Mila Tanttu seisoo tallin käytävällä ja itkee. Hän kertoo tarinaa siitä, miten päätti lopettaa ratsastuksen. Se ottaa koville.
Vielä vuosi sitten Tanttu kilpaili este- ja kouluratsastuksessa. Hänen kilpakumppaninsa oli ratsastuskouluhevonen, jolla hän sai ratsastaa tallitöitä vastaan.
Vähitellen Tantusta alkoi tuntua, ettei tamma voi hyvin. Se ryntäili ratsastaessa holtittomaan vauhtiin, eikä seissyt hetkeäkään paikoillaan. Hoitaessa se potki, kun sen selkää kosketti.
– Tallinpitäjä sanoi, että sillä on liikaa energiaa. Siksi sillä pitää vain ratsastaa.
Jonkin aikaa Tanttu teki työtä käskettyä, mutta lopulta seinä tuli vastaan. Hän päätti lopettaa kilpailemisen.
– Se oli tosi vaikeaa, koska tamma oli niin rakas minulle. Mutta en halunnut olla enää mukana siinä touhussa. Olin varma, että tammalla on kipuja, mutta minua käskettiin silti ratsastamaan sillä.
Tamman kohtalo oli viimeinen niitti, joka muutti Tantun käsityksen ratsastuskouluista. Samalla, kun hän sanoi hyvästit tammalle, hän päätti lopettaa kokonaan julkisilla talleilla ratsastamisen. Niillä hevosta kohdeltiin pelkkänä urheiluvälineenä.
Yhä useampi ratsastuksen harrastaja pohtii hevosten hyvinvointia talleilla. Moni kyseenalaistaa, ovatko hevosmaailman perinteiset toimintatavat enää eettisiä nykytiedon valossa.
Hevosia potkitaan ja lyödään
16-vuotias Tanttu on käynyt talleilla vauvasta saakka äitinsä kanssa. Suurimmaksi osaksi hän on ratsastanut tunneilla kerran viikossa eri ratsastuskouluilla. Pikkuhiljaa hevosten kohtelu talleilla alkoi tuntua väärältä.
Esimerkkinä hän kertoo ratsastustunneilla tavallisesta tilanteesta: hevonen jumittui keskelle kenttää, eikä suostunut liikkumaan. Tilanne johti usein voimakeinojen käyttöön.
– Minun piti potkia tai lyödä hevosta raipalla kovaa, jotta se liikkuisi. Silloin en vielä kyennyt sanomaan, etten halua hakata hevosta. Kukaan ei koskaan miettinyt, miksi hevonen ei halua liikkua.
Yli 30 vuotta ratsastusvalmentajana toiminut Katariina Alongi pitää Tantun kertomusta surullisena, mutta tavallisena. Alongi aloitti reilu vuosi sitten hevosten ja ihmisten välisiä suhteita käsittelevän podcastin. Siinä hän puhuu paljon hevosiin kohdistuvasta väkivallasta.
Alongi saa jatkuvasti yhteydenottoja ratsastajilta, jotka kertovat samanlaisia tarinoita kuin Tanttu.
Hevoset luimivat ja naksuttelevat hampaitaan, kun niitä satuloidaan. Ne saattavat potkia ja purra tai liiskata ihmisen päin seinää. Ratsastaessa ne lähtevät kaahaamaan holtittomasti, heittävät takapäänsä kohti taivasta tai jumittuvat paikoilleen suostumatta liikahtamaan askeltakaan eteenpäin.
Näissä tilanteissa ihmisillä tunteet nousevat pintaan.
– Edelleen ajatellaan, että ihmisen pitäisi olla hevoselle aggressiivinen johtaja ja laittaa hevonen kuriin. Tiede on kuitenkin osoittanut toisin, Alongi sanoo.
Tutkimustiedon mukaan hevosen käytöstä on helpointa muokata palkitsemalla sitä, kun se toimii oikein. Nykyisin yleisin tapa kouluttaa hevosia perustuu siihen, että hevoseen kohdistetaan painetta, kuten raipalla naputtelua, kunnes hevonen tekee pyydetysti.
Paineeseen perustuva kouluttaminen on hyvä keino opettaa hevosta, eikä itsessään tarkoita hevosen huonoa kohtelua. Mutta kun tunteet kuohahtavat, voi paineen käyttö olla liiallista.
Monet Alongille kirjoittavat lapset ja nuoret kertovat tapauksista, joissa ovat nähneet väkivaltaa tai ovat itse joutuneet osallistumaan siihen.
– Nuoret ovat aika ahdistuneita. He ovat jopa itse istuneet hevosen selässä, kun opettaja on lyönyt hevosta.
Lapset ja nuoret kirjoittavat Alongille kokevansa syyllisyyttä toiminnastaan hevosten kanssa. He tietävät, että hevosten vihainen käytös voi olla merkki kivusta.
Sen takia myös Mila Tantun on vaikeaa puhua kilpatammansa kohtalosta.
– Tiedostan, että olen ollut osallisena tuottamassa sille kipua. Siihen on varmasti sattunut tosi pitkään.
Erityisesti mieleen on syöpynyt valmennus, jossa harjoiteltiin kannusten käyttöä. Hevonen oli tavanomaiseen tapaansa kireä ja rynni pää ylhäällä eteenpäin.
– Olin junnannut ympyrällä jo hetken aikaa ja lopulta minulla meni hermo. Potkaisin tammaa kylkeen kannuksella.
Tanttua oli opetettu ratsastuskouluissa, että tottelematonta hevosta voi käsitellä kovin ottein. Hän koki jo tässä vaiheessa sen vääräksi ja järkyttyi omasta toiminnastaan.
– Opittuja toimintatapoja on vaikea muuttaa, vaikka tietäisikin niiden olevan väärin. En myöskään tuolloin tiennyt, mitä muuta tilanteessa olisi voinut tehdä.
Tapahtuneen jälkeen Tanttu ei ole enää käyttänyt kannuksia.
Ratsastajainliitto tuomitsee väkivallan
Hevosmaailmassa keskustellaan vilkkaasti alan toimintapojen eettisyydestä. Esimerkiksi erilaisten varusteiden, kuten kuolainten, kannusten ja apuohjien käyttö, herättää keskustelua sosiaalisessa mediassa.
Myös hevosten koulutus jakaa mielipiteitä. Yhä useampi kouluttaa hevosta tieteelliseen näyttöön perustuen palkitsemalla oikeasta toiminnasta. Tutkimustieto ei ole kuitenkaan levinnyt hevosmaailmassa kovin laajalle.
Suomen Ratsastajainliiton juuri valittu puheenjohtaja Marjukka Manninen kertoo, että liitossa tiedostetaan ja otetaan vakavasti eettisyyttä pohtiva keskustelu.
Ratsastajainliiton perusarvo on hevosen hyvinvointi, eikä liitto hyväksy väkivaltaa.
– Potkiminen, repiminen tai vastaava ei ole tätä päivää: se ei ole normaalia, eikä sallittua. Jos liiton talleilla sellaista tapahtuu, pitää olla yhteydessä liittoon, Manninen sanoo.
Liitto luottaa siihen, että koulutetut hevosalan ammattilaiset vievät oikeaa tietoa mukanaan talleille. SRL:lla on myös tallineuvojia, jotka neuvovat liittoon kuuluvia talleja oikeanlaisessa toiminnassa.
Hevosten kohteluun liittyvät ongelmat ulottuvat kuitenkin paljon syvemmälle kuin yksittäisten tallien toimintaan.
Yleinen mielipide voi kääntyä hevosalaa vastaan
Hevostenkouluttaja Minna Tallberg uskoo hevosmaailman olevan suuren muutoksen edessä. Hän arvelee, että hevostaloudelle voi käydä kuten lihantuotannolle tai turkistarhaukselle: sen eettisyys kyseenalaistetaan alan ulkopuolelta.
– Hevosalalla tehdään edelleen asioita siksi, että näin on aina tehty. Jos hevosesta eläimenä on tullut uutta tietoa, pitäisikö toimintatapoja muuttaa sen mukaan?
Tallberg kertoo esimerkin. On ihan tavallista, että hevosen suu sidotaan kiinni turparemmillä ratsastuksen ajaksi. Hevonen ei pysty liikuttamaan leukojaan, haukottelemaan tai pureskelemaan.
– Se olisi ihan helppoa muuttaa. Olisi hyvä käydä koko hevosen pito ja -käyttö läpi kertaalleen kunnolla nykytietämyksen mukaan. Katsoa, mitkä ovat edelleen päteviä toimintatapoja ja kuinka paljon asioita tehdään vain, koska niin on aina tehty.
Myös Katariina Alongi uskoo, että uudenlainen, eettisyyttä korostava ajatusmaailma puskee nyt voimalla ruohonjuuritasolta kohti ammattilaisia. Etenkin keski-ikäiset, lapsuutensa harrastuksen pariin palaavat naiset ovat tiedostavia. Heitä tyrmistyttää, etteivät käytännöt ole muuttuneet sitten 1990-luvun.
– Ihmiset haluavat jotakin muuta kuin mihin on totuttu. Asiakkaat ovat alkaneet esittää toiveita, joita talleilla ei pystytä täyttämään.
Ratsastuksen sijaan hyvinvointielämyksiä hevosten kanssa?
Pienen maalaistallin pihassa Mila Tanttu harjaa vanhaa, pörröistä islanninhevosta. Hän luuli hevosten jo olevan taakse jäänyttä elämää, kun vastaan tuli Kisa-niminen tamma. Kilpailutavoitteet ovat vaihtuneet haluun tutustua Kisaan mahdollisimman hyvin.
Tanttu ratsastaa Kisalla harvoin. Sen sijaan hän taluttelee sitä, opettaa sille temppuja ja viettää se kanssa aikaa. Ratsastuskouluissa sellainen ei ollut mahdollista.
– Pelkästään ratsastamalla oppii harvoin hevosesta juuri mitään. On paljon opettavaisempaa tutustua yhteen yksilöön kunnolla kuin ratsastuskoulun vaihtuviin hevosiin pintapuolisesti, Tanttu sanoo.
Minna Tallberg uskoo, että Tantun tavoin ajattelevat ihmiset ovat suuri, hyödyntämätön asiakaskunta hevosalalla. Yhä useampi hakee hevosten kanssa olemisesta hyvinvointi- ja luontoelämyksiä. Niissä vuorovaikutus eläimen kanssa on tärkeämpää kuin ratsastus.
Uudenlaisia talleja on jo alkanut tulla. Moni talli on ottanut palveluihinsa mukaan hevosen kanssa puuhailua muutenkin kuin ratsastamalla. Ratsastuksen sijaan voidaan esimerkiksi opetella hevosen elekieltä.
Tanttu istuu tallin lattialla Kisan karsinan edessä ja odottaa, että hevonen syö vellinsä. Hän on pohtinut vanhempiensa kanssa, millaisen myrskyn silmään mahtaa joutua puhuessaan julkisesti hevosten kohtelusta.
– Aihe on kuitenkin niin tärkeä, että jonkun on pakko puhua siitä.