Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Vanhuksen surmannut nuorukainen määrättiin mielentilatutkimuksiin – surmasi avustettavansa pelivelkojen takia

Käräjäoikeuden välituomion mukaan syytetty on itse pyytänyt päästä mielentilatutkimukseen.

Lakikirjoja Korkeimmassa oikeudessa
Poliisipartio löysi iäkkään naisen menehtyneenä asunnostaan Lappeenrannassa syyskuussa. Kuva: Pekka Tynell / YLE
Marika Anttonen
Avaa Yle-sovelluksessa

Etelä-Karjalan käräjäoikeus on määrännyt vanhuksen surmanneen miehen mielentilatutkimuksiin.

Käräjäoikeuden välituomion mukaan mielentilatutkimusta pyysi syytetty itse. Syytetty on vedonnut muun muassa siihen, että hän on kärsinyt pitkään vakavasta masennuksesta, eikä hänellä ole aiempaa rikostaustaa.

Poliisipartio löysi iäkkään naisen menehtyneenä asunnostaan Lappeenrannan keskustassa viime syyskuussa.

Poliisi otti myöhemmin samana päivänä kiinni naisen luona vierailleen nuoren miehen. Mies on myöntänyt surmanneensa ennestään tuntemansa naisen.

Nuorukainen on pahoitellut tekoaan

Syyttäjä vaatii nuorelle miehelle elinkautista vankeustuomiota murhasta. Lisäksi miestä syytetään törkeästä maksuvälinepetoksesta, hautarauhan rikkomisesta ja huumausainerikoksesta.

Mies on myöntänyt käräjäoikeudelle teon taustalla olleen päihde- ja peliriippuvuudesta aiheutuneen rahapulan. Mies on velkaantunut pelattuaan ulkomaisen peliyhtiön uhkapelejä.

Syytetty toimi uhrin henkilökohtaisena avustajana ja oli siksi tietoinen muun muassa vanhuksen rahatilanteesta. Syytetty on kertonut ajatelleensa varastavansa vanhuksen säästöt päästäkseen veloistaan.

Syyttäjän mukaan nuorukainen on siirtänyt uhrin tililtä itselleen 25 000 euroa, jotka hän on käyttänyt muun muassa nettiostoksiin ja päihteisiin.

Miehen mukaan päätös vanhuksen surmaamisesta on syntynyt vasta tämän asunnolla. Nuorukainen on oikeudessa pahoitellut tekoaan todeten, ettei itsekään ymmärrä toimintaansa.

Syytetty pysyy edelleen vangittuna.

Suosittelemme sinulle