Kukkulan laella, metsän keskellä on satumaisen kaunis hautausmaa. Ruohoalueen keskellä kohoaa valtava koivu, jonka ympärillä on siellä täällä pieniä rosoreunaisia hautakiviä.
Tänne ei ole haudattu herroja ja johtajia, joiden suuret hautamuistomerkit kohoavat kaupunkien hautausmaiden paraatipaikoilla. Tällä Nokialla sijaitsevalla hautausmaalla lepää 426 tuntematonta potilasta.
Yksi heistä oli juhlittu kaunotar ja Mäntän paras huora
Joka joulu teatteriohjaaja Sina Kujansuu sytyttää kynttilän hautausmaalle. Hän muistelee sinne haudattua naista, jonka tapasi vuosikymmeniä sitten Pitkäniemen psykiatrisessa sairaalassa.
– Tämä kyseinen henkilö oli nuoruutensa voimien päivinä juhlittu ja haluttu kaunotar, jota silinteripäiset herrat odottivat kartanoiden suuriin juhliin.
1960-luvulla Kujansuu oli useampana kesänä töissä Nokialla sijaitsevassa Pitkäniemen psykiatrisessa sairaalassa. Paikka oli hänelle ennalta tuttu, sillä sekä isä että äiti työskentelivät siellä, ja perhe asui sairaala-alueella Pyhäjärven rannalla.
Kujansuu ehti tavata monia lopulta Pitkäniemen hautausmaalle haudattuja potilaita. Heistä yksi teki häneen lähtemättömän vaikutuksen.
Tämän potilaan Kujansuu tapasi 18-vuotiaana, kun oli aloittanut kesätyöt naisten makuuosastolla, eli mummojen osastolla. Tämä nainen oli monista syistä johtuen siirretty eristyshuoneeseen.
– Hänellä oli semmoinen haju, ettei häntä voinut yhteisissä makuuhuoneissa pitää. Ja aina välillä hän nousi vuoteessaan istuma-asentoon ja päästi valtavan huudon, joka häiritsi koko osastoa.
Naisen harmaan nahan alla koko ruumis oli täynnä pahkuroita.
– Hän oli ollut noin 40 vuotta sairaalassa. Ainoa asia, jolla hän aikaisemmin pystyi olemaan jotakin, oli se, että hän oli Mäntän paras huora. Sitä hän toisteli, Kujansuu kertoo.
Potilaat kylvetettiin joka aamu kylpyammeissa
Osaston rutiineihin kuului potilaiden kylvettäminen. Kaikki 25 rouvaa tuotiin joka aamu kylpyhuoneeseen, jossa heidät kylvetettiin lämpimässä vedessä. Kylvettämisen jälkeen heidät rasvattiin, puuteroitiin ja laitettiin kuntoon.
– Jos oli herkkä iho jossakin, niin sinne laitettiin lampaantalja vaikka kantapäähän tai lonkkien alle, ettei haavoja tule. Siellä oli erinomainen hoito, Kujansuu kuvailee.
Kylvetettävien joukossa oli myös Kujansuuhun vaikutuksen tehnyt nainen, jossa ei ollut enää muuta kuin luuta, nahkaa ja sisäelimiä.
– Kannoin hänet sinne kylpyammeeseen ja siinä häntä kylvettäessäni huomasin, että nyt on lähtö tulossa, Kujansuu kertoo.
18-vuotias Kujansuu kantoi naisen pienen lapsen lailla vuoteeseen ja meni kysymään osastonhoitajalta saisiko hän jäädä potilaan seuraan. Kujansuu ei ollut koskaan nähnyt mitä tapahtuu, kun ihminen kuolee.
– Hän kuoli minun syliini. Se oli aivan uskomatonta seurata, miten kuolema maalasi semmoisella leveällä pensselilllä tämän ihmisen kasvot kauniiksi jälleen. Tuntui, että siinä silisivät kaikki ne elämän jättämät kyntöjäljet, riemut ja tuskat mitä oli hänelläkin ollut.
Potilaan kuoltua Kujansuu halusi sitoa kukkakimpun tämän rinnalle. Hän suuntasi sairaalan puutarhaan, josta työntekijät opastivat ruusujen luokse.
Hiljainen hautajaissaattue ilman sukulaisia ja silinteripäisiä herroja
Kuollutta ei tarvinnut enää puhdistaa, sillä Kujansuu oli ehtinyt kylvettää ja puuteroida hänet ennen kuolemaa. Hän lisäsi vielä kukkakimpun potilaan rinnalle ennen kuin tämä kuljetettiin ruumishuoneelle.
– Mietin, missä olivat ne silinteripäiset herrat, jotka viettivät dolce vitaa, joille hän oli taivaallisen hienoja hetkiä varmasti antanut. Missä oli tämä herraseurue, joka muutamia vuosikymmeniä sitten oli kilpaillut hänen seurastaan, hänen kauneudestaan, lämmöstä ja läheisyydestä. Ei näkynyt ketään. Kukaan ei vieraillut hänen luonaan vuosikymmeniin.
Huoneen loppusiivous sujui nopeasti, sillä naisella oli ollut ainoastaan yksi esine: käsilaukku. Sieltä löytyi valokuva, jossa nuori nainen nojasi koivua vasten ja hymyili. Tuuli oli nostanut hiukset ja hameen ilmaan.
– Hän oli jumalaisen kaunis, näytti aivan Marilyn Monroelta.
Kaksi viikkoa myöhemmin Kujansuu katseli sairaalan ruumishuoneen vieressä seisovaa vanhaa, belgialaista, paksujalkaista, mustaa Vappu-hevosta. Sen perään oli kiinnitetty rattaat, joiden vieressä seisoi vanha miespotilas, kumartuneena käärimään sanomalehdistä sätkää.
Sätkä ehti tulla valmiiksi, ennen kuin ruumishuoneen ovista kannettiin arkku, jossa Kujansuun käsiin kuollut kaunotar lepäsi. Arkku nostettiin rattaisiin ja potilas istui sen päälle sätkä suussaan.
– Tuntui, että Vappu-hevonen oli ainoa joka suri sitä naista. Se roikotti päätään ja alahuuli viisti maata, ennen kuin saattue lähti hiljalleen kohti harjun kupeessa olevaa hautausmaata.
Pitkäniemen hautausmaalla on potilaita Lapista Karjalaan ja Hankoon
Korkealla harjun kupeessa olevalle sairaalan hautausmaalle on haudattu potilaita vuosina 1902–1964. Heitä on Lapista Karjalaan ja Hankoon. 1960-luvulla sinne haudattu kaunotar oli yksi viimeisimpiä.
Suurin osa Pitkäniemen potilaista haudattiin omaisten toimesta kotikuntansa hautausmaalle, mutta tänne päätyivät ne, joilla ei ollut omaisia tai kotikuntaa.
Joukossa on kriminaalipotilaita eli niitä sairaita, jotka ovat tehneet rikoksia ja niitä potilaita, jotka olivat Karjalan myötä menettäneet kotinsa. Kaikille yhteistä oli se, että he olivat kaunottaren tavoin unohdettuja ja yksin.
Tällä hautausmaalla hautajaiset olivat pienet ja niihin osallistui ihmisiä vain viran toimesta. Usein paikalla oli pappi ja sairaalan työntekijä, mahdollisesti joitain potilastovereita.
Haudattujen arvosta voi päätellä paljon hautakivien ja niiden sijainnin perusteella. Kaikissa ei edes ole nimiä.
Kaikkiaan näitä potilaita on Pitkäniemen hautausmaalla 426. Siitä kertoo vuonna 1992 pystytetty muistomerkki, jonka sairaalan potilaiden ulkotyöryhmä teki Kurun graniitista valmistetusta sairaalan peruskivestä.
Se tiedetään, etteivät Pitkäniemen sairaalan hautausmaalla lepäävät potilaat ole Suomen ainoita tuntemattomia potilaita. Sitä, kuinka paljon heitä Suomessa olevilla hautausmailla kaikkiaan on, ei tiedä kukaan. Mielisairaaloiden hautausmaiden potilaista ei ole tehty kattavaa selvitystä.
Ei enää uusia tuntemattomia potilaita
Pitkäniemen sairaalan hautausmaa on suljettu jo vuonna 1964. Nykyinen hautaustoimilaki rauhoittaa käytöstä poistetunkin hautausmaan.
Samoin käytöstä poistettu on Sipoossa sijaitsevan Nikkilän psykiatrisen sairaalan hautausmaa, joka perustettiin sen jälkeen kun Sipoon kirkkoherra oli vuonna 1919 ilmoittanut, ettei Sipoon seurakunta vastedes luovuta kirkkomaalta hautapaikkoja Nikkilän mielisairaalassa kuolleille potilaille.
Kellokosken sairaalan entinen ylilääkäri, psykiatri ja kansalaisaktivisti Ilkka Taipale kertoo, että Nikkilän sairaalan hautausmaalla lepää noin 730 potilasta.
– Pyrimme jo 1990-luvulla saamaan hautausmaan asialliseen kuntoon ja myös sinne haudattujen nimet syntymä- ja kuolinaikoineen. Tähän eivät innostunut Helsingin seurakuntayhtymä eikä Sipoon seurakunta. Jopa jotkut potilaiden omaiset eivät olisi halunneet edesmenneen läheisensä nimeä esiin. Hautausmaalle on haudattu myös Helsingin valokuvaaja Signe Brander ilman muistomerkkiä, Taipale kertoo.
Enää tällaisia tuntemattomia potilaita ei hautausmaille tule. Mielisairaaloiden hautausmaat on poistettu käytöstä ja hoito on siirretty enenevissä määrin psykiatrisista sairaaloista yleisiin sairaaloihin, joissa psyykkisiä sairauksia hoidetaan somaattisten sairauksien rinnalla.
Tampereen yliopistollisen sairaalan yhteyteen rakennetaan parhaillaan uutta psykiatrian rakennusta, joka valmistuu vuonna 2023. Toiminta tullaan tulevaisuudessa keskittämään sinne. Tässä vaiheessa on siirretty vasta yleissairaalapsykiatrian poliklinikka.
Enää psyykkiset sairaudet eivät ole hullujen hommaa, josta pitäisi vaieta ja sysätä syrjään.
– Se on juuri tämä keskittämisen idea psykiatrian osalta jo ihan lainsäätäjänkin näkökulmasta. Hoitoja on siirretty Tampereen yliopistolliseen sairaalaan, somaattisten hoitojen eli esimerkiksi diabeteksen ja sydänsairauksien rinnalle, Taysin psykiatrian toimialuejohtaja, ylilääkäri Hanna-Mari Alanen kertoo**.**
Unohtuvatko hautausmaiden tuntemattomat potilaat?
Vielä on kuitenkin potilaiden hautausmaita, kuten Nokialla sijaitseva Pitkäniemen sairaalan hautausmaa.
Alunperin Pitkäniemi oli valtion sairaala ja hautausmaasta ja hautaamisesta vastasi valtio. Vuonna 1952 mielisairaalauudistuksen myötä toiminta siirtyi Pohjois-Hämeen mielisairaanhoitopiirille. Nykyisin Pitkäniemi hautausmaineen on osa Tampereen yliopistostollista sairaalaa.
Käytännössä hautausmaasta huolehtii kuitenkin Pitkäniemen sairaalan perinneyhdistys, joka järjestää hautausmaalla joka kevät talkoot ja vie sinne kukkia ja kynttilöitä.
– Me haluamme muistaa näitä ihmisiä, jotka olivat unohdettuja eläessään ja kuollessaan ja taistelivat oman vaikean sairautensa kanssa koko elämänsä. Haluamme kunnioittaa heidän muistoaan, koska omaisia ei täällä ole, omaiset eivät käyneet katsomassa sairaalassakaan. Tämä on meidän eettinen tehtävämme, kertoo Pitkäniemen sairaalan perinneyhdistyksen puheenjohtaja Tuomo Nenonen.
Tulevaisuus huolettaa pääosin sairaalan työntekijöistä ja eläkeläisistä koostuvaa yhdistystä.
– Kun hoito on siirretty Taysiin se toki mietityttää, että kuinka perinneyhdistyksen toiminta jaksaa enää jatkossa kiinnostaa. Toistaiseksi on löytynyt hyvin talkoolaisia, mutta miten mahtaa käydä tulevaisuudessa.
Juttua päivitetty 28.12. Jutussa väitettiin, että hautausmaan alue on kolmen jalkapallokentän kokoinen. Alue ei kuitenkaan ole niin laaja. Lisäksi tarkennettu, että kaikissa hautakivissä ei ole nimiä.
Onni Torikka tuntee unohdettujen viimeisen leposijan läpikotaisin. Kuuntele kävely Pitkäniemen vanhalla hautausmaalla:
Toimittajana Anna Sirén.
