Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Haminan satamaan rakennettava mäntyöljytislaamo sai ympäristöluvan – sadan miljoonan euron laitos aiotaan käynnistää kesällä 2022

Fintoilin uusi mäntyöljyn tislaamolaitos tulee työllistämään suoraan arviolta 35–40 ja välillisesti noin sata työntekijää.

Haminan satama
Haminan sataman neste- ja kaasuterminaali on Suomen merkittävin kemikaalikäsittelyn keskittymä. Arkistokuva. Kuva: Pyry Sarkiola / Yle
Juulia Tillaeus
Avaa Yle-sovelluksessa

Haminaan rakennettava mäntyöljyn tislaamolaitos on saanut ympäristöluvan.

Fintoil Oy kertoi helmikuussa, että se rakentaa Haminan öljysatamaan tislaamolaitoksen yli sadalla miljoonalla eurolla.

Nyt Etelä-Suomen aluehallintovirasto on myöntänyt laitokselle ympäristöluvan. Samalla Fintoil on saanut luvan toiminnan aloittamiseen Haminan satama-alueella.

Fintoil on vuonna 2017 perustettu yhtiö, joka alkaa jalostaa raakamäntyöljyä biopolttoainetuotantoon sekä kemian-, elintarvike- ja lääketeollisuuden tarpeisiin. Raakamäntyöljyä syntyy havusellutuotannon sivutuotteena, ja sen tisleiden hiilijalanjälki on jopa 90 prosenttia alhaisempi kuin vastaavilla fossiilisilla tuotteilla.

Laitos käyntiin 2022

Yhtiön tarkoituksena on aloittaa mäntyöljytislaamon rakentaminen Haminaan ensi vuoden alkupuolella. Fintoil odottaa saavansa laitokselle rakennusluvan tammikuussa. Mahdolliset valitukset voivat kuitenkin viivästyttää rakennustöiden aloittamista.

– Jos valituksia tulee ja ne ovat sisällöltään toimintaa rajoittavia, hanke voi viivästyä hovioikeuden käsittelyssä yli vuodenkin, Fintoilin toimitusjohtaja Jukka Ravaska sanoo.

Näillä näkymin laitos aloittaa toimintansa kesällä 2022. Se tulee työllistämään suoraan arviolta 35–40 ja välillisesti noin sata työntekijää.

Yhtiö tavoittelee noin 140 miljoonan euron liikevaihtoa. Laitoksesta tulee maailman neljänneksi suurin jalostamo omalla sektorillaan. Suurin osa sen tuotteista menee biodieselin tuotantoon.

Tislaamon kapasiteetti on yhteensä 200 000 tonnia vuodessa. Fintoilin toimitusjohtaja Jukka Ravaskan mukaan noin kymmenen prosenttia maailman mäntyöljystä tullaan jalostamaan uudessa laitoksessa.

Tärkeä keskittymä

Hamina valikoitui tislaamon sijoituspaikaksi sataman ja läheltä löytyvän selluteollisuuden vuoksi.

Haminan satama on noin 500 hehtaarin kokoinen, sahatavaran vientiin erikoistunut satama. Haminassa käsitellään myös sellua, haketta, paperia, kartonkia ja erilaisia bulk-tuotteita.

Haminan sataman neste- ja kaasuterminaali on Suomen merkittävin kemikaalikäsittelyn keskittymä. Terminaalin operaattorit pystyvät varastoimaan kerralla yli puoli miljoonaa kuutiota kemikaaleja.

Lue lisää:

Haminan satamaan on tulossa yli sadan miljoonan euron jätti-investointi: uusi laitos alkaa jalostaa mäntyöljyä biodieselin tuotantoon

Suosittelemme