Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

VR ja Onnibus odottavat joulun matkustajia olevan vain puolet tavanomaisesta – Kaukoliikenteen ankeat ajat jatkuvat alkuvuonna

VR karsii tarjontaansa pyhien mentyä. Onnibusissa katse ja toiveet ovat jo ensi kesässä.

Kasvomaskeihin puetut Lyhdynkantaja-veistokset Helsingin päärautatieaseman pääovella.
VR suosittelee vahvasti kasvomaskien käyttöä junaliikenteessä. Helsingin aseman kivimiehille on myös laitettu maskit. Kuva: Tiina Jutila / Yle
Timo-Pekka Heima
Avaa Yle-sovelluksessa

Joulun matkoille juna- ja bussiliikenteessä ei odoteta tänä vuonna suurta tunkua. Onnibus ja VR kertovat molemmat, että matkustajamäärä näyttää jäävän puoleen siitä, mitä se on viime vuosina joulun aikaan ollut.

VR:n palvelujohtaja Piia Tyynilä sanoo, että junissa on pääsääntöisesti hyvin tilaa tänä jouluna.

– Pohjoinen on nostanut suosiotaan entistä enemmän, nimenomaan ehkä autojunapaketit ja makuuvaunut, joissa voi turvallisesti oman perheen kesken matkustaa, Tyynilä sanoo.

Täyttä on myös joissakin aatonaattona Helsingistä itään ja pohjoiseen lähtevissä päiväjunissa.

– Matkustajamäärät ovat 40-50 prosenttia normaalista, reitistä riippuen, kertoo Onnibusin toimitusjohtaja Lauri Helke.

– Tietysti jouluna on vähän enemmän matkustajia, mitä viime viikkoina on ollut, kyllä siinä piikki on. Ihmiset selkeästi haluavat lähteä käymään sukulaisissa ja muualla, Helke sanoo.

Finnairilla kotimaan kohteet suosiossa

Onnibusilla suosittuja ovat varsinkin reitit Lappiin. Helke kertoo, että vilkkainta busseissa odotetaan olevan menoliikenteessä 23. päivä eli aatonaattona ja paluuliikenteessä sunnuntaina 27. päivä.

Niin VR kuin Onnibus suosittelevat lisätilaa haluavia matkustajia ostamaan käyttöönsä myös viereisen istumapaikan, jos liikkeellä on yksin. Korona-varotoimia on myös syytä noudattaa.

– Jokaisen pitää huolehtia, että matkustaa ainoastaan terveenä. Suosittelemme vahvasti kaikille kasvomaskin käyttöä. Kun jokainen huolehtii itsestään, huolehtii samalla myös muista, Tyynilä sanoo.

Varaustilanne näytti samantyyppiseltä myös lentoliikenteessä. Finnairilta kerrottiin viime viikolla Ylelle, että sen suosituimpia kohteita ovat Oulu, Ivalo ja Kittilä.

Poliisi ei odota maanteille tänä vuonna merkittäviä ruuhkia ainakaan Itä-Suomessa.

Kaukoliikenteen ankea vuosi

Koska ihmiset eivät koronatilanteen takia juuri matkusta, ovat ajat kaukoliikenteen yrittäjille olleet huonot.

– Liikennettä on karsittu, henkilöstöä lomautettu ja nekin vuorot, mitä ajetaan, ajetaan käytännössä puolityhjinä, eli varsin murheellinen tilanne on. Täytyy katsoa eteenpäin koronan jälkeistä aikaa, toivottavasti ensi kesä on jo paljon helpompi, Onnibusin Helke sanoo.

Hän toteaa kaukoliikenteen bussiyhtiöiden tehneen jättitappiot, sillä joukkoliikenteen koronatuki ei ole kohdistunut tähän markkinaehtoiseen liikenteeseen.

– Kaukoliikenteen tilanne ollut koko korona-ajan erittäin ankea, Helke summaa.

Onnibus lähtee Kampin linja-autoasemalta.
Onnibusin mukaan esimerkiksi korkeakouluopiskelijoiden etäopetus on vähentänyt bussien matkustajia merkittävästi. Kuva: Toni Määttä / Yle

Junatarjonta harvenee pyhien jälkeen

Myös junista matkustajat ovat kaikonneet.

VR on kertonut leikkaavansa kaukoliikenteen tarjontaa alkuvuodesta. Eniten kaukoliikenteen vuoroja vähennetään Helsingin ja Tampereen väliltä. Toiseksi eniten vuoroja vähennetään Tampere–Seinäjoki-väliltä.

Vuoroja karsitaan lisäksi Helsingin ja Vaasan väliltä, kuten myös reiteiltä Helsinki–Turku ja Helsinki–Kouvola.

Tyynilän mukaan vähennykset koskevat pääasiassa työmatkaliikennettä.

– Vuoroja lisätään heti kun näyttää siltä, että piristystä kysynnässä tapahtuu ja korona helpottaa. Saamme takaisin tulevien junien liput nopeasti myyntiin, Tyynilä sanoo.

Kyläilyjä jouluna vältettävä

Terveydenhuollosta on annettu monia neuvoja joulun matkailusta korona-aikana.

THL suosittelee ensisijaisesti viettämään joulua perhepiirissä, ja varsinkin välttämään useiden sukulaisten ja ystävien luona kyläilyä. Jos kuitenkin matkustaa, on etenkin joukkoliikenteessä huomioitava hyvä hygienia sekä kasvomaskin käyttö, THL ohjeistaa.

Lapin sairaanhoitopiirin johtajaylilääkäri Jukka Mattila totesi Ylelle, että Lappiin voi matkustaa, kunhan tekee sen terveenä.

HUSin johtajaylilääkäri Markku Mäkijärvi taas ei suositellut liikkeelle lähtöä, koska näin tulee tavanneeksi ihmisiä, joita ei muuten tapaisi, ja samalla tartuntariski kasvaa.

Lue myös

Miten viettää turvallista sukujoulua? Voiko maskinkäytön lopettaa, kun rokote tulee? HUSin Eeva Ruotsalainen vastaa 16 koronakysymykseen

Julkisen liikenteen maskipakko olisi vaikea ja kallis idea toteuttaa – HSL: "Tästä maasta loppuisivat pian järjestyksenvalvojat, kun jokaisen bussin maskipakkoa valvottaisiin"

Suosittelemme