Onko Suomessa liikaa vai aivan liian vähän susia? Kannastaan epävarma voi halutessaan lukea netin keskustelupalstojen kommentteja ja valita vastausvaihtoehdon.
Facebookin metsästäjien palstoilla koiransa susille menettäneiden keskuudessa ei juuri löydy ymmärrystä Tapiolan toimintaa kohtaan. Susien suojelijat taas tyrmäävät suurpetojen tappamisen, koska susikanta ei arvioiden mukaan yllä suotuisan suojelun tasolle.
Tällä hetkellä keskustelupalstojen kuuma aihe on riistakeskuksen myöntämien sudenkaatolupien kohtalo. Haapajärvelle myönnetyn neljän suden kaatolupa asetettiin toimenpanokieltoon Luonnonsuojeluliitto Tapiolan piirijärjestön valitettua riistakeskuksen päätöksestä. Tohmajärvelle myönnetyistä luvista valitti puolestaan Tapiola Karelia.
Luonnonsuojeluliitto Tapiolan sihteeri Sari Kantinkoski sanoo, ettei riistakeskus ole huomioinut viimeaikaisissa päätöksissään riittävästi muun tyydyttävän ratkaisun käyttöä: tappamisen pitäisi olla viimeinen vaihtoehto. Kantinkosken mielestä Luonnonvarakeskuksen kanta-arviot eivät tue tappolupien myöntämistä, ja siksi liiton piirijärjestöt valittavat myönnetyistä kaatoluvista.
Samalla kun vanhat luvat ovat valituskäsittelyssä, uusia tulee putkeen. Tiistaina 29. päivä riistakeskus myönsi Tohmajärvelle uuden luvan yhden suden tappamiseen neljän laumasta pihakäyntien vuoksi. Keskus erikseen mainitsi, että muita ratkaisuita on koitettu, mutta ne eivät ole toimineet.
Susi on Kansainvälisen luonnonsuojeluliiton (siirryt toiseen palveluun) mukaan uhanalainen laji, koska sen arvioitu populaatiokoko on alle 250 lisääntymiskykyistä yksilöä.
– Toisen osapuolen mukaan susia on 250 ja toisen mukaan huomattavasti enemmän, vaikka jälkimmäiselle ei löydy mitään näyttöä. Tietoa on enemmän kuin koskaan, mutta se ei näytä tavoittavan kaikkia, Kantinkoski pohtii.
Eduskunta käsitteli marraskuussa kansalaisaloitetta (siirryt toiseen palveluun), jossa vaadittiin susien metsästyksen sallimista ja susivahinkojen estämistä. Metsästäjäliitto tuki voimakkaasti aloitetta, jonka allekirjoitti muutamassa päivässä yli 50 000 kansalaista.
Metsästäjäliitto pitää susien metsästystä edellytyksenä (siirryt toiseen palveluun) sille, että koiria voisi jatkossakin käyttää eri puolilla maata ilman, että ne joutuvat tekemisiin susien kanssa.
Sari Kantinkosken mukaan yhteistä susinäkemystä eri osapuolten välille tuskin on välittömässä näköpiirissä.
– Tällä hetkellä, kun konflikti on jatkunut 20 vuotta, niin ei näy selviä merkkejä, että parempaan suuntaan oltaisiin menossa.
Hylkeet ja merimetsot eivät miellytä kalastajia
Paraisten keskustasta aukeavan merenlahden rannalla biologi ja Saaristomeren kalatalouden toimintaryhmän aktivaattori Maria Saarinen katselee vielä joulukuussa yli liihottavaa merimetsoa.
Muutamassa vuosikymmenessä tuo musta lintu on levittäytynyt tuhansien yksilöiden yhdyskuntina pitkin rannikkoa.
Kuten susiin, niin myös merimetsoihin suhtaudutaan hyvin kaksijakoisesti. Lintujen ystävät ihailevat uljasta mustaa koukkunokkaista lintua, mutta moni kalastaja ja mökkiläinen ei sitä rakasta.
Merimetsot syövät kaloja pyydyksistä ja vähentävät vesialueen hyödynnettäviä kalakantoja. Mökkiläiset katselevat valkoisella ulosteella peittyviä luotoja, joista kesällä lemahtaa voimakkaasti.
- Rannikon kansanedustajat haluavat korvausta merimetsovahingoista: "Kalastajat oman onnensa nojassa"
- Tutkimus osoittaa sen, minkä kalastajat jo tiesivät: merimetson pesimäalueella ahvensaalis voi jäädä jopa puoleen tavanomaisesta
- Merimetsokanta pienentynyt Pohjanmaan rannikkoalueella – Uudessakaarlepyyssä kanta väheni alle puoleen entisestä
Merimetsojen hätyyttäminen on ollut tarkasti säädeltyä toimintaa. Erilaiset työryhmät eivät juurikaan ole löytäneet merimetsoihin suhtautumiseen yhteistä näkemystä.
Myös Saaristomeren hyljekanta on vahvistunut vuosi vuodelta. Luonnonvarakeskus arvioi, että harmaahylkeitä on Lounais-Saaristossa lähes 15 000 yksilöä (siirryt toiseen palveluun).
Maria Saarinen on vuosikymmenten ajan seurannut hylkeiden vaikutusta rannikon pienimuotoiseen kalastukseen. Hän sanoo ymmärtävänsä luonnonsuojelijoita tiettyyn rajaan asti.
– Ihmiset, jotka haluavat vain suojella, ajattelevat, että ihminen ei voi puuttua luontoon. Itse asiassa he asettavat itsensä luonnon yläpuolelle tai antavat ihmiselle tarkkailijan roolin, Saarinen miettii.
Hän itse kokee olevansa osa luontoa, kuten kalastajat, joiden kanssa hän tekee paljon töitä.
– Kalastaja on yksi saalistaja meressä, myös virkistyskalastaja, aivan kuin muutkin eläimet ovat.
Eläinoikeusliikkeen tavoitteet eivät saa Saariselta heti ymmärrystä: äärimmilleen vietynä eläinten oikeuksia ajavat vaativat samaa kuin ihmisiltä, pitäisi noudattaa Raamatun käskyä "älä tapa".
– Luontohan perustuu tappamiseen ja saalistamiseen. Siellä ovat peto- ja saaliseläimet. Monta kertaa se tappaminen, mitä luonnossa tapahtuu, on raaempaa ja verisempää, mitä ihminen tekee. Minun mielestäni ihminen kuuluu luontoon ja myös ihminen tappaa, biologi Saarinen sanoo.
Luonnonsuojeluliitto Tapiolan Sari Kantinkosken mukaan yhdistyksen tavoitteena ei ole kategorisesti metsästyksen kieltäminen, mutta suurpetojen trofeemetsästykselle yhdistys ei löydä perusteita.
Hylkeitä ei välttämättä mielletä pedoiksi, vaikka ne elävät kalaravinnolla. Vielä viitisenkymmentä vuotta sitten Itämeren hyljekannat kituivat ympäristömyrkkyjen pilatessa eläinten lisääntymisen.
Nyt hylkeitä on taas kymmeniätuhansia. Kannanhoitosuunnitelmien mukaan niiden metsästys (siirryt toiseen palveluun) on sallittua tietyn kiintiön puitteissa.
Euroopan unioni kielsi vuonna 2009 hyljetuotteiden kaupan suojelujärjestöjen vaatimuksesta. Hylkeiden lihan tai nahan myyminen sallitaan vain Grönlannin inuiiteille ja muille alkuperäiskansoille. Tämän vuoksi hyljekantaa verotetaan vain vähän, suotuisan suojelun taso saavutettiin jo 2000-luvun alussa.
Maria Saarisen mukaan EU-komission päätös syntyi kansalaiskyselyn pohjalta, johon vastauksia tuli 159 maasta.
– Vastauksia tuli yli 73 000, joista 39 000 tuli USA:sta. Niistä 38 000 oli identtisiä tekstiltään. Komissio piti kyselyä silti EU-kansalaisten näkemyksenä ja tästä alkoi se polku, joka johti hyljetuotteiden kauppakieltoon, Saarinen kertoo.
Taustalla oli hänen mielestään suojelujärjestöjen kampanja, jossa mahdolliset vaikutukset esimerkiksi suomalaisiin kalastajiin unohdettiin.
Hylkeiden kalastukselle aiheuttamaa haittaa vähätellään edelleen, vaikka verkkokalastus rannikolla on vaikeutunut huomattavasti hylkeiden määrän kasvaessa.
Kuinka paljon eläimillä on oikeuksia?
Helsingin yliopiston ympäristöfilosofian dosentti Leena Vilkka oli tuomassa Suomeen keskustelua eläinten oikeuksista ja luennoi niistä aikanaan yliopistossa. Vilkka muistelee, että alkuaikoina vain kolme opiskelijaa vaivautui luennolle, myöhemmin väki ei ollut mahtua luentosaleihin.
Jo antiikin ajoilta periytyvän käsityksen mukaan ihminen on luomakunnan kruunu. Kristinuskon mukaan muita jumalan kuvia ei maailmasta löydy.
– Läpi historian on ajateltu, että ihminen on ainoa jumalan kuva ja ihmisellä on hyvin ehdoton, absoluuttinen arvo. Tässä on vedetty hyvin tiukka raja ihmisen ja kaiken muun välille, Vilkka sanoo.
Vilkan artikkelit (siirryt toiseen palveluun)susista tietoisina ja tuntevina eläiminä herättävät edelleen vastakaikua suojelijoiden parissa.
Leena Vilkan mukaan miltei kaikki hyväksyvät eläimille oikeuden tuskattomaan elämään. Sen jälkeen eri osapuolten käsitykset eriytyvät.
– Jos eläimillä on oikeus hyvään elämään, niin saammeko tappaa eläintä? Se on toki vielä iso kysymys, mutta mielestäni tulevaisuus näyttää siltä, että se ajattelutapa valtaa alaa. Yhä enemmän ajatellaan, että "älä tapa" -käsky koskee ei ainoastaan ihmislajia vaan kaikkia tuntevia, tietoisia eläimiä, Leena Vilkka sanoo.
Kun eläimille arvioidaan sama oikeus elämään kuin ihmisille, niin ristiriitoja muiden näkemysten kanssa syntyy. Nykyinen sosiaalisen median keskusteluilmapiiri on omiaan luomaan viholliskuvia puolin ja toisin.
– Olet hyvin äkkiä asetelmassa me ja sitten siellä muualla ovat he. Kyllähän tätä asetelmaa esimerkiksi luonnonsuojelijoiden ja metsästäjien välillä on aika voimakkaasti.
– Muodostetaan viholliskuvaa eikä enää halutakaan keskustella, vaan poteroidutaan hyvin syvälle taisteluasemiin ja leimataan vastapuoli tietämättömäksi ja tyhmäksi, idiootiksi, hulluksi, käytetään asiatonta kieltä vastapuolesta, Leena Vilkka sanoo.
Hänen mielestään on ajauduttu kauas niistä keskusteluista, missä osapuolet perustelivat kantansa sivistyneemmin omilla argumenteillaan.
Yhä enemmän ajatellaan, että älä tapa -käsky koskee ei vaan ainoastaan ihmislajia vaan kaikkia tuntevia, tietoisia eläimiä.
Leena Vilkka, ympäristöfilosofi
– Medialla on iso tehtävä osaltaan luoda keskustelun pelisäännöt. Niiden perusteella kunnioittaisimme toista osapuolta emmekä lähtisi toista osapuolta täysin kyseenalaistamaan, ympäristöfilosofi pohtii.
Vilkan mukaan toisen loukkaaminen ei ole sallittua mielipiteen vapauden ilmaisun vuoksi. Lopullisen rajan antaa tietenkin lainsäädäntö, jota voidaan silti myös koetella esimerkiksi katujen valtauksilla, joilla pyritään kiinnittämään huomio eläinten oikeuksien lisäämiseen.
Leena Vilkka toimi aikanaan Animalian puheenjohtajana, kun kettutytöt tunkeutuivat turkistarhoille ja päästivät eläimiä häkeistä. Tuomiot teoista olivat ankaria ja osa piti nuoria miltei terroristeina.
Vilkan mukaan turkistarhaiskut jakoivat myös suojelupiirejä ja Animaliasta erosi väkeä. Poteroita syntyi silloinkin.
Isot eläimet aiheuttavat kiistoja, mutta suurta muutosta harva huomaa
Kun tarkastelee kiistoja aiheuttavien eläinten listaa, niin huomaa kohteiden olevan usein kohtalaisen isoja eläimiä: susi, hylje, valkoposkihanhi, valkohäntäkauris...
Suomen luonnonsuojeluliiton Tapani Veistola kiinnittäisi enemmän huomiota siihen suureen muutokseen, mikä maailman luonnossa on käynnissä esimerkiksi ilmastonmuutoksen takia. Kokonaiset ekosysteemit ja luontotyypit ovat muuttumassa.
Veistolan mukaan suhteemme luontoon ja eläimiin muuttuu niin kuin se on aina muuttunut niin ajassa, paikassa kuin sosiaalisessa kontekstissa. Sitä varten eri osapuolten välisiä keskusteluja tarvitaan.
Paineita on hyvä päästellä ulos, mutta päästäänkö raivokkailla somekeskusteluilla yhtään mihinkään? Median nostamia kärjistyksiä eri osapuolten välillä Veistola nimittää "oopiumiksi kansalle".
– Itse pidän näitä lajikonflikteja pintakuohuina. Usein eläinkiistat mediassa lavastetaan roolipeleiksi, joissa on suojelijat ja sitten esimerkiksi maanviljelijät ja muut, mutta tosiasiassa nyt 2000-luvulla yhteiskunta on paljon monimutkaisempi kuin ennen.
Stereotyyppiset roolikuvat toteutuvat harvoin ja maaseudullakin eletään monimuotoisemmin kuin ennen.
– Luonnonsuojeluliitossakin on jäseninä viljelijöitä ja ammattikalastajia. Jäsenistöstämme kymmenesosa on metsästäjiä, vapaa-ajankalastajia on vielä enemmän, Veistola luettelee.
Suojelupäällikkö Veistolan mukaan eri osapuolten asettuminen yhteiseen neuvottelupöytään saattaa olla askel eteenpäin. Hän näkee tällaisen vaikuttamisen luonnonsuojeluliiton tapana toimia.
– Suomessa on hyvä järjestelmä. Kun tulee lajikonflikti, perustetaan hoitosuunnittelutyöryhmä. Kaikki osapuolet otetaan mukaan ja keskustellaan ja mietitään käytännön ratkaisuja. Ja kyllä niitä löytyykin.
Esimerkiksi Veistola nostaa suden kannanhoitosuunnitelman. Vaikka sudesta kiistellään edelleen kiivaasti, kolmannessa hoitosuunnitelmassa saavutettiin edellisiä laajempi yhteisymmärrys.
– Uskon kyllä, että ajan mittaan hiljainen ja järkevä enemmistö yleensä voittaa ja asiat lutviutuvat. Kansainvälisissä tutkimuksissa on huomattu, että esimerkiksi suurpedoissa muutos voi vaatia yhden sukupolven, Tapani Veistola miettii tulevaisuutta.
Netin keskustelupalstoilla ei Veistolan optimistisuus vielä kovin usein heijastu.
Lue myös:
Suden kannanhoidollinen metsästys luvalliseksi aikaisintaan vuoden kuluttua
Leena Vilkan kolumni: Jäähyväiset sudelle – tervetuloa metsän koira!
Mikä susissa mietityttää? 8 kysymystä ja vastausta susista
WWF:n kyselytutkimus: Suomalaiset kiristäisivät saimaannorpan suojelusäädöksiä