– Suomi löytää aina keinon pelata joukkueen vahvuuksilla. Jos heillä on maalintekijöitä kuten vuonna 2016, he tekevät maaleja. Jos pitää puolustaa, he puolustavat. Suomi ei pelaa yhdellä tavalla koko ajan, he pelaavat niin, että se sopii pelaajille, analyytikko Craig Button sanoo Yle Urheiulle.
Craig Button on jääkiekon nuorten MM-kisoja televisioivan TSN:n jääkiekkoanalyytikko, joka seuraa tarkasti pohjoisamerikkalaisia joukkueita sekä muiden MM-kisamaiden pelaajia.
Alle 20-vuotiaiden MM-kisat alkavat joulupäivänä. Dallas Starsin kykyjenetsijänä ja Calgary Flamesin General managerina pitkällä urallaan toiminut Button kokee, että Suomen tärkein kamppailu alkulohkossa on päätösottelu Kanadaa vastaan. Silloin ratkaistaan todennäköisesti lohkon voittaja, sillä Saksa, Slovakia ja Sveitsi ovat ennakkoon heikompia maita.
– Kanada on Suomen isoin tehtävä lohkon ensimmäisen sijan kannalta, Button toteaa.
Button tietää, ettei Suomea kannata aliarvioida. Lohkon päätösottelun pelaaminen Kanadaa vastaan voi olla Suomen kannalta hyväkin asia.
– Suomi ei ole joukkue, josta tulee huonompi turnauksen aikana, heistä tulee aina parempia. He voittivat kultaa Vancouverissa 2019 ja myös silloin he paransivat jokaisessa pelissä, Button muistelee.
– Suomea ei kannata aliarvioida.
Moni asia on muuttunut vuodesta 2019, vaikkakin mukana on myös tuttuja maailmanmestareita. Esimerkiksi Anton Lundell sekä Ville Heinola ovat jälleen mukana joukkueessa. Lundell oli viime vuonna sivussa loukkaantumisen takia.
– Kaipasin Anton Lundellia viime vuonna. Hänen pelaamisensa tänä vuonna on todella tärkeää. Ei pelkästään sen takia, kuinka hyvä hän on. Hänellä on myös kokemusta voittamisesta ja se mielestäni auttaa todella paljon.
Button otti kantaa myös siihen, ettei viime vuonna hyvin pelannutta Patrik Puistolaa ja huippulupaus Aatu Rätyä valittu Suomen joukkueeseen.
– Räty on todella hyvä pelaaja. Suomi kokoaa kuitenkin joukkueen, jonka se uskoo taistelevan kultamitalista ja joskus se tarkoittaa kovempienkin ratkaisujen tekemistä. Mutta heillä on aina suunnitelmana rakentaa paras joukkue, joka voi taistella kullasta.
Kanadassa hurja määrä taitoa
Button on syntynyt Yhdysvalloissa, mutta hän on myös Kanadan kansalainen. Hän tuntee parhaiten pohjoisamerikkalaiset joukkueet.
Kisojen suurin ennakkosuosikki on viime vuonna mestaruuden voittanut Kanada. Joukkueessa on hurja määrä yksilötaitoa, sillä peräti 20 pelaajalla on ykköskierroksen varaus.
Kirkkaimpana tähtenä loistaa 19-vuotias Kirby Dach, joka varattiin kesällä 2019 kolmantena pelaajana NHL:ään. Viime kaudella sentteri pelasi 64 NHL-ottelua tehoin 8+15=23.
– Hän voi mielestäni olla kuin Patrice Bergeron vuonna 2005. Hän pelasi täyden kauden NHL:ssä ja tuli sen jälkeen alle 20-vuotiaiden MM-kisoihin ja oli MVP. Mielestäni Dasch voi tehdä täysin saman asian.
Kanadan hyökkäyksestä löytyy muutenkin laatua. Buttonin mukaan Kanadalla löytyy maalintekijöitä kaikkiin ketjuihin.
– Ei ole väliä, kuka on kentällä. Kanada on aina vaarallinen hyökkäyspäässä ja he tulevat luomaan paljon tilanteita vastustajan päättyyn.
"Venäjä voi ehdottomasti voittaa"
Kanadan puolustajissa on puolestaan Buttonin mukaan paljon samaa kuin Juuso Välimäessä ja Miro Heiskasessa. Kanadan puolustusta tähdittävät muun muassa Bowen Byram ja Jamie Drysdale.
– Välimäki ja Heiskanen olivat niin hyviä Jussi Ahokkaan joukkueessa ja nämä puolustajat ovat hyvin samanlaisia. He voivat luoda paljon hyökkäyspeliä ja paljon hyvää peliä kiekon kanssa. He ovat hyviä hyökkäyssuuntaan, mutta peli on myös tasapainossa. He pystyvät luistelemaan ja tekemään peliä kiekolla.
Button laskee Helsingin miesten EHT-turnauksen nuorten joukkueella voittaneen Venäjän Kanadan kovimmaksi haastajaksi. Hänen mukaansa Venäjän puolustus on paras koko turnaukessa.
– Kuvailin juuri Kanadan hyökkäystä, mutta voin sanoa, että Venäjällä on loistavia puolustajia ja oikea puolustus pelaamaan kanadalaisia hyökkääjiä vastaan. He ovat isoja, mutta pystyvät luistelemaan ja pelaamaan kiekon kanssa.
– Venäjä on mestarisuosikki Kanadan kanssa. Seuraavina ovat Ruotsi, Yhdysvallat ja Suomi riippuen siitä, miten he pelaavat. Mielestäni Venäjä on ehdottomasti joukkue, joka voi voittaa kultamitalin.
Myös Yhdysvalloissa on paljon laatupelaajia. Hyökkäyksestä löytyy Trevor Zegrosin, Matthew Boldyn, Cole Caufieldin, Alex Turcotten, Bobby Brinkin ja Arthur Kalijevin kaltaisia lahjakkaita hyökkääjiä.
– Isoin haaste Yhdysvalloille on puolustuksessa. Heidän puolustajillaan on kykyä pelata puolustuspäässä, mutta jos ei saa kiekkoa liikkeelle, täytyy puolustaa enemmän. Tämä on mielestäni isoin haaste Yhdysvaltojen kohdalla.
Päättyykä käsittämätön putki?
Ruotsin joukkueessa on sen sijaan ollut koronatartuntoja ja joukkueesta puuttuu muun muassa William Wallinderin ja Karl Henrikssonin kaltaisia tähtipelaajia.
Buttonin mukaan Ruotsia ei pidä kuitenkaan aliarvioida. Joukkueesta löytyy tehoja muun muassa Lucas Raymondin, Alexander Holtzin, Victor Söderström ja kapteeni Philip Brobergin muodossa.
Button kuitenkin ennustaa, että Ruotsin käsittämätön 52 alkulohkopelin voittoputki katkeaa tänä vuonna.
– Minusta tuntuu, että voittoputki päättyy tänä vuonna. He ovat kovassa lohkossa Venäjän ja Yhdysvaltojen kanssa. Mielestäni Yhdysvallat–Ruotsi-peli on iso ottelu lohkon toisen paikan kannalta. Uskon, että siitä tulee hienoa.
Eurooppalaisilla etulyöntiasema
Kanada ja Yhdysvallat ovat varmasti kovia pienessä kaukalossa, mutta eurooppalaisilla mailla on myös oma etulyöntiasemansa. Esimerkiksi Suomessa SM-liigaa on pelattu paljon verrattuna Yhdysvaltojen ja Kanadan jääkiekkosarjoihin.
Buttonin mukaan ei ole mitään syytä sanoa, ettei tästä olisi eurooppalaisille maille hyötyä. Tämän lisäksi hän näkee eurooppalaisten joukkueiden eduksi maaottelutaon ja ylipäätään nuorten pelaajapolun maajoukkueeseen, sillä pelaajat ovat pelanneet ja harjoitelleet paljon yhdessä.
Button myös pohtii Yhdysvaltojen ja Kanadan pelaajien virettä turnauksen alkumetreillä.
– Heillä on pelaajia, joista osa on pelannut ja osa ei ole pelannut ollenkaan tai kovinkaan paljoa viime aikoina. Kuinka nopaeasti he saavat pelinsä yksilö- ja joukkuetasolla vauhtiin, Button pohtii.
Oma vaikutuksensa on myös turnauksen erityisjärjestelyillä, sillä kuplaolosuhteiden vuoksi MM-kisoihin ei oteta yleisöä. Buttonin mukaan tällä ei kuitenkaan ole suurta vaikutusta ainakaan tärkeimmissä peleissä.
Button ottaa vertailukohdaksi Suomen. Buttonin mukaan pelin voisi viedä jollekin järvelle Tampereen yläpuolelle, mutta pelaajat olisivat silti valmiita pelaamaan.
– Kun Suomi kohtaa Kanadan, Venäjä tai Ruotsin, sillä ei ole väliä, onko paikalla yksi kannattaja vai 20 000 katsojaa. Kun kiekko tippuu, nämä pelaajat ovat valmiita pelaamaan, Button vakuuttaa.
Jääkiekon nuorten MM-kisoja ennakoidaan tänään keskiviikkona Yle Puheella klo 18.02 alkaen. Craig Buttonin lisäksi ohjelmassa kuullaan tunnelmia Nuorten Leijonien joukkueesta sekä Yle Urheilun asiantuntijan Juha Juujärven mietteitä.
Lue myös: