Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Varalta koronatestiin ennen joulua? Miten juhlia turvallinen uusivuosi? Asiantuntijat vastaavat yleisiin kysymyksiin tulevista juhlapäivistä

Selvitimme, mikä mietityttää korona-ajan joulun ja uudenvuoden vietossa. Tässä vastaukset kymmeneen yleisimpään kysymykseen.

Eija Pekonen kotonaan kynttilä kädessä.
Asiantuntijat muistuttavat, että tämä joulu on erilainen, eikä esimerkiksi isoa sukujoulua nyt suositella. Kuvituskuva. Kuva: Antro Valo / Yle
Juha Hintsala
Avaa Yle-sovelluksessa

Voiko jouluna tavata sukulaisia tai riskiryhmiin kuuluvia läheisiä, entä uskaltaako matkustaa perheen luo? Muun muassa nämä asiat askarruttivat suomalaisia, kun kysyimme aiemmin verkkosivuillamme, mikä tulevien juhlapäivien vietossa mietityttää.

Suomessa koronavirustartuntoja todetaan edelleen paljon, ja tauti leviää eri-ikäisten ihmisten keskuudessa ympäri Suomea. Tartuntoja on yhä enemmän vanhemmissa ikäluokissa, ja sairaalahoitoa tarvitsevia potilaita on selvästi aiempaa enemmän.

THL:n mukaan matkailu voi lisätä riskiä koronatartuntaan ja epidemian leviämiseen. Jos joulun ja vuodenvaihteen lomien aikana on välttämätöntä matkustaa, on matkaa suunniteltaessa syytä huomioida varotoimet ja alueiden erilainen koronavirustilanne. Useiden sukulaisten ja ystävien luona kyläilyä on syytä välttää.

Koronapandemia ei kuitenkaan ole hillinnyt suomalaisten matkustusintoa joululomalla. Koronan vuoksi lisääntyneen lähimatkailun suosio näkyy myös jouluna.

Tähän artikkeliin olemme keränneet asiantuntijoilta vastauksia kymmeneen lukijoiden kysymykseen joulun ja uudenvuoden vietosta. Kysymyksiin vastaavat Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin johtajaylilääkäri Juha Korpelainen ja sisätauteihin erikoistuva lääkäri Anni Karjala Malmin sairaalasta.

1. Kuinka tarkasti lähisukulaisten on noudatettava keskenään koronaohjeita pienessä porukassa?

JK: Suositeltavaa on, että joulu vietetään perhepiirissä niiden ihmisten seurassa, joiden kanssa arkea muutenkin vietetään. Muita ihmiskontakteja, liikkumista ja matkustamista tulisi välttää.

AK: Koronasuosituksia olisi erityisen tärkeä noudattaa myös joulunpyhien yli. Paras suoja on rajoittaa yhteen kokoontuvien ihmisten määrää. Jos aikoo suosituksista huolimatta nähdä sukulaisia, kannattaa tämä tehdä ulkona turvavälejä noudattaen ja maskia käyttäen.

2. Onko parempi tavata peräkkäisinä päivinä muutama ihminen kerrallaan kuin että kaikki kokoontuisivat kerralla yhteen? Jos saan aattona tartunnan, tarttuuko se seuraavalle joulupäivänä?

JK: Jos pieneen rajoitettuun tilaan tulee kerralla suuri joukko ihmisiä, turvavälit jäävät väistämättä pienemmiksi. Silloin tartuntariski on suurempi. Parempi olisi mennä vuorotellen ja pitää maskia päällä sekä turvavälit kunnossa.

AK: Turvallisempaa on kokoontua muutama ihminen kerrallaan. Koronatartunnan voi kuitenkin saada jo ensimmäisessä tapaamisessa ja tartuttaa sitä sitten eteenpäin. Siksi tapaamisten määrää olisi tärkeä rajoittaa kokonaisuudessaan minimiin.

3. Voiko isovanhemman tai riskiryhmään kuuluvan kutsua viettämään joulua perheeseen? Tai voiko heidän luokseen mennä käymään?

JK: Tätä ei suositella tänä jouluna. Nyt pitää välttää ikäihmisten ja riskiryhmäläisten tapaamista.

AK: Riskiryhmäläisten tapaamista kannattaa välttää.

4. Voiko opiskelija matkustaa kotipaikkakunnalle oman perheen luo joulun viettoon?

JK: Ymmärrän hyvin, että monet toimivat näin. Hygieniasuosituksia kannattaa noudattaa ja välttää riskiryhmäläisten ja isovanhempien tapaamista.

AK: Jos aikoo matkustaa, kannattaa jäädä hyvissä ajoin omaehtoiseen karanteeniin ennen perheen tapaamista, jotta tartuntariski olisi mahdollisimman pieni.

5. Olemme varanneet jouluksi kylpylähotellin. Uskaltaako kylpylän puolelle mennä?

JK: Turvavälejä kannattaa noudattaa. Jos mahdollista, niin kannattaa olla omassa perhepiirissä ja välttää kontakteja muihin. Jos nämä edellytykset täyttyvät, niin kylpyläloma voi olla mahdollinen.

AK: Kylpylöissä voi olla vaikeaa noudattaa turvavälejä. Kylpylään meneminen ei siis ole tällä hetkellä suositeltavaa.

6. Miten kertoa riskiryhmään kuuluville vanhemmilleni, etten aio tulla jouluksi? Ainoana lapsena tuntuisi vaikealta tuottaa heille pettymys, mutta ajatus taudin levittämisestä ahdistaa.

JK: Puhelut ja videopuhelut ovat olleet arkea jo viime keväästä lähtien monessa perheessä ja suvussa. Täytyy yrittää sopeutua ja jaksaa vielä muutama kuukausi eteenpäin.

AK: Kannattaa kertoa, että päätös olla menemättä on tehty heidän terveytensä suojaamiseksi. Jos nyt maltetaan noudattaa rajoituksia, ne voidaan purkaa nopeammin ja ensi joulua voidaan jo todennäköisesti viettää taas normaaliin tapaan.

7. Onko koronatestissä käyminen riittävä varotoimi, jotta voisi tavata sisätiloissa oleskellen riskiryhmään kuuluvia läheisiä?

JK: Se riittää periaatteessa pariksi päiväksi eteenpäin. Mutta viruksen voi saada mistä vain pienistäkin kontakteista. Tämän vuoksi se ei ole riittävä varotoimi.

AK: Negatiivinen testitulos ei valitettavasti takaa sitä, ettei voi tartuttaa, sillä testitulos kertoo vain testinoton hetkisestä tilanteesta. Tauti voi nimittäin itää jopa 10 vuorokauden ajan altistumisesta ja puhjeta siten vaikka heti testin ottamisen jälkeen. Lisäksi tartunnan voi saada testin jälkeenkin.

Lue myös: Kannattaako koronatestissä käydä varuilta ennakkoon ennen joulua? Tulos ei anna välttämättä edes mielenrauhaa

8. Saako hautausmailla kokoontua aattona?

JK: Kyllä hautausmaalle voi mennä, kun huolehtii turvaväleistä. Ei mennä ihan lähelle toisia ihmisiä ja käytetään sielläkin maskia.

AK: Hautausmaalla voi kokoontua turvaväleistä huolehtien ja maskeja käyttäen.

9. Jos pitää huolta turvaväleistä, voiko uutenavuotena mennä katsomaan ilotulitusta?

JK: Raketit ovat vaarallisia ja niistä voi tulla silmä- ja palovammoja. Nyt ei kyllä yhtään ylimääräistä potilasta tarvittaisi sairaalaan. Se on pois koronapotilaiden hoitopaikoista. Mutta jos menee, niin turvavälit ja maski ovat ne perussuositukset.

AK: Jos huolehtii turvaväleistä ja käyttää maskeja, niin voi. Suuria ihmisjoukkoja kannattaa kuitenkin välttää ja ilotulituksia ihailla rauhallisesta paikasta.

10. Miten uuttavuotta voi viettää mahdollisimman koronaturvallisesti?

AK: Uuttavuotta kannattaa juhlistaa perhepiirissä pienellä porukalla. Jos haluaa tavata muita ihmisiä, niin ulkona maskia käyttäen ja turvavälejä noudattaen on turvallisempaa. Massakokoontumisia on syytä välttää.

Lue lisää vastauksia koronaturvallisesta joulunvietosta täältä.

Miten sinä aiot viettää joulua ja uuttavuotta tänä vuonna? Keskustelu on auki 22. joulukuuta kello 23:een asti.

Suosittelemme sinulle