Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Haminan Energia lopettaa biokaasun tuotannon Virolahdella – laitos osoittautui sudeksi: "Ei ollut mikään hyvä investointi"

Virolahden biokaasulaitos aloitti vuonna 2015.

Kaasuautoa tankataan
Biokaasua voi käyttää autojen polttoaineena. Arkistokuva. Kuva: Kare Lehtonen / Yle
Mirjam Tahkokorpi
Avaa Yle-sovelluksessa

Haminan Energia lopettaa biokaasun tuotannon Virolahdella. Yhtiö kertoo lopettavansa biokaasulaitoksen toiminnan, koska laitos on todettu kannattamattomaksi ja biokaasun tuotantoon soveltumattomaksi.

Virolahden biokaasulaitos käynnistyi vuoden 2015 lopussa. Laitoksen laajennusosa valmistui vuonna 2018.

Haminan Energian mukaan laitostoimittaja BioGTS ei saanut biokaasulaitosta tuotantoon suunnitellusti. Yhtiö ajautui konkurssiin vuoden 2018 syksyllä, minkä jälkeen laitoksen toiminta ajettiin alas ja toiminnan kehittäminen siirtyi Haminan Energian vastuulle.

Haminan Energia selvitti mahdollisuutta kehittää ja jatkaa laitoksen toimintaa. Selvityksissä todettiin, että laitoksen toimintakuntoon saattaminen vaatisi hyvin merkittäviä lisäinvestointeja.

Toimitusjohtaja Markku Tommiskan mukaan laitos olisi vaatinut 2–6 miljoonan euron investoinnit. Tämän vuoksi Haminan Energia on päättänyt lakkauttaa laitoksen kokonaan.

Seuraavaksi yhtiö selvittää mahdollisuutta hyödyntää biokaasulaitoksen laitteistoja muihin käyttötarkoituksiin. Yhtiö selvittää, voisiko kalustoa hyödyntää lämpöakkuina, jotka varastoisivat lämpölaitoksen tuottamaa lämpöä.

Miljoonien investointi

Haminan Energia rakennutti biokaasulaitoksen Virolahden Vahterikonkankaan teollisuusalueelle vuonna 2015.

Investointi maksoi vajaat viisi miljoonaa euroa. Myöhemmin Haminan Energia laajensi biokaasulaitosta 1,6 miljoonalla eurolla.

– Eihän se tietenkään ollut mikään hyvä investointi. Meillä oli väärä kumppani ja sen takia hanke epäonnistui, kun laitetoimittaja ja tuki katosivat taustalta, Haminan Energian toimitusjohtaja Markku Tommiska sanoo.

Tommiskan mukaan laitoksen lakkauttaminen ei vaikuta Haminan Energian työntekijöiden määrään.

Lue lisää: Haminan Energia laajentaa biokaasulaitosta 1,6 miljoonalla eurolla

Kunta sai biokaasulaitoksen – kunnanjohtajallakin meni auto vaihtoon

Haminan Energia ryhtyy biokaasun tuottajaksi

Tekstiin lisätty Markku Tommiskan kommentit 18.12. klo 14.39.

Suosittelemme sinulle