoilta jälkeenpäin eikä puhelinmasto nouse kuvattavan päästä.
Punkan mielestä hyvää luontokuvaa ei tarvitse lähteä ottamaan toiselle puolelle maapalloa, lähipuisto tai -metsikkö riittävät.
– Olen työssäni huomannut, että se, mikä on meitä lähellä, on todella eksoottista muualla päin maailmaa asuvien mielestä.
"Siellä ne ketut ja mäyrät jolkottelevat metsissä."
Konsta Punkka
Kun hän lähtee ulos, selässä on aina reppu, johon on pakattu järjestelmäkameran kaksi runkoa, useita eri linssejä sekä kauko-ohjattava drone, jolla voi kuvata ilmasta käsin.
– Siellä ne ketut ja mäyrät jolkottelevat metsissä. Kannattaa mennä katsomaan kesäyönä. Voi yllättyä, miten paljon metsässä on elämää.
– Kun on liikkeellä positiivisella asenteella eikä odota mitään, näkee paljon.
Viime aikoina valokuvaaja on kuvannut etenkin merta. Kuvauspaikkoja on löytynyt saaristomereltä Bengtskäristä ja Helsingin merialueelta.
– Olen veneillyt saaristossa, tutkinut ja katsellut, miten aallot lyövät kiviin. Olen kuvannut myrskyjä ja tyrskyjä.
Muutaman kerran vuodessa hän pakkaa autonsa ja tekee pidemmän kuvausmatkan, usein Lappiin.
Hänelle ei tuota tuskaa viettää kolmekin viikkoa täysin yksin keskellä ei mitään. Silloin hän odottaa ja katsoo, mitä vastaan tulee. Yösijaksi riittää autoon levitetty patja.
– En ole kuitenkaan erakko. Kuvausreissut ovat vastapainoa kaikelle muulle. Asun kaupungissa ja silloin tykkään olla ihmisten kanssa.
Oravakuiskaajan puuttuva eläinkuva
Tämän jutun valokuvat Konsta Punkasta on otettu Helsingin Seurasaaressa.
Paikka on kuvattavalle hyvin tuttu. Vuosia sitten hän valokuvasi samassa paikassa pähkinöitä nakertavia oravia ja laittoi hellyttävät kuvat Instagram-tililleen. Suosio räjähti ja kuvaaja sai kuuluisan lempinimensä Oravakuiskaaja.
Siitä kaikki sai oikeastaan alkunsa.
– Aluksi olin että vau! Valtava suosio yllätti.
Nyt Punkka suhtautuu Oravakuiskaaja-nimeen kaksijakoisesti. Kuvat toivat maailmanlaajuista huomiota, töitä ja elannon.
"Oravakuiskaaja on brändi."
Konsta Punkka
– Oravakuiskaaja on brändi. Siitä on ollut paljon hyötyä.
Mutta nimestä tuli myös pienoinen rasite. Kuvaajasta on mukavaa, että nykyisin hänestä tiedetään sentään jo muutakin.
Kuten se, että hän on onnistunut valokuvaamaan karhuja, merikotia ja susia.
– Kun kuvaan eläimiä, ehdotan samalla, että näitä eläimiä kannattaisi suojella.
Yksi eläin on onnistunut välttelemään Punkan kameraa ja somejulkisuutta.
– Sain viime kesänä tietää Keski-Suomesta paikan, jossa oli liikkunut muutama ilves. Odotin niitä useita viikkoja. Sillä kertaa ilves ja minä emme kohdanneet.
Konsta Punkalta on tällä viikolla ilmestynyt ensimmäinen valokuvakirja. Hartaasti ja huolella toteutettu projekti kesti vuosia. Siksikin kirjan valmistuminen tuntuu hänestä erityisen hyvältä.
Teoksessa on valokuvaajan parhaita eläinpotretteja ja kuviin liittyviä tarinoita.
– Jos valokuvani onnistuu, se on maailman paras fiilis, todella palkitseva tunne.
Mereltä vihmoo jääkylmä tuuli ja vettä. Punkka ei valita, vaikka Helsingin Seurasaaressa on kylmä. Hänellä on mukana omakin kamera, mutta hän asettuu itse valokuvattavaksi.
– Miltä tuntuu, kun toinen valokuvaaja kuvaa valokuvaajaa?
– Nooh. Mieluiten olen kyllä itse kameran takana, mutta ihan jännä kokemus.
Hän havaitsee yläpuolellaan kaartelevan linnun.
– Kotka!
– Ei voi olla!
– Tuolla. Sen tunnistaa siipivälistä.
Sitten hän kumartuu vedenrajaan. Paikalle lipuu kaksi valkoista joutsenta. Ne tulevat aivan liki ja pörhistelevät höyheniään juuri hänen edessään.
Konsta Punkka katsoo lintuja tyynen rauhallisesti suoraan silmiin. Samoin kuin eläimet katsovat häntä.
Sitten hän ottaa valokuvan.
