Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

“He väittävät pandemiaa huijaukseksi, mutta hyppäävät Nooan arkkiin ensimmäisinä” – etuilu rokotejonossa raivostuttaa yhdysvaltalaista hoitajaa

Yhdysvalloissa yli 600 000 on saanut koronarokotteen ensimmäisen pistoksen. Ylen jututtamat hoitajat näkevät ensi kertaa valoa tunnelin päässä.

sairaanhoitaja Elizabeth Tse ottamassa koronarokotetta
Newyorkilainen sairaanhoitaja Elizabeth Tse sai koronarokotteen viime viikolla. Kuva: Elizabeth Tsen kotialbumi
Iida Tikka
Avaa Yle-sovelluksessa

Newyorkilaiselle sairaanhoitaja Elizabeth Tselle yksi koronapotilas palaa mieleen monesti. Potilas on ainoa, jonka Tse uskoo elävän jokseenkin normaalia elämää tehohoidon jälkeen.

Keski-ikäinen mies vietti Tsen yksikön hoidossa vain muutamia päiviä ennen kuin hänet voitiin hiljalleen vierottaa hengityskoneesta. Mies aloitti kuntoutuksen ennen siirtoa sairaalan toiselle osastolle.

Kesällä potilaan poika soitti sairaalaan ja jutellakseen Elizabeth Tsen kanssa. Hän kertoi että isä on kuntoutumassa ja näyttää selviävän.

Tse itki puhelun aikana, sillä uutiset olivat niin harvinaisia.

– Suurin osa potilaistamme kuoli. Selviytyneistäkin valtaosa palasi Covidin jälkioireiden takia takaisin sairaalaan, hän kertoo.

– Monet potilaista käytännössä menettivät aivotoimintansa sairautensa aikana, vaikka selviävätkin nyt ilman hengityskonetta.

Kuukausien painajaisen jälkeen Elizabeth Tse ja tämän kollegat ovat nyt saaneet rokotteen. Tselle annettiin pistos perjantaina.

– Kun sain sen, ajattelin, että nyt voin nähdä lopun tälle, Tse sanoo.

Hänen tehohoitoyksikönsä hoitaa tällä hetkellä tavallisia potilaita, mutta pelko uudesta koronaruuhkasta painaa jo takaraivossa.

Rokote on Tsen mukaan ensimmäinen valonpilkahdus tunnelin päässä. Silti tunneli on vielä pitkä: Yhdysvalloissa kuolee koronaan tällä hetkellä noin 2000 ihmistä päivittäin, välillä enemmänkin. Uhkaavimmat tautipesäkkeet ovat tällä hetkellä Tennesseessä ja Kaliforniassa.

Yli 600 000 amerikkalaista on jo saanut rokotteen ensimmäisen pistoksen. Yhdysvaltain johtava tartuntatautilääkäri Anthony Fauci otti Moderna-rokotteen tiistaina. Terveysviranomaiset hyväksyivät kyseisen rokotteen käyttöönoton viime perjantaina.

Faucin tavoin monet terveysalan asiantuntijat ja sairaalatyöntekijät ovat päättäneet ottaa rokotteen julkisesti, jotta mahdollisimman moni amerikkalainen uskaltaisi ottaa pistoksen. Pew-tutkimuskeskuksen joulukuun alussa julkaiseman mielipidemittauksen mukaan 39 prosenttia amerikkalaisista ei aio ottaa rokotetta.

Sairaanhoitaja saa pistoksen
Almaz Mussie sai ensimmäisen rokotepistoksen tällä viikolla. Kuva: Almaz Mussie

Marylandissa työskentelevä sairaanhoitaja Almaz Mussie rokottettiin eilen tiistaina. Hän päätti jakaa tilanteesta kuvan sosiaalisessa mediassa rohkaistakseen muita ottamaan rokotteen.

– Itse kuolisin mieluummin rokotteen sivuoireisiin kuin selviäisin rankasta koronasta. Selviytyneillä potilailla ei ole elämää, ja heidän koko elimistönsä on pilalla. Tietysti se riippuu siitä miten määrittelet elämisen arvoisen elämän, Mussie sanoo.

Mussie on toiminut 20 vuotta tehohoitoyksikön sairaanhoitajana. Pandemian alkupuolella Mussien tytär ehdotti, että äiti jäisi pois töistä, sillä hän kuuluu ikänsä puolesta riskiryhmään.

Mussie ei harkinnut vaihtoehtoa hetkeäkään, vaan on jatkanut töitä tauotta koko pandemian ajan.

Nyt hän on huolissaan siitä, miten rokotusjärjestys päätetään, kun sairaalatyöntekijät on rokotettu. Erityisesti häntä huolestuttaa se miten huonossa yhteiskunnallisessa asemassa olevat ja erityisesti vähemmistöt saavat tietoa pistoksesta ja sen saatavuudesta.

Tällä viikolla kongressiedustajat ovat saaneet rokotepistoksen hallinnon jatkuvuuden varmistamiseksi. Poliitikkojen etuilu rokotejonossa on herättänyt sosiaalisessa mediassa raivoa, sillä moni pistoksen jo saaneista poliitikoista on itse vähätellyt turvatoimia.

Esimerkiksi kampanjatilaisuuksiin maskitta osallistunut republikaanisenaattori Marco Rubio on joutunut kritiikin kohteeksi otettuaan rokotteen.

Almaz Mussie ja Elizabeth Tse eivät hekään peittele raivoaan. Mussien mukaan on naurettavaa, että poliitikot eivät kannusta maskien käyttöön tai turvavälien noudattamiseen mutta kiilaavat jonon etupäähän rokotettavaksi.

Elizabeth Tse sanoo samaa.

– Se, että väität tätä pandemiaa huijaukseksi, mutta hyppäät Nooan arkkiin ensimmäisenä, on naurettavaa. Johtajien pitäisi näyttää esimerkkiä. Sen sijaan he vitsailevat, sanovat, ettei maskia pitäisi käyttää, koska se riistää vapauden, Elizabeth Tse sanoo ja jatkaa:

– Ei, riistät ihmisiltä vapauden antamalla heidän kuolla tähän pandemiaan.

Lue lisää:

Uusimmat tiedot koronavirustilanteesta

Suosittelemme