Joulukuusi voi säilyä kotioloissa hyväkuntoisena ja kauniina useita viikkoja, jos sitä hoitaa oikein.
Alavieskassa Pohjois-Pohjanmaalla kuusia vuosikymmeniä viljellyt Tapani Hautala kertoo, että joillakin asiakkailla joulukuusi on kestänyt kodin koristeena toista kuukautta.
– Helmikuussakin on asiakas soittanut ja kertonut, että otti kuusesta silloin viimeiset kuusenkerkät ja keitti niistä teetä.
Hautala on tänäkin vuonna viljellyt tuhansia kuusia ja tietää, mistä puhuu. Hän kertoo, että kuusen säilyvyyden kannalta erityisen tärkeää on, ettei kuusta palelluta.
Hakumatkalla kuusen kestävyys on hyvä viiteen pakkasasteeseen asti, jolloin sen voi kuljettaa auton katolla tai avoperäkärryssä. Kuomullinen peräkärry olisi kuitenkin paras, Hautala kertoo.
Lisäksi tärkeää olisi tietää, onko kuusi sulatettu jossain vaiheessa ennen myyntiä, sillä sulattaminen voi vaikuttaa kuusen kuntoon huonontavasti.
Sama pätee myös siihen, kun kuusi tuodaan sisälle kotiin. Äkillinen lämpötilan vaihtelu voi vaikuttaa kuuseen niin, että se karistaa neulasensa.
– Se on suuri virhe, että kuusi sulatetaan esimerkiksi autotallissa ja sen jälkeen tuodaan kymmenien metrien päähän sisälle kahdenkymmenen asteen pakkasessa. Kuusi paleltuu, ja silloin se varistaa neulasia.
Jos kuusen vie sulamaan esimerkiksi pesuhuoneeseen, sille kannattaa laittaa kasteluvettä, ettei se saa lämpöshokkia.
– Kuusi ryhtyy kasvamaan lämpimässä, ja jos se ei saa vettä, se kuivuu.
Kuuman veden laittaminen kuusenjalkaan on Tapani Hautalan mukaan hyvin yleinen virhe. Veden pitäisi olla kylmää.
Hautalan mukaan kuusen kasteluveteen voi laittaa kukkalannoitetta, sokerinpalan tai salpietaria. Tärkeää on myös muistaa, että jos kuorta ottaa pois, niin veden on oltava puun kuoritun pinnan yläpuolella. Eikä kuusta kannata laittaa aivan lämpöpatterin viereen.
Kuinka pitkään sinä pidät joulukuusta? Keskustelu on auki 22.12 kello 23:een asti.
Lue myös: Osa kotimaisina myytävistä joulukuusista on tuontitavaraa – kuusien alkuperämaa halutaan jäljittää